Napoleon oli lyhyt äijänkäppänä joka ilmeisesti silkkaa alemmuudentuntoaan, Napoleon-kompleksia, kokien palellutti armeijansa Moskovan edustalle. Tämän version me tunnemme kaikki. Vaan moniko tiesi että Napoleonin pituus oli 168cm ja aikalaistensa keskuudessa, se oli miehen keskipituus? Lyhyyden hänelle loivat englantilaiset sotapropagandistit, jotka halusivat tehdä päävihollisestaan vähän naurettavankin brittikansalle. Yhtä lailla harva tietää että kun Napoleon eteni kohti Moskovaa, se oli lämpimin syksy miesmuistiin. Itse asiassa niin lämmin, että hänen armeijansa menehtyi pilkkukuumeeseen. Pakkasia ei näkynyt eikä kuulunut.
Napoleonin pituus on ollut niin pitkä ja sitkeä valhe, että se on jopa synnyttänyt kokonaisen käsitteen napoleon-kompleksista.
Yleensä ottaen historia on itsekorjautuvaa tieteenalaa. Jollakin sukupolvella voi olla tietynlainen näkemys asioihin, jotka yleensä seuraavan sukupolven tutkijat korjaavat tai muokkaavat jopa päinvastaisiksi. Aikaa myöten objektiivisuus nousee esiin, ja vaikka se laihduttaakin monia tapahtumia, samalla se pitää vaarin että aikalaisuskomukset ja väärinkäsitykset viimein oiotaan.
Vaan miksi Napoleon on edelleen lyhytkasvuinen?
Erona on sota-ajan tuottama propagandistinen tieto suhteessa rauhanajan tapahtumiin. Sota-aikoina tulkinnat ovat lähes yksinomaan valtiosensorien käsissä joiden tehtävä on ensisijaisesti innostaa, lietsoa, ja manpuloida mielialaa. Asioiden todenperät jäävät sitten esikuntien salaisuuksiksi. Tapana on ollut sodan aikana kansanparissa myös uskoa kaikki mukisematta. Kriittiset äänet kuulostaisivat liiaksi vihollisvoimien hajottavalta puheelta. Vaikka seassa olisikin joku, joka aavistaa että tämä nyt on jo liian uskomatonta puppua, tavallisesti hänkin vaikenee, koska ymmärtää että totuuden julkituominen ei ainakaan tuo kavereita naapurustosta. Sota-aikana ihmiset haluavat uskoa yksinkertaisiin, lähes primitiivisiin heimototuuksiin.
Tavallisimmin näitä asioita on vaikea korjata jälkeenpäin. Ne on sota-aikana sisäistetty, ja suorastaan hitsautuneet mieliin. Siitä ne siirtyvät sellaisinaan tietosanakirjoihin, oppikoulujen materiaaliksi ja niitä kuulee sukupolvesta toiseen katukulmien puheensorinoissa ja pubijutuissa.
Onko sillä sitten väliä? Siis oikeasti? Jos joku tai vaikka kokonaiset kansat uskovat epätotuuksiin? Me suomalaiset tiedämme että Suomeen tekivät ruotsalaiset ristiretken aina hämeeseen asti 1200-luvulla. Ruotsalaiset eivät usko tähän. Heidän akateemisen totuutensa sanoo että se on sotapropandistinen sepitelmä jostain sieltä Kustaa Vaasan sodista. Entä jos sitä menee tuonne Ruotsiin ja alkaa puhua pölöttämään ruotsalaisten ristiretkistä aavistamatta ollenkaan, että ruotsalaisten ristiretkien olemattomuutta on siellä käsitelty päivälehdissä, aikakausijulkaisussa yms ja lähes kaikki tietävät asioiden oikean laidan. Mitä he ajattelevat vaikkeivat sanoisikaan? Voi Luoja, tuo kaveri ei tiedä kyllä mistään mitään…!
Esimerkit valottavat miten vaarallista sotapropaganda voikaan olla historiankirjoituksen korruptoitumiseen. Esimerkkejä piisaisi varmaan sadottain; me kaikki uskomme tarinoihin joita tarkastellessa sitä ei olekaan tapahtunut tai sitten totuus on huomattavan erilainen.
