Mieskriisi ei ole mikään uusi asia. Se nähtiin jo 1945 kun siviiliin astui miehiä, joilla oli vierähtänyt sodassa viisikin vuotta eivätkä osanneet mitään, mistä olisi siviilimaailmassa hyötyä. Pahinta että jermut oli laitostuneet armeijaan. Elämähän armeijassa on perin helppoa ja yksinkertaista; ylläpito tuli talon puolesta, joku kerto aina mitä tehdään, mitään ei tarttenu itte ajatella ja koko elämän tarkoitus oli vaan päästä siviiliin. Laitostuuhan siinä. Kun ne sitten potkaistiin syksyllä 1944 kadulle viimeisin päiväraha taskussaan, alkoi ongelmat. Jotkut keksi aikain päästä miten ammattitaito, työpaikka tai vaimo hankitaan ja jotkut oppi tuleen aviomiehiksi, viilareiksi ja kasvattajiksi. Saivat ajan mittaan omaisuuttakin. Jotkut ei. Ne asusteli vanhassa asepuvussaan edelleen auki olevissa pommisuojissa tikkuviinapullo taskussaan. Elättivät itseään hanttihommilla, puliutuivat tai ampuivat ittensä johonkin metsikköön. Ajan mittaan joku löysi luurangon.
Kriisin kokivat myös ne Ruotsiin 70-luvulla lähteneet miehet. He ajattelivat että heidän arvokkain pääomansa; paiskia hommia niin että veri lentää nenästä, toisi kunnioitusta. Heille oli kova shokki huomata että ruotsalaiset työnjohtajat eivät arvostaneet sellaista yliluterilaisuutta. Heille työ oli paikka jossa viihdytään ja keino ylläpitää perhearvoja. Työ oli pehmeä väline hankkia tarvitsemansa. Se ei ollut kuten suomalaisille jossa työ oli paikka jossa kuollaan sorvin ääreen, sille uhrataan perheet ja vapaa-ajat, loppupelissä ollaan vammautuneita raakkeja. On menny sormet koppuraan, kintut paskaksi ja selkävika vihloo. Kun tämä työmiehen pääoma ei kelvannut, alettiin Slussenin sisseiksi, puliukoiksi ja rikollisporukoiden jäseniksi.
Ihmekös tuo. Kun katsoo ruotsalaista yhteiskuntaa, näkee miten laajapohjainen sen johtajisto on. Onhan Ruotsi ollut aikanaan suurvalta joten sen eliitti on ehtinyt kehittyä, sivistyä ja nähdä asioita kokonaisuuksina. Yhdistää perhe ja työ perheen hvyäksi ja tarjota taloudellisia puitteita. Sitähän ruotsalainen yhteiskunta tekee edelleen. Suomessahan johtajisto on perinteisesti valittu hyvin kapein perustein, upseerikunnasta joka oli kopio saksanmaalta. Yleisesikuntaeverstit muuttuivat suvereenisti tehtaanjohtajiksi. Keskiverto tehtaanjohtaja saapui sodasta; hän oli nuorukaisena ammuttanut punikkeja montunreunalle, johtanut jatkosodassa hyökkäyksiä joissa kuolee kerralla nuorukaisia tuhansittain ja oli yleensä luonteeltaan piinkova, armoton, primitiivinen ja täysin säälimätön, joka johti tehdasta kuin divisioonaa. Työläisellä ja hänen perheellään ei ollut mitään arvoa, mutta kelpasi sentään kun uhrasi terveytensä rippeetkin. Vuodesta 1991 asettui teloilleen uusi johtajisto eli nämä työelämän huonontajat.
Sentään voi mies vielä lyyraa luritella. kannattaa opetella teidänkin, sillä se voi olla ensimmäinen sauma saada pesää joka tietenkin on se kohonneen syntyvyyden ensiaskel eikä ollenkaan epämiellyttävä sellainen. Päinvastoin.
