Ylläolevaan olen tietenkin päätynyt tekojen kautta. Nyt alkaa vasta valkenemaan että tauti riehuu kansakuntamme keskuudessa todella pienessä mittakaavassa. Jopa niin pienessä, että nyt aletaan jo varovasti puhumaan taudin salpaamisesta joukkoimmuniteetin sijasta. Harva maa pystyy kehumaan kuolintilastoilla jotka on laskettavissa (vielä) sormilla. Ja jos kuolleisuus on 0.1% tai 1% luokkaa, se tarkoittaa että tautisia voi olla maksimissaan kymmenisen tuhatta. Se tarkoittaa kahta promilea koko väestöstä. Sekin vähä on tänne päässyt luikertamaan näiden mistään mitään piittaamattomien toimesta, ja ottaen huomioon sen sukupuolisen suhteen, jossa alkuun sairastuneista 61% oli miehiä, se on levinnyt kapakoiden välityksellä. Leviää varmaan vieläkin.
Sanna Marinilla on ollut koko ajan ratkaisematon dilemma käsissään. Mitä aikaisemmin torjuntatoimiin pitää ryhtyä, se kasvattaa samassa suhteessa konkursseja, jättilomautuksia, massatyöttömyyttä, budjetin alijäämäisyyttä ja valtionvelkaa. Toisaalta mitä myöhemmin ryhtyy suojatoimiin, se kasvattaa kuolleisuuslukuja ja päästää taudin valtoimenaan liikkeelle. Sellainen tasapainoilu on jo todellista trapetsitaiteilua. kansainvälisessä mittakaavassa tässä on kuitenkin onnistuttu paremmin kuin hyvin, vaikka se on todellista kellosepäntyötä jossa ratkaisee että tekee oikeat toimet täysin oikeassa kohtaa. Aika näyttää selvitäänkö näin maaliviivalle saakka.
Sitten on ne huru-ukkojen kitinäkuoro. heidän mielestään hallitus on tehnyt kaiken väärin, jälkijunassa ja johto ollut sekavaa ja poukkoilevaa. Näihin ei kannattaisi kiinnittää mitään huomiota. Se on se tuttu negatiivisten ihmisten porukka, jonka kuuntelemisesta ei seuraa mitään hyvää, sillä negatiivisilla tyypeillä ei ole koskaan mitään annettavaa, ellei sitten silkkaa marinaa ja kiukuttelua sellaisena pidä? Nämä on yleensä miesten juttuja, sillä miehet on tunnetusti kovia rutiseen.
Edellisen kerran poikkeustilahan oli sotavuosina. Silloin 1942 jos olisi kylillä huudellut että sotaa johdetaan tyystin väärin, riittämättömästi ja koko sodanjohto pitäisi vaihtaa, olisi äkkiä päätynyt poliisilaitokselle. Tarvittaessa siellä olisi mätkitty kumipampuilla sinisenkirjavaksi ja karjuttu että ellei noi kansankiihotukset lopu, lähtee äkkiä Kakolaan. Kamarilta kun olisi tullut ulos silmät mustina, olisi miettinyt kaksi kertaa ennen kuin avaa suunsa.
Sotatilanteessa on pakko menetellä näin. Sodanlait ovat julmat ja niitä ylläpidetään ankaralla kurilla. Yksimielisyys pitää pakottaa jo yksin yleisen taistelutahdon kannalta. Sn vuoksi meilläkin sotavuosina kiinnitettiin erityistä huomiota väestön mielialan tarkkailuun ja väärien mielipiteiden kitkemiseen.
Pandemia on tietenkin vähän eri asia kuin sotatila. Siihen kuuluu kiistatta parlamentaarinen mielipidevapaus ja kärkevä arvostelukin. Hämmentyneet ukkelit purkavat turhautumistaan johonkin ja yleensä jälkiviisastellen. Jälkiviisastelu on oma taidelajinsa ja niinhän sitä sanotaan että hävityn taistelun jälkeen tavallinen vänrikkikin osaa kertoa, miten se olisi voitettu. Ottaen kuitenkin huomioon miten alakynnessä Koronavirus on, ovat syytökset epäoikeudenmukaisia ja vääriä. Osa kylläkin tajuaa tämän, ja koska ovat kykenemättömiä antamaan kunniaa sille jolle se kuuluu, kääntävät kehut pääministerin ja hallituksen sijasta istuvaan presidenttiin. Onhan Sauli sentään puhunut henkisestä läheisyydestä, kuin maailmojasyleilevä newageri, joten sitä pidetään neroutena.
Tietty yksimielisyys kuuluisi tähänkin episodiin. Suoja- ja karanteenitoimien onnistuminen on osaltaan kiinni yleisestä mielialasta. Sellaisten juttujen levittäminen jossa hallitus kiistelisi kulissien takana toimenpiteistä antaa vaikutelman, että suojaustoimissa ei ole kyse kuin satunnaisesta työkalusta joka voi olla hyvä tai huono - ja sen tottelemeninen on silkka omatunnonkysymys. Näin kalvetaan ja nakerretaan yhteistä toimeamme luomalla eripuraa. Sellainen on tyystin epäisänmaallista toimintaa hajottavine toimineen ja kysyn kuin pääministerikin eräässä yhteydessä; eikö teitä hävetä?
Suomella on ollut historiansa ajan uskomaton onni johtajissaan. Minä en häpeä verrata Sanna Marinia itseensä marsalkka Mannerheimiin, joka omana aikanaan niin ikään selvitteli monenlaisia kriisejä varsin onnistuneesti. Jotenkin näyttää siltä että tehohoitoon päätyneet sekä kuolleet jäävät lukumääräisesti lähes marginaalisiksi, jos vertaa muihin maihin. Samalla taloudellinen rasite tulevine talouskriiseineen jäävät nekin maailmanluokassa keskikastiin, ja ehkä sen allekin. Samalla paljastuu miten onttoa näiden rutisijoiden kiukittelut ja jalanpoljennat ovat olleet THLn suuntaan. Nämä kärttyisät äijät kun kuvittelee olevansa jotenkin fiksumpia kuin oman alansa tautiexpertit ja häpeämättä nimittelee niitä huuhaa-ukoiksi, vaikka toimet ovat tähän mennessä 100% olleet kohdillaan. Asia jota ei voi kiistää mitenkään päin.
Sanna Marin on yksi niitä harvoja johtajia, joilla on paikka historiankirjoissa. Muut vaan tulee ja menee. On luojanlykky, tai kohtalon sallimus, ettei tätä kriisiä johda joka suuntaan tempoileva ja epäjohdonmukainen Antti "sammakkosuu" Rinne, tai herraparatkoon; edellinen hallitus. Sipilä olisi empimättä ottanut ison valtionlainan, jakanut rahat ökykaveriensa kanssa ja jättänyt kansalaiset kärvistelemään konkurssien ja kuoleviensa kanssa. Mitä nyt Petteri Orpo olisi ilmestynyt telkkariin sanomaan että koronan takia työttömiksi joutuneet ovat sitä omaa syytään, työttömyyskorvauksia leikataan rajusti, karensseja lisätään eikä jakovaraa ole. On myös todellista varjelusta etteivät perusuomalaiset ole lähelläkään siellä missä asioista päätetään. Kun tässä vaiheessa kriisiä puhetta ei voi enää ohjata maahanmuuton suuntaan, ovat onneksi hiljentyneet hekin.
Jukkis