Mistä me sitten pääsemmekin näihin Ukrainan takavuosien tapahtumiin. Minä en epäile ollenkaan etteikö valtaosa täysin vilpittömästi uskoisi vaikka että Venäjä miehitti Krimin niemimaan. ja vieläpä salaperäisten vihreiden miesten avulla. Miksi eivät uskoisi? Meillähän tätä toitotettiin joka tuutista lietsoen jokaista meistä suomalaista jonkinlaiseen sotakiihkoon, jossa järki katoaa yleensä ensimmäisenä. Politiikot lietsoivat valtamedian avulla jokaista meistä mielipuoliseen kiihkoon, lähes järjettömään ryssävihaan ja henkiseen tilaan, jossa ollaan täysin propagandan vietävinä. Sitä kesti kaksi vuotta yhtä soittoa. Yhtä lailla te varmasti uskotte ettäVenäjän valtio soti itä-Ukrainassa. Pienillä faktantarkistuksilla itse kukin voisi helpolla todeta että asiat eivät ole näin, mutta kuuluvatko faktat lietsonnan keskelle? Eivät kuulu, ne vain pilaavat tunnelman.
Idean venäläisten miehittämästä Krimin niemimaasta keksi silloinen Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry (koska himoitsi itsekin sevastopolin laivastotukikohtaa). Suomalaisiin tämä osui ja upposi koska politiikko puhuu aina ja poikkeuksetta totta. Kerrystä on myös vanha washingtonilainen vitsi: mistä tietää että Kerry valehtelee - hänen huulensa liikkuvat!
Minä tiedän senkin että tämä toitotus lakkasi hyvin pian keski-euroopan puolella. Nämä saksalaiset, englantilaiset ja ranskalaiset ovat kokeneet liiankin monta propagandistista kuulutusta ja ovat niille jo immuuneja. Heitä voi huijata kaikkia jonkin aikaa, mutta ei pitkän päälle. Suomalaiset, jotka tunnetusti ovat muiden silmissä vähän yksinkertaista väkeä, joka uskoo kaikkeen mitä pappi tai lääkäri sanoo, ei tietenkään voi omata mediakriittisiä taitoja. Keskivertosuomalaisen on vain mahdoton uskoa että politiikko voisi valehdella silloin, kun se puhuu itselle mukavia asioita, kuten vaikka toisen maailmansodan aikaista sotaretoriikkaa.
En siis usko että nämä ”Kiovan uutistoimiston” tuottamat ”uutiset” haihtuisivat ikinä päänupista. Niistä tulee omaa väärennettyä historiaansa ja törmäyskurssi voi tapahtua vasta sitten, kun joutuu aiheesta väittelemään jonkun sivistyskansan edustajan kanssa. Eristynyt kansa oman kielimuurinsa sisässä saa harvoin sitä informaatiotakaan jolla voisi tarkastella uskomuksiaan takavuosilta. Meille suomalaisille siis Ruotsi teki ristiretken hämeeseen, Napoleon palellutti joukkonsa ja Venäjä miehitti Krimin niemimaan. Eikä ole ketään oikomassa asioita.
Uskoakseni asia on kuitenkin valtaosalle yhdentekevä. Onko sillä väliä? Onko merkitystä miten asiat ovat tai ovat olematta, sillä eikö olennaista ole kuitenkin se tunnepitoinen maailmankuva joka määrittää asiat. Se miten vanha on maapallo, muutaman miljardin tai tuhannen vuotta, onko se pyöreä vai litteä - onko sillä väliä jos se vastaa sielullisia tarpeita. Näin te ajattelette. Minä tiedän että ajattelette koska muuten totuus olisi jo murtautunut esiin. Väärennettyä tietoa syntyy nopeammin kun sitä voi oikoa ja ellei itse kukin omaa kriittistä ajattelua, ja rohkeutta tuoda sitä myös esiin keskellä pahinta kiihkoilua, on hän tuomittu elämään elämänsä valetiedon varassa.
Miettikää sitä. Nyt kun itä-Ukrainan sota on pian päätöksessään, propaganda-ämyri on hiljennyt. Nyt on aika korjata sen aiheuttamat kulttuuriset vahingot. helppoa se ei ole. Valhe on siitä mielenkiintoinen taidelaji että aikaa myöten yksi jos toinen jää siitä riippuvaíseksi.
Jukkis