Vaahtoamalla Syyrian pommituksista tuntuu jotenkin olevan vaikea laskea yhteen yksi ynnä yksi. Eli kysyä keitä siellä pommitetaan ja on pommitttu hyvän aikaa. Vaahtoajat tietoisesti ohittavat kysymyksen puhumalla epämääräisesti `kouluista ja sairaaloista´tai vaan yksinkertaisesti "siviileistä".

Pieni annos lähihistoriaa on paikallaan. Syyriaan syntyi ISIS-järjestö kaatamaan Syyrian hallintoa ja he perustivat tämän pahamaineisen kalifaatin. Kalifaatti nojasi suoraan hirmuhallintoon, jossa naiset ryöstettiin rutiininomaisesti seksiorjiksi, ihmiset pakotettiin vaikka mihin ja kuri oli kovaa. Sitä lensi katoilta alas jos oli homoseksuaali, kivitettiin jos yllätettiin tupakoimasta jne. ISIS latasi nettiin mitä raaempia videoita suorittamistaan teloituksista, oli yksittäisteloituksia ja massateloituksia. Se myös kunnostautui keksimällä mitä sadistisempia ja brutaaleimpia tapoja tappaa lähimmäinen ja teloitusvideoilla ihmisiä ammutaan, hukutetaan, silvotaan, poltetaan, kivitetään, räjäytetään päitä irti ja raakuus tuntui vain kiihtyvän. Kaikki ladattiin nettiin koska hauskaa oli, ja sadistinen väkivalta toimi myös rekrytointimenetelmänä, johon eurooppalaiset muslimit vastasivat. Lopuksi sitten tehtiin terrori-iskuja euroopankin puolella jossa ammuttiin automaattikivääreillä rock-konsertissa tai räjäytettiin pommeja rautatieasemilla.

Isis kunnostautui nettivideoilla joissa se esitteli ihmisten tappamista ja suorastaan mässäili sillä.
Isis suorastaan piehtaroi omassa pahuudessaan ja ylisti omaa ääriväkivaltaista luonnettaan. Amerikkalaisia ei tuntunut tämä kalifaatti juurikaan pelottavan, päinvastoin. Sitä rahoitettiin, aseistettiin ja tuettiin kaikin tavoin, olihan se ainoa väline joka voisi Syyrian hallituksen kaataa. Viholliseni vihollinen on ystäväni ja sitä rataa.
Sitten tulivat venäläiset. Enää ei leikitty. Siitä todistaa päivittäiset 3000 pommituslentoa. Kalifaatti alkoi murentua pala palalta. Isis tietenkin reagoi kuten sen kuuluukin; käytti siviiliväestöä panttivankinaan tai ihmiskilpinä saaden näin sydämiä hellyttäviä propagandavoittoja.

Isis sai paljon palstatilaa läntisissä medioissa mutta kokonaan toisenlaisessa kontekstissa. Se muuttui maltillisiksi kapinallisiksi, siviileiksi ja lopulta pieneksi Bana-tyttöseksi pommien keskellä (Bana-tyttö vaikutti koko ajan Turkin puolella ja se oli englantilaisen PR-yrityksen luomus, jonka ISIS palkkasi. Loppujen lopuksi venäläiset olivat pommittaessaan harvinaisen tarkkoja. Sillä sairaala jota venäläiset pommittivat, oli ollut tyhjillään jo aikaa ja toimi jihadistien tukikohtana. Avustuskolonna jota venäläisten sanottiin pommittaneen, tuntui salaperäisesti räjähtäneen sisältäpäin kuin jokin ammuslaatikko olisi räjähtänyt omin päin. Valkokypärät jotka juoksuttivat lapsia turvaan raunioista, sylissä tuntui olevan aina se yksi ja sama pienokainen - jopa on siinä lapsella käynyt huono tuuri. Mutta onhan se selvää että väkisinkin osuu siviileihinkin, erityisesti jos heitä on pidetty väkisin alueella siltä varalta että vihollinen alkaisi epäröimään siviilitappioiden edessä. Vihollinen ei vaan pehmoile.
Läntiset poliitikot ja valtamedia tuntuu olevan hyvinkin pöyristynyt että nämä äärimmäisen vaaralliset äärijihadistit jäävät pommisateen alle. Jos asiaa kysyy siltä joka länsimediaa ohjaa, heidän mielestään venäläispommitukset pitäisi lopettaa välittömästi ja antaa kalifaatin syntyä uudelleen. Palauttaa hirmuhallinto joka saisi taas aloittaa siviilien ja sotavankien brutaalin tappamisen. Elämän ironiaa on, että se joka pöyristyy venäläisten "sotarikoksista" Syyriassa, on samalla tietämättään tai silkkaa tyhmyyttään äärijihadistien puolella ja epäsuorasti kannattaa maailman vaarallisinta terroristijärjestöä. Jostakin syystä Lavrov on ainoana oikeassa että pahuus pitää kitkeä juurineen.
Tiedä sitten mikä on ollut sopimuksen nimi ISIS-organisaation ja länsimaiden välillä, mutta ainakin eurooppalaiset tarjosivat jihadisteille poliittisen turvapaikan, jota 2015 koordinoi itse Soros. Divisioonakaupalla murhaajia siirtyi eri euroopan maihin, ja viimeisimmät tiedät Kreikan rajoilta kielivät että heitä siirtyisi mielellään lisääkin Turkin puolelta.

Amerikkalaiset kiistatta loivat Obaman hallinnon aikana melkoisen luomuksen. Sen lopullista tuhoamista tuntuu hidastavan venäläisten tarkkuuspommitus, joka vie aikaa jos vertaa mattopommituksiin, jossa tulee kerralla selvää jälkeä, mutta joka ei erottele viattomia syyllisistä. Hatunnosto myös Kreikalle joka ei kaipaa näitä pahantekijöitä maahansa. On kuitenkin selvää loppupelissä, että kun näitä sotavankileirejä on olemassa, ja niissä kaikki tuntuvat olevan vain Isiksen "kokkeja ja keittäjiä" ennemmin tai myöhemmin he päätyvät euroopan puolelle meidän iloksemme. Sitä odotellessa saamme sitten pöyristyä näiden velikultien puolesta. Se että joku tosiaan pöyrsityy tämäntason kundien puolesta, sillä viiraa nupissa, ja pahaksi onneksi monet toimittajat kuuluvat tähän sarjaan.
Jukkis