Jos tuli äsken kehuttua Sanna Marinia niin ainahan voi katsastaa mitalin toistakin puolta. Itseoikeutetun kuuma nimi tällä hetkellä on tietenkin Ano Turtiainen joka jo pitkään on tehnyt allekirjoittaneeseen vaikutuksen. Fanejahan miehellä on ja somemaailmassa häntä pidetään suoraselkäisenä suomalaisena joka sanoo asiat niinkun ne on. No niin.


Turtiaisen kunniaksi on sanottava että hän on ymmärtänyt kansanedustajan työstä oleellisen. Palkan. Erityisesti sen että sehän juoksee vaikkei arkadianmäellä piipahtaisi kun joskus tai jouluna. Ja turha siellä juosta kun maan asiat on pohjimmiltaan joutavaa jorinaa. Paperinkahistelua. Sen sijaan siellä on käytävä kilometrikorvaukset kuittaamassa. Ette tiedäkään miten pitkän pennin säästää kun bensat maksaa veronmaksajat. Poissaoloissa ja kuittauksissa Ano onkin kunnostautunut melkoisella tavalla ja tiettävästi suoranainen kuningas, ainakin jos on julkisia tietoja uskominen. Mutta kyllähän totuus on että pelkkä kansanedustajan peruspalkka ei elätä. Valiokunnissa ne isot rahat luuraa ja niihin kannattaa ilmoittaa itsensä vaikkei niissä kävisi koskaan. Eikä ole tainnut Ano ikinä käydäkään mutta kokouspalkkiot ilmeisesti juoksee? Sillä lailla.

ano1
Raamikas kaveri josta näkee ettei siitä alkujankaan tule mitään nenäänsä kaivavaa räkänokkaa. Pikemmin sellanen joka kaivaa nenät muilta. Kannattas Jukkiksenkin vähän miettiä näitä juttujaan. Ikinä ei tiedä tuleeko Ano jossain kohtaa elämää vastaan ja saa vastata kirjoitteluistaan.

Kansanedustajana on suurimman työn tehnyt siinä että kun korona-avustuksia alettiin maksamaan, ehti nappaamaan 78 000e lähes ensimmäisenä. Olihan toki joku firmakin; velkaa täynnänsä, kirjanpidot ja tilinpäätökset tekemättä mutta kaikkihan sen tietää että verottajan kanssa asioiminen on silkkaa sosialismia. Lisäksi verotustietojen toimittaminen yrityksestään on vain suositus eikä mikään pakko. Tämän uudenkarhean maskeja tuottavan firman hän keksi liikevainullaan. Luki lehdestä että maskeja ei saa mistään joten se. Ei se liikenerolle sen kummempaa ole. Avustuksen hän ehti kuitata omaan palkkaansa ja ymmärtäähän sen - vouti olisi muuten sen vienyt velkojenmaksuun. Näin on taas netottu vähän perkeleesti. Kun mukaan laskee kansanedustajan palkan + ilmaiset taksiajelut niin saldohan on tältä vuodelta hyvinkin ylijäämäinen. Tällänen meikäläinen ei voi kateena bloggailla tästäkin. Kelpais mullekin.

Asenne on tietenkin retee kuten kuuluukin olla. Poliisi on lauma munattomia nillittäjiä ja muutenkin esivallan kunnioitus on ihan turhaa. maskin käyttö yleisissä tiloissa jotain kiinalaista vaippaa kärsälle ja puoluetovereille saa haistattaa pitkät paskat. Kun on hyvätuloinen kansanedustaja, ei siinä mitään puolueita tarvita taakaksi. Lisäksi persut on ihan huumorintajutonta väkeä jotka ottaa herneen nenään jos tähän veistelee jostain tapetusta nekrusta. Halla-ahon voi käskeä suksiin vittuun ettei tartte seinälle heittää. Ja jos se persupuhemies vielä kerrankin rupee maskista uliseen niin täältä pesee sellanen pusu ottikkoon että ikänsä muistaa. Jos sitä saa koronan ja levittää sen maskittomana johkin mummoon joka siitä kuolee, niin sillä mitään väliä. Mummot on turhia, kansanedustajat ei. Luulenpa etten ole ainoa joka on vakuuttunut kunnon öykkäröinnistä jota Ano on edustanut ja siitä asenteesta että kaikki muut ympärillä on ihan turhaa porukkaa.

