Rehellisesti sanoen en ole omistanut ajatustakaan vielä koronakriisin aiheuttamalle talouspuolelle. Siksi kai että murros tulee olemaan niin vahva, ettei sitä voi edes arvioida. Eivät sitä osaa sanoa taloustieteilijät mutta eivät kaltaiseni itseoppineet talousnerotkaan, joita tässä maassa piisaa itseni lisäksi noin sadantuhannen setä-miehen verran. Mutta uskoni on vakaa, että mitä ikinä tapahtuukaan, se on vain hyväksi.


Eihän tämä ensimmäinen kerta kun pandemiat panee talousjärjestelmät uusiksi. Mustarutto keskiajalla lopetti feodaalikauden, jossa ritarit linnanikkunoistaan kuikkivat, että maaorjansa jaksavat heiluttaa pelloilla hankoa. Oikeastaan vallitsevat talousjärjestelmät ovat aina kaataneet kriisit. Merkantilismi katosi ranskan vallankumoukseen, kultakanta maailmansotiin ja meidän muistama keynesiläisyys Opecin öljykriisiin 1973. Nyt kaatuu sitten markkinaliberalismi ja uskon että moni muukin kuin minä huokaa, että olipa jo aikakin.

Kriisi on opettanut että vain valtiovallassa on turva. Enpä usko että kukaan kehtaa avata suutaan miten julkiset palvelut ovat "rasite" ja että ainakin terveydenhuoltoa pitää yksityistää enemmän. Yksityinen terveydenhuolto on ollut jopa niin heikko, että on joutunut riippuvaiseksi kunnallisesta terveydenhuollosta. Ja epäilen, vieläkö edes Orpo kehtaa puhua jakovarasta ja miten hoitajien kesälomarahoista pitää leikata. Nyt nämä samaiset "sari sairaanhoitajat" ovat silkkaa etulinjaa.

Valtionrooli kasvaa myös yritysmaailmassa. On vahva tunne että kun Sanna marinin hallitus työntää isoihin ja keskisuuriin yrityksiin rahaa kahmalokaupalla, että se myös haluaa tietää miten niitä käytetään, ja kuin varkain työntyy johtokuntiin. Olisi enemmän kuin ihme, mikäli valtio sallisi että heidän elvytystahansa menisivät johtoportaan ökypalkkioihin. Se aikakausi on nyt tiensä päässä. Samalla ennustan että yrittäjien työttömyysturva tulee jäämään pysyväluonteiseksi ilmiöksi, sillä mikään ei ole niin pysyvää kuin väliaikaiset ratkaisut.

Paluu kansallisvaltio ajatteluun on jo nyt toteutunut. Euroopan Unioni on kysymysmerkki ja varmasti ajautuu sisäiseen kriisiin, kun ajattelee että koronakriisin aikana siitä oli yhtä paljon hyötyä kuin puisesta buddha-patsaasta. Hengityssuojaimet opettavat että hädän tullen globaalikauppa ei vain toimi, ja että Suomeen tulee nyt ensimmäinen hengityssuojia valmistava tehdas, on vain osoitus paluumuutosta Kiinan suunnasta. Kansallinen teollisuus palaa ja sen myötä kaikki tämä on paluuta keynesiläiseen ajatteluun.

pariisi
Jukkis nuorena poikana Pariisissa joskus keynesiläisellä kaudella. taiteellinen valokin syntyy ihan itsestään sen ajan polaroid-kuvien avulla. Siihen maailmanaikaan nurorilla oli se oma aikansa siinä koulun ja sotaväen välillä jolloin vain nautittiin nuoruudesta ja reissailtiin tai mitä nyt kuka tekikään. Protestoitiin tulevaa kohtaloa ontossa ja sisältököyhässä keskiluokkaisessa elämässä. Ei tiennyt Jukkis mitään tulevasta vuodesta 1991 ja että sen jälkeen elämänikäisen työpaikan saaminen oli yhtä helppoa kuin murtautua Suomenpankin kassaholviin.

