Koronavirus tuskin jaksaa kauheasti puhuttaa. Jokainen on varmaan tappiinsa asti kyllästynyt aiheeseen mutta onhan siitä sananen sanottava. Se nyt vaan on niin, että ihmisiin iskee ennemmin tai myöhemmin se sotaväsymys mutta sota itse, tässä tapauksessa viruksen eteneminen, ei siitä piittaa.


Loppujen lopuksi jos koronapandemiaa vertaa sotimiseen niin pitää ymmärtää että asiat pitää käydä loppuunsa. Maailmanhistoria on täynnänsä varoittavia esimerkkejä siitä, kun sodat jättää puoliväliin. Lähinpänä esimerkkinä Stalin joka oli pakotettu jättämään Talvisodan kesken ja sai muutaman kesän perästä koko Suomen kenttäarmeijan kimppuunsa. Kuinka Luftwaffe jätti ilmojen kulutustaistelussa kesken hävittäjäsodan Spitfire-hävittäjien kanssa, ja parin vuoden päästä saksalaiskaupunkeja moukaroitin sen takia pommikoneilla oikein urakalla. Mutta jättivät ne brititkin Rommelin Afrikassa rauhaan ja juuri ennen armoniskua lähtivät epäonniselle Kreikan sotaretkelleen. Sieltä palattuaan AfrikaKorps oli palautunut entiselleen ja kohta taas Rommel löylytti brittejä vanhaan malliin.

Näitä esimerkkejä piisaisi. Mehän kävimme keväällä suorastaan tarunhohtoiseksi syntyneen torjuntavoiton koronaviruksesta. Se antoi meille koronattoman kesän. Nyt on sitten kakkosaalto ja jengi kysyy jo että eikö jo riitä. Koronakevättä ja sen asennetta voi verrata kesään 1941 jolloin uho oli voimissaan, ja hyökkäysinto kuin veturi periaatteella `jouluksi kotiin´. Muutamaa vuotta myöhemmin, joskus syyskesällä 1943 elettiin jo sotaväsymyksen aikaa. Stalingrad takasi ettei voittoakaan ollut odotettavissa. Arki oli raakaa raatamista ja nälkä kurni vatsassa. Tosin mustapörssi avitti niukkoja ostokortteja mutta muuta ei toivottu kun rauhaan palaamista.

Sodat loppuu sotimalla ja pandemiat estetään niin kauan kun taistelutahtoa on. Jos väsyy, tappio on varma. Samalla nollautuu kaikki ne hyödyt jota keväällä saavutettiin. Eikö olekin raakaa? Niin se kuitenkin on, sodan mekaniikka on säälimätön jopa rauhanomaisten poikkeustilojen aikana. Se ei kysele miten pitkään soditaan ja harvoinhan ne onkaan nopeita ja voitokkaita. Sama asia riivaa myös päättäjiä. Selväähän se että pian on sotakirstun pohja paljaana ja loppu otetaan velalla. Näin se oli jo keskiajalla Italian kaupunkivaltioiden aikaan ja näin se on Matti Vanhasen talousarvioissa. Vanhanen sanoo ettei Suomi kestä toista iskua mikä keväällä nähtiin, mutta ei mekaniikka kysy sitä häneltäkään. Sota kun on sellaista että se toinen isku sieltä tulee ja joskus kolmas ja neljäskin. Ja aina se vain on kestettävä.

Ihmiset väsyy. Valtaosa turtuu. Ajattelevat jotain muuta. Kiukuttelijat puhuvat taloudesta ja työttömyydestä sivuuttaen itse koronan ja sen roolin. On tapahtunut sotaväsymys.

Bataille de Verdun 1916
Ensimmäinen maailmansota vei kenties sotaväysymyksen pisimmälle. Silloin oli yleisesti vallalla ajatus ett sota ei lopu koskaan, vaan se jatkaa keskeytymättä koko vuosisadan syöden tuhannen miestä per päivä kunnes kaikki on lopussa. Jos jotakuta muuten ihmetyttää että vertaan koronatorjuntaa maailmansotiin niin tietäköön että sen takia, että molemmissa läpikäydään samoja psykologisia mekanismeja.

Te kysytte mikä tämän jutun pihvi on? Se on se että tämä kaikki mitä nyt tapahtuu, auttaa meitä ymmärtämään mitä isovanhempamme kokivat jatkosodan vuosina. Ei sodan uhria vaan sen loputonta jatkumista. Piinaavaa jatkumista. Sitkeäkestoista rasitusta. Silloinkin ihmiset kysyivät jo 1942 että eikö tämä jo lopu? Mutta se vaan jatkui ja 1943 oltiin jo turtuneita. 1944 jo mukautuneita nälkään työrasitukseen, huonoon ja yksipuoliseen ravintoon, joka sekin säännösteltyä, ja elettiin kuin zombiet päivästä ja viikosta toiseen.

Näinä vuosina oma mummovainaani teki Finlaysonilla pitkää päivää, joka oli sodanaikaisella urakkavauhdilla 10-12h vuorokaudessa ja lauantait päälle. Pommituksen aikaan piti mennä pommisuojaan ja siellä vietetty aika korvata ylitöinä jotta urakkavauhti pysyi tavoitteessa. Silloin päivistä tuli 15 tuntisia. Jossain kohtaa piti ehtiä halliinkin ruokaa jonottamaan. Tampere-seuran yhdessä kuvassa oli muuten mummoni jonottamassa perunaa ja silakkaa kauppahallin edustalla. Jononpää näkyi olevan korttelin mittainen - ainakin. Harmi ettei ole kuvaa netissä, näyttäisin. Joinakin öinä sille iski sitten korttelivahti. Jokainen asukas vuorollaan päivysti ilmasuojeluvalvojana jonka velvollisuus oli herättää kulmakunta, jos tuli hälytys. Joten ei se yölläkään paljoa nukkua saanut. Lapset oli pieniä ja kun ei muuta keksineet, niin vaarin kanssa pitivät kuttua kotonaan. Kuinka ollakaan että tuli sitten tarkastajat ja tottakai vaatekomeroon tungettu elikko alkoi kesken kaiken määkimään ja käry kävi. Sellaista se sota oli. Ihmisiä jotka väsyivät, turtuivat ja lopulta alistuivat. Lohtunaan sen aikaiset komediat joissa sentään sai nauraa ja komediakysyntä olikin loputonta.

Koronaepisodi on kaiken tämän lievempi versio ja läpikäy samat asiat lievempinä. Minä kestän kyllä. Kyse on vaan siitä kumpi jaksaa pidempään, virus vai ihminen.

Jukkis
Gravatar
Juhnu
Tuleekohan Italialle tai muille kakkostukipaketit yms. Mielenkiinnolla odottelen... Sosiaalisen pakon edessä tässä itsekin on maskin joutunut päähän laittamaan, vaikka kuinka uhosin ennemmin olla laittamatta. Kaikki sitä hypisteli sen verran, että vaikea sanoa leviääkö virus sitten taas käsien kautta paremmin eteenpäin. Aivan oikeaoppinen maskin käyttö ei varmasti onnistu kuin teoriassa.
Piilota kommentointilomake