Kauppalehdessä oli eilen naseva artikkeli siitä, onko ruotsikuva muuttumassa. Ruotsihan on sikäli mielenkiintoinen maa, että heillä on todellakin ihan oma virastonsa, Svenska Institutet, tutkimassa ja ylläpitämässä tietoa siitä, mitä heistä muualla ajatellaan. Luonnollisesti ovat nyt korvat höröllä koronaviruksen takia, mutta onko sillä vakutusta tavalliseen ruotsalaiseen. Puhutaanpa ruotsalaisista.


Ainakin sen pitäisi olla varmaa että suomalaisten ruotsikuva on jotenkin puhjennut. Ruotsihan on aina näyttäytynyt suomalaisille parempana maana, joka aikanaan otti Suomenkin haltuunsa paremman oikeudella. Nykyisin se vaikuttaa onnelalta, jossa ei veroja maksella ja jossa jopa työnantajapiirit esittävät roimia palkankorotuksia. Työtä ja vaurautta pursuaa ja kuka sinne päin eksyykään, palailee seuraavana kesänä kirkonkylän raitille kaahailemaan uudenkarhealla volvollaan. Melkoinen ElDorado siis jossa suomalaisjunttikin voi vuolla kultaa ja sen verran onnekkaitakin ovat, että osaavat tehdä lätkässä voittomaalin vain kaksi sekuntia ennen loppusummerin vihellystä. Mikään ei ole ruotsalaiselle mahdotonta.

Ruotsi on maa jossa on kaksi kerrosta. Ylimmän kerroksen muodostavat ne normit svenssonit joilla ei juuri ole tekoa alempiarvoistensa kanssa. Jos siellä menee sanomaan olevansa suomesta, suhtautuminen on suurinpiirtein sama kuin sanoisi olevansa albanialainen vuoristorosvo. Primitiivinen, karkea ja kaunaa täynnänsä parempiaan kohtaan. Ruotsalaiset ovat aina osanneet suhtautua siirtolaisiinsa kuin ilmaan, katsoa näiden läpi kuin heitä ei olisikaan. Samalla on vakiintunut tapa katsoa poispäin kaikista ongelmista; joko malmön gangsterisodista tai koronaviruksesta. Vaikka maassa riehuu kulkutauti valtoimenaan, päivälehdet tarjoavat enemmän oivia silliohjeita juhannusjuhliin. Mikään ei keikuta ruotsalaista rauhallisuutta.

D7oyw 3WwAANLKn
Greta Thunbergissä on paljolti samaa asennetta kuin Anders Tegnellissä. Molemmat tahtovat opettaa koko muulle maailmalle miten heidän pitää olla ja molemmilla menee silti omat projektit päin seinää.

Anders Tegnell, joka kenestä tahansa ei-ruotsalaisesta vaikuttaa tyystin käsittämättömältä tyypiltä, edustaa ehkä parhaiten sitä ruotsalaista kansanluonnetta, ja sinänsä samaistumiskohde. Sopivan ylimielisellä asenteella, todeten kuin ohimennen että mitä nyt kuolee vanhoja suomalaisia, jotka perusruotsalainen tietää muutenkin sossunraakeiksi ja vanhoiksi alkoholisteiksi, ei rauhallisempaa puhetta voisi ollakaan. Homma on hanskassa, tautitilanne kontrollissa ja on aika keskittyä siihen mikä on oleellista; tapettien valintaan tai hyvän ruokaravintolan valintaan.

Kyllähän siellä pinnan alla muhii, pakko muhia. Ruotsalaisen silmät avasi varmasti se, ettei heillä ole asiaa mihinkään muuhun maahan, kun muualla eletään jo arkea. Ruotsalainen on pitänyt itsestäänselvänä että hän on skandinavian johtomaan edustaja jolta kysytään asioita ensimmäisenä, ja nyt muut ovat tehneet kansankodista hylkiön. Se vuorostaan johtaa kysymykseen, miksi tauti ylipäänsä riehuu ruotsissa, kun se muualla on jo lakannut, vaikka asian piti olla päinvastoin. Suomalaisille on jo pitkään ruotsalaiset näyttäytyneet oman ylimielisyytensä uhreina, jota johtaa joku torvi mutta joka saa silti osakseen taputuksia ja suitsutuksia.

Ruotsalaisenkin nahan alla piilee tuomaan epäily. Se nimenomaan muhii, mutta ei vielä löydä muotoaan. Vaikeaa se onkin sillä muutettavana on kokonainen kansanluonne. Oma veikkaukseni on edelleen että maassa syttyy vielä koronan takia sisäpoliittinen kriisi mutta syttyykö se vasta syksyllä kun tauti ei ole hävinnyt vielä silloinkaan, jää nähtäväksi.

Varmaa on vain että meidän suomalaisten asenne alkaa muuttua ruotsalaisia kohtaan.

Jukkis