Jotkut meistä setä-miehistä muistavat vielä keynesiläisyyden tuolta 1970-1980 -luvuilta. Kun mikä tahansa koulutus oli tae varmasta työpaikasta, ja kouluttamattomatkin mahtuivat aina johonkin tehtaaseen kunnon palkoille. Itse asiassa niin hyville että perheenpää yksinään elätti koko perheen. Yhdellä palkalla vaimo oli kotona, lyhennettiin aravalainaa, pidettiin kesämökkiä ja datsunia pihassa, ja saatiin kuopuksellekin ylioppilaslakki päähän. Tinkimättä elintasosta millään lailla. Nykyisin kaikki tämä tuntuu unelta. Että voi vaan mennä hakemaan töitä ilman mitään CV-juttuja ja saman tien vietiin koneelle. Mestari vähän näytti miten se toimii ja joku vanhempi työntekijä katsoi pari päivää perään. Niin helppoa se silloin oli.

Aivan turha kuunnella näitä pahanilmanlintuja jotka tuolla heittelevät tylyjä lukuja tulevasta lamasta, sillä he ajattelevat vielä vanhalla tavalla. Logiikka heillä toimii että mitä kaikkea pitää uhrata ja tehdä että päästään takaisin nyt jo toimimattomaksi käyneeseen globalismiin ja oligarkki-yhteiskuntaan. Emme me sinne ponnistele. kaikki alkaa nyt alusta, raunioista jälleenrakennushengessä ja kun pannaan uutta taloa pystyyn tiili tiileltä, niin eihän siitä samanlaista tule kuin aiemmin. Jotenkin on tunne että on vain sattuman onni, että meillä on vasemmistolainen punamultahallitus, sillä oikeiston käsissä tuskin mentäisiin kohti Keynesin oppeja, kuin puolipakosta ja kansainvälisessä tahdissa.

Minä en ihmettele ollenkaan että varsinkin perussuomalaisten kansanedustajat kalvavat hallitusta keskellä kriisiä minkä kerkeävät. Syitä tälle epäsolidaariselle toiminnalle on tietenkin monia, mutta vaikuttaa siihen strategisetkin syyt. Jos ja kun euroopan alueelle palaa vanhan koulukunnan hyvinvointi-yhteiskunta, jossa valtion rooli on keskeinen, niin mikä arvo populistipuolueilla enää on? Nehän elävät protestista; siitä lähiöiden ja pikkupaikkakuntien kaunasta jossa oligarkit ovat jättäneet heidät oman onnensa nojaan. Protestiliikkeiden ja ääripuolueiden on vaikea ylläpitää tyytymättömyyden säveltä kun ympärillä kaikilla on hyväpalkkaiset työt ja sen alla yhteiskunnalliset tukiverkot, niille jotka putoavat. Populismi taisi jäädä tähän aikakauteen kuten mammutit ja jättiläiskarhut pleistoseenikaudelle.

Saa toki olla eri mieltä ja nähdä asiat synkkinä mutta jostain syystä minäpoika vaan viheltelen tyytyväisenä kun asiat alkaa viimeinkin mennä niihin suuntiin kun menevät.

Jukkis ikuisena optimistina
Gravatar
Juhnu
100 henkilöä maailman 8 miljardista ihmisestä ilmeisesti omistaa puolet maapallosta rahassa mitattuna. Me olemme heidän näytelmässään sätkynukkeja niinkauan kuin tämä epäkohta on olemassa. Muutenhan tämä olisikin suuri mahdollisuus. Tästä asiasta olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin spekulointia.
Gravatar
Arite
Hyvä Jukkis! Optimistista kirjoittelua tarvitaan!
Vaikka lopullinen mielipiteeni on, että mitään kirjoittelua ei tarvita,
jos eletään luontoa kunnioittaen, niin kuin meidän pitäisi elää,
ja niin kuin ennen elettiin.
Viikingit taistelivat kirjoitusjärjestelmää vastaan.
Suomessa olisi osattu kirjoittaa jo tuhansia vuosia sitten,
mutta siihen oli paljon hyviä syitä miksi niin ei tehty,
muuta kuin poikkeustapauksissa.
Kalevalan runot tehtiin ja muistettiin päässä.
"Minkä kirjoittaa, sen voi hyvin unohtaa", sanoi Rhea Boxström.