Nyt on meneillään kolmas mieskriisi eli miehet jotka asettuvat halpa- ja matalapalkka-alan työmaille, koska muutakaan ei ole eikä koulunpenkit kiinnosta. Samaan aikaan yhteiskunta on poistanut näitä sekatöitä 600 000 kappaletta ja toisesta päästä vakuutusyhtiöt ym ovat savustaneet ulos kouluttamattoman työvoiman työpaikoista joissa sitä on alettu vaatia. Osa ehkä elättää itseään ylitöillä, he uhraavat lauantainsa, vapaansa tai tekevät kymmentuntista päivää. Silti heidän laskunsa erääntyy ja saldo pyörii kaksinumeroisissa luvuissa.
Tämä mieskuva ei kelpaa korkeakoulutetuille naisille isiksi, eikä tyhjätaskun kanssa voi oikein perhettä ylipäätään ajatella. Tämä on se rakennevika. Usein kuulee vasatuksena, erityisesti naispolitiikkojen ja -tutkijoiden suusta, että vastaus on vain lisätä koulutusta. Näillä miehillä ei ole mitään aikomusta kouluttautua ja jos miehiltä asiaa kysyttäisiin, he toivoisivat sekatöiden palaamista. Sitä että töihin mentäisiin kuin ennen vanhaan; käydään kysymässä hommia ilman mitään monimutkaisia CV:eitä, työnjohtaja näyttää koneen ja joku vanhempi työntekijä kattoo pari päivää perään. Siinä se. Kunnon palkka tottakai sillä laskelmien mukaan lapsiperhe tarvitsee 42 000 euron vuositulot.
Mikäli oltaisiin Ruotsissa, siellä ei varmaan olisi koskaan luovuttu sekatöistä kannattamattomina, vaan olisi karsimisen sijasta pohdittu sekatyön tuottavuuden lisäämistä. Onhan se niin, ettei ojankaivuusta ole koskaan maksettu kun sitä on pidetty tuottavuudeltaan arvottomana työnä. Se on vain työnhaara, jota ei ole haluttu kehittää. Sanon kuitenkin että tämä koulutusyhteiskunta on yksi keskeinen tekijä, mikä vielä hävittää kansamme sukupuuttoon. Koulutusyhteiskunnassa on sekin ongelma että kun kaikki juoksee koulunpenkillä, syntyy väistämättä koulutusinflaatiota. Työpaikat eivät lisäänny koulutuksen myötä, kuten on nähty, mutta koulutustaso näihin harveneviin työmaihin kasvaa kasvamistaan, ja pysyäkseen pelissä on hankittava täydentää koulutusta, lisäkoulutusta jne. Pitkässä juoksussa se on mahdoton malli.
Katsaus pakolaispolitiikkaan....
Ketään tämä mieskriisistä kumpuava syntyvyyden aleneminen ei huoleta, ei ainakaan poliittisella tasolla. Sopivan yksinkertaisesti ja primitiivisesti ajatellaan vain, että kun tuolla etelässä väkeä pursuaa yli äyräiden, niitä voi ottaa tänne ja ongelma ratkeaa. Tietenkin homogeenisen väestön sijasta syntyy monikulttuurinen ja heterogeeninen väestö. Joten keskittymällä pakolaispolitiikkaan, voidaan paha ja tulehtunut nykyongelma ohittaa ja olla sitä huomaamatta.
Sitten pääsemme siihen mikä suomalaista yhteiskuntaa rissaa eli nykyinen pakolaispoltiikka. Arvattavasti tämä miesjoukko näkee pakolaiset uhkana jotka kaventavat heidän muutenkin laihoja toimeentulomahdollisuuksiaan ja siinä on muutenkin loukkaava viesti, että näiden puolisyrjäytyneiden miesten elämällä, kulttuurilla ja perinnöllä ei ole väliä, vaan heidät voi korvata koska tahansa puolivillillä irakilaisella. Joka ymmärtää tämän, ymmärtää mistä perusuomalaisten suursuosio kumpuaa....
