Tegnellin salaisuus on siinä että joka päivä sikäläistä aikaa klo 14 hän asettuu televisiokameroiden eteen vetäen väen noitapiirinsä sisään. "Ensi viikolla kuolee tuhat ihmistä" hän sanoo rauhallisesti ja kun sitten seuraava viikko tulee, ja tuhat on kuollut, häntä pidetään lähinnä viisaana asiantuntijana jolla on tautitilanne hanskassa. Sitä ei kukaan utele että olisiko kokonaan toisenlaisin toimenpitein estää moiset kuolinmäärät. Tällä systeemillä minkä Tegnell on luonut, viikatemies ei ainoastaan käy viikatoimassa, vaan vetelee vanhainkotien päältä suorastaan puskutrakotrilla. Tai kysytäänhän sitä.
Tegnell katsoo rauhallisesti kameraan ja toteaa että on liian aikaista esittää johtopäätöksiä. Vasta loppuvuodesta tiedämme. Loppuvuodesta? Kun kuolinkellot kolisevat melkein eniten koko väkilukuun suhtautettuna maailmassa ja joka päivä tulee yhä synkempiä ja synkempiä lukuja, hän on sitä mieltä, että mitään johtopäätöksiä ei sovi esittää?

Tegnell pitää päivittäistä radiopuhettaan pukeutuen rennosti.
Ei tämä olisikaan mahdollista ellei tähän sisältyisi niin vahvaa manipulointia. Ihmiset saadaan pidettyä rauhallisina ihan vaan näillä tiedotustilaisuuksilla. Ja yllättävän rauhallisesti perussvensson se ottaa, että pian hänen isovanhempansa tai vanhempansa siirtyvät manan majoille, ja normiväestöstäkin monet teholle letkuihin. Tyynesti he odottavat kalmanviikatetta, mikä kai todistaa että tiukanpaikan tullen ruotsalaiset osaavat kuolla.
Tietenkin Tegnellin taikapiirin yksi salaisuus on ollut sekin, että todellisia lukuja on piiloteltu. On näytettävissä että viikonloppuisin siellä ei kuole kukaan, kun tilastoijat ovat viikonloppuvapaalla. Siellähän tilastoidaan vain ne, jotka kulkevat varsinaisen kuolinsyytutkimuksen kautta eikä noteerata niitä jotka lääkäri on todennut koronaan kuolleiksi. Koska lääkäreiden kirjoittama kuolinsyy ei kelpaa, vaan yksinomaan oikeuslääketieteen edustajan, paljon jää pimentoon. Miten paljon? Sitä ei oikein kukaan tiedä mutta paljon.
Suomessa tämä ei olisi mahdollista. Sen vuoksi sitä on turha haaveillakaan että ruotsinmalli tulisi meille. Täällä ei kyllä kukaan odottaisi tyynenä itsensä tai ikääntyneiden sukulaistensa tapattamista. Syntyisi sellainen vastalauseiden pyörremyrsky, suoranainen kansanliike, joka joukolla nostaisi eduskuntatalon ilmaan ja ravistelisi sitä niin, että sisällä vaan paperit lentelisivät. Tegnellin keinolainen pyöriteltäisiin somessa tervassa ja höyhenissä ja vietäisiin ratakiskon päällä ulos kaupungista. Siinä ei sitten auttaisi yhtään mutinat että katsotaan asioita vasta kaukaisessa tulevaisuudessa eikä nyt.

Ruotsin pääministeri Löfven on osoittanut täyden tukensa Tegnellin strategialle siivota pois köyhät, vajaamieliset ja rodullisesti alemmat. Kuvassa Löfvenin isoisä Adolf Eicmann.
Toisaalta suomalaisilla on enemmän syitäkin itsesuojeluun. Väestömme keski-ikä on korkeampi, ja kuten olemme amerikoista jo oppineet, metabolinen oireyhtymä, eli kansanomaisesti liikalihavuus on korreloiva tekijä nuoremmillakin. Lihaviahan meillä piisaa ja sen mukana kylkiäissairauksia kuten verenpainetta, diabetesta sun muita tekijöitä jotka tässä yhteydessä vievät ennenaikaisesti hautaan. Kansanterveytemme ei ole Ruotsin tasolla. Tässä mielessä yksistään maamme hallitus on näissä kisoissa keveästi ansainnut kultamitalin kaulaansa. Meillähän on kuollut yhteensä koronavirukseen se määrä ihmisiä, mikä keskimäärin kuolee Ruotsin puolella vuorokaudessa. Eikä Ruotsin väkiluku ole kuin tuplasti se mikä Suomessa.
Juridisessa mielessä voidaan suojatoimenpiteet katsoa hoidollisiksi. Nehän tähtäävät vahvaan ennaltaehkäisyyn. Jos tietoisesti jättää suojatoimenpiteet tekemättä, kuten Ruotsissa on tehty, on se sama kuin hoidotta jättäminen. Loogisesti seuraa ajatus että jos jättää tietyt riskiryhmät hoidotta, on kyse jonkinlaisen eutanasia-ohjelman toteuttamisesta. Sen rikosnimike vaikkapa Haagin tuomioistuimessa on rikos ihmisyyttä vastaan. Vastaisi kai teoltaan samaa kuin siirtomaaisännät tieten päästäisivät kulkutaudit alkuasukaskyliin, vaikka voisivat sen estääkin.
Tämä voi olla kaukaahaettua ja kenties liiankin radikaali ajatus, mutta saattaa kuvastaa ruotsalaisten alitajuista psykohistoriaa. Omasta hyllystäni löytyy teos "Kansankodin pimeämpi puoli" joka käsittelee ruotsalaisten 1800-luvun kansallisromantikkojen roolia rasismin synnyssä, yli-ihmis -käsitteen syntyä ruotsalaisessa yhteiskunnassa ja niiden vaikutusta Hitlerin Saksaan. Aikansa kallonmittaajien mielestä ruotsalaiset ovat muihin verraten salskeaa, laihaa, sporttista ja komeanpitkää väkeä vaaleine hiuksineen ja sinisine silmineen. Niillä rotumuodoilla kestää kyllä yhdet pandemiat ja kuten sikäläinen mediakin on jo maininnut, pandemia tuntuu vaivaavan enemmän somaleita ja ruotsinsuomalaisia - ei yli-ihmisiä. Jos tälläinen ajattelu syntyy piilotajunnallisesti jo lapsena, on helppo ymmärtää ruotsalaisten lähes fantastinen rauhallisuus kun Tegnellin strategia siivoaa pois heikot ja raihnaiset. Se selittyy yksinomaan ylimielisyydellä.
Tietenkin tässä on myös taustalla talousajattelu. Mitä tulee talousviisaisiin, heidän mukaansa seuraa notkahdus jonka on pakko vaikuttaa myös Ruotsin talouteen. Ei mikään maa voi loistaa kuin majakka kun kaikkialla muualla pimenee. Imu vetää ruotsalaiset mukaan. Loppupelissä sitten nähdään että Tegnellin strategia ei pelastanut taloutta mutta hautajaisia kyllä piisasi kaikille.
Jukkis