Ensin sananen kaikkien aikojen suurmiehestämme marsalkka Mannerheimista. Sanotaan ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan ja sehän pätee yhtä lailla marskiimme. Omana aikanaan häntä pidettiin sivupolulla ja tiettävästi roolittomana ehti jo hakea Ranskan muukalaislegioonaankin. Sinne ei häntä vastaanotettu, joten lähti tiikerjahtiin Bengaliin. Mitään roolia hänelle ei hänelle valtiojohdossa tarjottu ja kansa häntä viimeiseksi olisi äänestänyt presidentiksi. Jääkärisukupolvi, joka oli fasismin lumoissa, ei halunnut esikuvakseen liian parlamenteerisesti kumartavaa, ja työväenliike nyt viimeksi olisi äänestänyt murha-kustaata. Toki Mannerheim pääsi presidentiksi hetken aikaa sotien jälkeen, jossa hänen ainoa tehtävänsä oli asettaa armeija rauhan olosuhteisiin ja totella Valvontakomission käskyjä vailla omaa sananvaltaa. Siihen hommaan ei kukaan muu halunnut. Sisäpoliittisesti pohdittiin hänen asettamistaan syytteeseen sillä joku syntpukkihan oli tilanteeseen löydettävä. Niine hyvineen Mannerehim erosi ja muutti Sveitsiin loppuelämäkseen, ennen kuin valtiojohtomme olisi hänet lähettänyt Kakolaan lukemaan tiilenpäitä. Omana aikanaan Mannerheim varmasti koki olleensa sivuutettu, väheksytty ja lähes karkoitettu hylkiö. Jalustalle hän nousi vasta ulkomaiden silmissä ja sen imussa alettiin meilläkin hitaasti kysymään, oliko hän suurmies kun sitä kerran ulkomailla toitotetaan? Siihenkin pohdintaan päästiin vasta sen jälkeen kun hänestä oli aika jättänyt. Omana elinaikanaan ei Mannerheim tunnustusta saanut. Minkäänlaista.
Omana aikanaan suomalaisten syvästi halveksima epähenkilö.
Mannerheim ei eroa oikeastaan kenestäkään muusta sittemmin suurmieheksi nostetusta. Tunnemme niin ikään karkoitetun Nordenskiöldin kuin myös köyhyteen kuolleen kansalliskirjailijamme muutaman mainiten. Esimerkkejä riittää ja jos suomalaiseksi suurmieheksi haluaa, meriitti siihen pitää hakea ulkomailta sillä suomalaiset eivät itse ketään jalustalle nosta. Eivät he osaa.
Syy siihen on selviö. meiltä uupuu mekanismi joka avaisi näkemään silmät että nyt on elämää suurempi persoona pelissä. Omasta suppeasta maailmastaan ei suomalainen näe kuin sen mikä takaikkunasta näkyy, ja sekin näkymä on metsään. Ei meillä ole koskaan ollut esimerkiksi monarkian kaltaista instituutiota, joka yleensä on väline jolla suurmiehet erottuvat. Köyhä harmaa tasavalta ei kykene tuottamaan kuin tietämättömyyttä ja iänkuista rutinaa elämän suurista vääryyksistä. Se valitsee huonon ja keskinkertaisen väliltä koska on niihin tottunut eikä muusta tiedä. Vallitseva ilmapiiri on ja on aina ollut vähättely.
Pääministeri Sanna Marinissa on paljon samaa marsalkka Mannerheimin tarinan kanssa. Molemmat ovat vain ulkomaalaisten tunnustamia ja ihailemia, koska muilla mailla vierahilla on kyky vaistota ja tunnistaa suurhenkilöt, putkahtelevat he sitten mistä päin maailmaa tahansa. Time-lehden kanteen pääsevät ne, jotka ovat kirjoitettu historiaan. Ei heiltä ole jäänyt näkemättä miten taidokkaasti Marin on koronakriisissä johtanut manööverejä torjuntavoitosta toiseen. Milloin pysähtyy korona-aalto Kollaajoen edustalle, milloin kohoavat tartuntaluvut kokevat menetyksiä Summan kasemattien edessä. Yhteistä on myös suomalaisten väheksyntä niiltä jotka ovat paljossa velassa. Puheenvuoroa johtaa alikersantti Lahtinen joka ei näe mitään hyvää missään eikä turhia kiitoksia jaa. Ihmekös tuo, mistäs keskiverto suomalainen osaisi tunnistaa hyvän johtajuuden kun ei ole sellaiseen koskaan aiemmin törmännyt. Rahvas katsoo asioita rahvaan vinkkelistä ja omasta altavastaajan roolistaan.