Perussuomalaisuuteen kuuluu varsin tympeitä piirteitä ja sen retoriikka on kuin raakalaisten kieltä. Ei se silti tarkoita että olisivat pääjuonteessa väärässä. Siirtolaisuudessa ja pakolaisuudessa on aina se sama rakenne, että nuori perheenisä lähtee yksin liikkeelle merten taa. Hän hommaa sitten siellä tienestin, etsii maatilkun ja vasta sitten kun puitteet ovat kunnossa, kirjoittaa vaimolle että nyt voi sitten tulla perässä lasten kanssa. Se on ollut aina näin, ja tulee olemaan.
Suomen pakolais/siirtolaispolitiikka on ollut että vastaava määrä murjaaneja otetaan eläkkeelle menevien tilalle. teoriassa se on hyvää politiikkaa. Käytännössä syntyy tulokkaista nuorten miesten armeija, joka selvästi pelottaa kantaväestöä ja tuottaa rasismia ja toisessa päässä tulokkaiden tuottamaa rikollisuutta, jota ei käy kiistäminen, koska olematon koulutustaso yhdistettynä nuoruuteen tuottaa ei-toivottuja ilmiöitä lainkuuliaisuuden saralla.
En epäile ollenkaan, etteikö nämä siirtolaiset olisi suurin toimeentulotukien hakijaryhmä. Eikä se selity yksinomaan työnantajien penseydellä värvätä vääränvärisiä. Nämä syyrilalaismiehet kun törmäävät siihen samaan koulutusvaateeseen joka estää heitä pääsemästä vihreälle oksalle. Asian voi ilmaista niinkin, että myös pakolaismiehillä on oma mieskriisinsä. Lisäksi perussuomalaiset hallituksessa ollessaan säätivät että pakolaisen on tienattava 2600e/kk ennen kuin voi tuoda perheensä perässä. Käytännössä tuollaisia summia ei makseta kuin ammattikoulutetulle työväelle johon kielitaidoton hakija ei päädy oikeastaan ollenkaan. Käytännössä valtaosa palaa takaisin, mikä onkin tarkoitus, ja korvautuu uusilla onnenonkijoilla. On sitten oma kysymyksensä, miten tämä parantaa väestökatoa - ei kai oikein mitenkään. Presidentti Halonen ehdotti että pitäisi panostaa enemmän kokonaisten perheiden tuomiseen, mutta joka on törmännyt vastarintaan, mutta jolla kiistatta olisi osuutta väestömäärään. Ei vain haluta että joudutaan elättämään lapsia lapsilisien ym muodossa, joten muorten miesten armeija on ja pysyy yhteiskuntamme marginaali-ilmiönä. Nykyinen pakolais- ja siirtolaispolitiikka on kertakaikkiaan niin järjetön ettei sillä alentunutta syntyvyyttä tulla korjaamaan, mutta se on oiva väline siihen, ettei itse ongelmaa, syntyvyyden romahtamista, tarvitse vakavassa mielessä miettiäkään.
Miten syvälle tämä rakenneongelma sitten menee? Olen näyttänyt koulutusyhteiskunnan tuottaman syrjäytymismallin, heikon palkkatason ja tyystin epäonnistuneen pakolaispolitiikan jonka pitäisi korjata ongelma, ja joka vain syventää olemassaolevaa mieskriisiä. Pääongelma on edelleen suomalainen yhteiskunta itse. Sieltä tulee meille johtajat joille tämä kysymys on älyllisesti liikaa, ja sen vuoksi eivät sitä ota puheeksi koska eivät ymmärrä siitä mitään. Vaistoavat kyllä että asiat menee päin vittua mutta kellään ei ole työkaluja muuttaa mitään. Kapea-alainen ajattelu ja yksinkertaiset vastausmallit suhteessa monimutkaisiin ongelmiin pitää yhteiskuntamme takapajuisena ja pölkkypäiden johtamana. Minä ennustan miten tämä ongelma tullaan loppupelissä ratkaisemaan - ei mitenkään. Siihen vaan mukaudutaan hissuksiin ja lopulta sitä pidetään luonnonlakina jolle ei mitään voi.
Jukkis