Mutta jotain muutakin kai pitäisi tehdä kun koettaa netota hilloa kaksin käsin. Politiikkaa. Kiistatta Ano on keksinyt jotain jota muut ei. Poliittinen agenda menee niin, että ihmiset saa itse päättää millaista politiikkaa hän tekee. Huutoäänestyksellä. Sitä vartenhan se some on. Siellä voi haistella tuulia ja katsoa mitä mieltä kannattaa olla. On tuonut jo jonkinlainen qanonistimaineen ja sen myötä on kova nimi vaihtoehtoporukoissa.

ano2
Anon uusi liikeidea. Ensin oli velkayritys joka tuotti voimailuvälineitä. Sitten se sai koronatukea maskivalmistukseen mutta joka meni miehen omaan palkkaan. Omalla palkallaan se sitten pistää grillin pystyyn. Jumantsukka, kaverihan on nopea käänteissään ja kulloisenkin tilanteen hermolla.

On selvää että tälläisen miehen huomiosta tappelee monet etupiirit. Jonosssa monenlaista kettutyttöä ja cannabisaktivistia. Koronakiistäjät lienee nyt voitolla. Korona on ihan pelkkää pelottelua ja maskikin lähinnä aiheuttaa aivojen happikatkoksia. Nämä tosielämän kaistapäät on saaneet viimein Anonkin vakuuttuneeksi että tässä on aihe johon kannattaa satsata ja nyt ymmärrätte miksi periaatteesta ei mitään maskeja eduskunnassa käytetä. Jos koko kansanedustuslaitos siitä sairastuu ja pari raihnaisinta edustajaa kuoleekin niin niillä ei ole vitunkaan väliä. Toivoa sopii että kato kävisi erityisesti mulkku halla-ahon porukoissa. Työmies putkonen sais kuolla oikeen hitaasti, mitäs kävi vittuileen. Sen sijaan kun koronakiisto tuo somessa taputuksia sillä on väliä. Jollain ne seuraavatkin vaalit on voitettava.

Mutta tämähän on nimenomaan k a n s a n edustamista. Somekansa saa päättää politiikan linjan. Siitä ei demokraattisemmaksi homma enää mene. Itse voi tyytyä vain palkannostoon ja uudelleenvalintaansa.

Mikäs minä olen Anolle vinoilemaan? Hyvinhän mies on siellä pärjännyt ja tulee eduskunnasta ulos lähes miljoonikkona. Eihän se sillon voi tyhmä olla. Sillä on fanejakin, joskin lähes yksinomaan pahemman sortin huurupäitä mutta mikäs minä olen heitä ylenkatsomaan. Jätetään Ano rauhaan ja siirretään katse niihin 3000 Juvalaiseen jotka häntä äänestivät. Onko nyt ylpeä olo? Jos nyt sanoisin että äänestyskäyttäytymisen perusteella Juva on kun joku neanderdalien pesäke niin jätän sanomatta - sehän olisi vain sulka hattuun.

Ilmeisesti siellä päin on meriittinä uhota että pitäisi polttaa maan tasalle punaisen ristin toimitilat, vetää tyyppejä lättyyn grillijonossa ja mikä parasta - hakata joku alaikäinen. Ilmeisesti lapsenhakkaaminen on niillä kulmilla eniten kunniaksi, ei ehkä niin hyvä kun lapsenraiskaaminen mutta jotain sentään. kansanedustaja-ainesta. Dopingin kiskominen vessassa ennen kisoja on sekin urheilusuoritus vailla vertaa ja pitäähän sellasta äänestää kun Martti Vainiotakin äänestettiin. Kun sitten arkadianmäelle saadaan itseä edustamaan joku öykkäri joka tyyliltään on kun joku humalainen Tsingis-kaani niin pitää fanittaa. Varsinkin jos osaa törsätä kuluja mutta työmaalla ei naamaansa viitsi näyttää.