Iltapäivälehdistön lietsoma kansa koetetaan muuttaa kurittomaksi, kuin koko sodan ylin päämäärä olisi Kajaanin viinakaupan ryöstäminen. Tapaamme ihmisiä jotka ovat aina vallitsevia päätöksiä vastaan. Olemme jo tavanneet ihmisiä jotka ovat kritisoineet kriisin alkumetreillä varmuusvaraston huonoa varustautumistasoa pandemian osalta, pääministerin syyksi on pantu maailmanlaajuinen maskituotannon alkeellisuuskin. Nyt kun maskeja on vähän liiankin kanssa, samat heebot pitävät niitä hyödyttöminä rätteinä. Olemme tavanneet ihmisiä jotka osaavat samaan aikaan valittaa rokotusten hitautta ja toisella kädellä pitää niitä vahingollisina. Näemme ihmisiä jotka vaativat järeitä sulkutoimia ja heti perään kaatavat tuhkaa päälleen kuullessaan mitä sellainen toimi maksaa vuorokaudessa. Kuulemme heidän tyrmistyvän yökerhojen aukioloista ja kun ne pannaan kiinni, he pöyristyvät ravintolamuusikkojen puolesta.
Uusin uusi taitaa olla tämä rajojen sulkeminen. Monelle ihmekonsti, patentti, joka on vähän kuin hihasta ravistettu neuvo. Eivät he taida oikein oivaltaa että valtaosa maahan tulevista on supisuomalaisia, matkaajista kenties jopa 60-80%. Sanotaanko kotiinpalaavalle että olet positiivinen ja voit palata sinne Espanjaan tai Meksikoon, tai mistä ikinä olet tullutkaan. Ei suomalaista voi estää tulemasta suomeen, mikä ei varmaan ole kenellekään tullut edes mieleen, ja tätä kautta ymmärtää ehdotustensa pöhköys. Mutta rivikansalaiset tosiaan heittelevät ilmaan mitä toimimattomampia aloitteita ja ehdotuksia joiden kärki tuntuu vain olevan hallituskritiikissä. On kuin tämä sakki olisi älyvapaa mölinäkuoro joka vaatii vuoroviikoilla milloin mitäkin ja aina päinvastaista vasemmalla ja oikealla kädellään. Tästä tulee mieleen suurin viisaus jonka on lausunut Paasikivi; suomalaiset on paska kansa!
Hyvänä puolena kuitenkin että vaikka iltapäivälehdistö onkin käynyt kampanjaa meidän turvallisuuttamme vastaan ja yllyttänyt siihen kansankin alimpia rivejä, Sanna Marinin hallitus on silti onnistunut mahdottomassa. Vedellyt suuria linjoja pienten torjuntavoittojen keskellä mölisevän ja kiittämättömän kansan keskellä. Aika on hänet tästä vielä palkitseva. Kun mennään 20 tai 30 vuotta eteenpäin, on Marin tituleerattu yhdeksi suurimmista suomalaisista kautta aikain, ja Mannerheimin haamu siinä töllistelee uteliaana kuka on tuo rinnalle noussut nuori nainen? Molemmat he kävivät oman taistelunsa jossa vihollinen oli armoton ja tökki rintamaa kuin heikointa kohtaa etsien. Marinilla toki oikeana kätenään päämajoitusmestari Mika Salminen joka johti käytännön sotatoimia Marinin hoitaessa suuret pensselinvedot.
Itseään vähättelevä kansa ei voi tunnistaa suurhenkilöitä. Sille opetetaan jo tasapäistävässä koulussa ettei hänestä ole mihinkään. Samaa on sanonut hänen vanhempansa ja se onkin kodin tärkein perintö. Sotaväessä alikersantti katsoo silmiin ja toteaa sotilaallisella äänellä: Alokas Te! Teistä ei ole mihinkään! Samaa kertoo sittemmin eri työnantajat jotka ikään kuin säälistä antavat notkua työmaalla. Kyllähän totuus kuitenkin on, että tyystin alistetusta ihmisestä ei sitten olekaan mihinkään. Hän miettii päivät pitkät mitähän tuo elefantti minusta ajattelee mutta jos törmää sattumoisin suurhenkilöön elinaikanaan - sellaista ei tämä kurjaksi luokiteltu miekkonen enää huomaa. Hän kategorioi kaiken omasta mutasarjastaan käsin. Kummallisinta kansanluonteessa kuitenkin on, että kriistilanteissa aina nousee parempia tyyppejä. Sotavuosina kuin tyhjästä putkahtelee näitä tykistökenraali Nenosia, jotka ovat maailmanhuippua. Niitä vain tulee aina jostakin, hoitavat hommat jotta kansa saa jatkaa iänkuista marisemisen arvoista elämäänsä ollen tyytymätön kaikkeen.