Korona. Uhka vai mahdollisuus? Ehdottomasti mahdollisuus!
Uhkakuva on se, että mikään ei muutu ja kestämätön elämäntapa jatkuu.
Tai se, että luontoa raiskataan entistä enemmän.
Sanalla "luonto" tarkoitan aina kaikkea, itseänikin tietysti, koko maapalloa, ja avaruuttakin.
Tätä kirjoittamalla raiskaan itseäni ja muuta luontoa.

Valitettavasti olisi parasta, että korona tappaisi suurimman osan ihmisistä tai edes puolet ihmiskunnasta.
Karu totuus, ei kiva totuus.

Gravatar
Matti maalta
Antero Ollila:
"Vastuunkantamista vaaditaan ja vastuuhenkilöiden eroa nyt monessakin puheenvuorossa. Yritän suhteuttaa asiat tässä tapauksessa THL:n johdon ja HVK:n johdon välillä. HVK:n johto on toiminut hankintalain vastaisesti ja ainakin johtaja pitää erottaa. Ministeri Haataista en katso syylliseksi asiaan, jos ei ilmene mitään henkilökohtaista roolia tässä tapahtumassa. Hän puuttui asiaan kiitettävän ripeästi ja jos hän erottaa HVK:n toimitusjohtajan HVK:n hallituksen kautta ensi viikon alussa, niin homma on kunnossa.

Mielestäni THL:n toimiva johto on tehnyt paljon vakavampia laiminlyöntejä, joilla on ollut pitkäkantoisia seurauksia:
– Heidän neuvostaan hallitus valitsi väärän strategian, joka johti kymmenkertaisiin kustannuksiin ja suurempiin hoito- ja kuolleisuuslukuhin kuin vaihtoehtona ollut patoamisstrategia malliin Etelä-Korea.
– Myös tukahduttamisstrategiassa toimenpiteet tulivat järjestään 2-4 viikkoa liian myöhään.
– THL:n vastuulla on, että Suomi ei hankkinut ajoissa

Gravatar
Matti maalta
"Minä en ihmettele ollenkaan että varsinkin perussuomalaisten kansanedustajat kalvavat hallitusta keskellä kriisiä minkä kerkeävät."

Vai kalvavat? Ehkä arvostelevat kuten moni muu, kuten tekniikan tri Antero Ollila:
"Minä en ihmettele ollenkaan että varsinkin perussuomalaisten kansanedustajat kalvavat hallitusta keskellä kriisiä minkä kerkeävät."

Miten on? Muniko hallitus kriisinhoidon etsikkoajan punavihreän IDEOLOGIANSA vuoksi? Siksihän rajoja ei voinut sulkea helmikuun alussa, vaan vasta myöhäänmaaliskuun puolella. Nämäkö punavihreät ideologit ovat sitten meidän johtajiamme takaisin Impivaaraan, jota he ovat pitäneet taantumuksen kehtona.

Gravatar
Matti maalta
Huomaan, eettä mielestäsi -kuten valtamedian ja muiden puolueiden mielestä- perussuomalaset ovat populisteja.
Heidät leimataan poplisteiksi. Miksi? Siksi, että he ovat kansallismielisiä ja siksi sitä mieltä, että Suomi kuuluu suomalaisille. Kaikki muut puolueet ovat enemmän tai vähemman markkinaliberastisia, joiden mielestä nationalismi on lähinnä rasismia ja pääoman liikkumisen este ja samalla oligarkkien ahneuden este. Marin on nyky-SDP:n tyypillinen punaviherkasvatti. Ainakin julkimielipiteiden mukaan.

Piilota kommentointilomake