Keitä ne Juvalaiset aiotte seuraavaksi äänestää? Varmasti löytyy joku joka tästäkin osaa vielä itsensä ylittää, ellei Ano itse keksi lisätä kierroksia.

Jukkis
Gravatar
seppo
Jukka on vittumainen ja lihava ihminen.
Gravatar
juppe
Mä en maaseudun tilanteesta niin tiedä, mutta jotkut siellä tuntuu äänestävän pelkästään protestiks Kepulle ja Ano on just sitä materiaalia, mikä ehtii piltata kepulaisien brändityöryhmien hommat jo ensimmäisenä työpäivänä. Landella on selkeesti vaan jotain, mikä joutaakin kuolla pois.

Kummiskin Ano on vaan rosvo, riidanhaastaja ja foliopää. Kyllä sen sekoiluja mieluummin seuraa kun vaikka Lintilän yritystä möhliä koko toinen aalto jonkun räkäsen valtuustopaikan takia, koska siitä puuttuu se härkiys, mikä tekee Kepusta niin umpisurkeen puolueen, että Kärnäkin onnistuu erottuun edukseen. Nolo tyyppihän sekin on, mutta vaikuttaa kummiskin inhimilliseltä oliolta.

Gravatar
a
Piti laittaa Ano seuraukseen. Sehan on hyva etta politiikassa on jokaiselle jotain eika pelkastaan naita sliipattuja globalisteja. harva tietty muistaa marininkaan vannoneen tukeaan ukrainalaiselle neonatsille goncharukille tai mitenka taallakin on puolusteltu oljysotia ja ihmisten vapauttamisesta ruumiistaan pommittamalla niiden maat kivikauteen eiku demokratiaan.
Tata en ollut huomannutkaan mutta nyt pitaa nostaa Anolle hattua nain rohkeasta toimenpide aloitteesta. Tata ihmisen oman ruumiin koskemattomuutta tuskin lahtee moni naista globalisteista kannattamaan.
https://www.verkkouutiset.fi/kansanedustaja-haluaa-estaa-pakkorokotukset/#6e225175

Gravatar
jukkis
Ano on juu vaihtoehtoväen messias ja kosiskelee kuulijakuntaa siitä suunnasta. Oppinut somessa mistä tuuli kulloinkin puhaltaa. ja onhan kaverilla taikasormet. Huomannu tuossa että vaihtoehtoväki joka on tällästä vasemmisto-intellektuellia on enemmän ja enemmän persuuntumassa ja ymmärtää rasismiakin päivä päivältä enemmän. Rajatiedonväki on löytämässä politiikan
Gravatar
a
Se on hienoa nahda etta Jukkiskin joskus kommentoi.
3k seuraajaa on tuskin minkaan media mogulin merkki varsinkaan kun monet tahot leimaa ne juvalaisiksi junteiksi.

ylevaa olis toki kannattaa status quota ja valmistautua pommittamaan seuraavaa neekeria ja pelastamaan seuraava pankki. jossei maailmassa ole suoranaista muutosta niin pitaahan ainakin toivoa semmoiseen suoda.

taa "globalisti" vaki on tuskin ikina asunut semmosessa paikassa missa rodut ja tottumukset on sekoittuneet ja kuinka normaalia se silloin on. kaikkien pitaa kayda toissa ja ansaita elantonsa. kukaan ei saa mitaan ilmatteeksi. rajatieto on yhtaakkia elamankokemus. yhessa karsitaan lamat ja katotaan kun pankkiirit saa miljoonien boonukset. sotilaat tulee takas laakittyina rammaleina ja oljyyhtiot vaan tekee voittoa.
mut puolustetaan harmassa paria neekeri kaveria etta oltais jotenkin tan uuden narratiivin arvosia.

Piilota kommentointilomake