Tänään jupistaan suur-helsingin koronatilanteesta jota olen mielenkiinnolla seurannut. Erityisesti siksi että tautimäärät osoittavat jyrkkää laskua ja hyvä niin. Pian tässä päästään viettämään ihan normaalia kesää jos sama meno jatkuu. Lopulta ympyrä sulkeutuu. Aloitin korona-aiheisen bloggauksen haukkumalla miespuoliset tolloiksi ja mikä suuri yllätys, että niin se vissiin päättyykin.


Tuossa oli tutkimus jonka mukaan 80% naisista noudattaa ja aikoo noudattaa vastakin koronarajoituksia pikkutarkasti ja niistä vähänkään tinkimättä. Tulos ei yllättänyt millään lailla sillä alusta asti naissukupuoli on kunnostautunut hiljaisella sankaruudella ja osoittaneet sitä sitkeyttä jota tässä pelissä tarvitaan. He ovat olleet koronatoimien selkäranka.

Miehistä 59% eli suurinpiirtein joka toinen aikoo noudattaa, tai on ylipäänsä noudattanut, rajoituksia millään muotoa. Tämäkään tulos ei yllätä. Sen taustalla on tyypillinen miesten riskikäyttäytyminen joka häneen koodataan jo lapsuudessa sukupuolirooliensa myötä. Vaaroista piittamaton ja niiden vähättelyyn pyrkivä elämäntapa on toki tuttua miessukupuolelle noin muutenkin. Onhan se kiistatta yksi tyhmyyden ominaisuus, ei sitä käy kieltäminen.

Tottakai miehetkin ovat kantaneet koronatoimissa kortensa kekoon; he ovat ulkoistaneet sen jollekulle muulle. Miehet vaativat rajavartijoilta toisenlaista otetta, huutavat kovaan ääneen rokotehankkijan vastuullisuuden perään ja erityinen kiukunpuna nousee poskille kun puhutaan hallituksen toimista. Kaikkien heidän on toimittava jämptisti jotta itse ei tarvitse tehdä mitään. Voi elää kun ellunkana kunhan vain viranomaiset ja vastuuhenkilöt tekevät kaiken työn puolesta.

Tästä me pääsemmekin tähän korona-asiaan että varsinaisesti tautia ei salpaa mikään viranomainen työnpuolesta vaan me kaikki. Se miten me yksilöinä noudatamme varovaisuusperiaatetta on keskeinen tekijä. Mikään määräys ei voi sille mitään jos sakki kokoontuu kadunkulmiin ja ostareille hengaileen isoilla joukoilla ja jopa alkavat uhmata, kapinoida ja mielenosoittaa rajoitustoimia vastaan. Tyylin tunnistaa siitä että joka rajoituksesta etsitään ensimmäisenä porsaanreikiä. Mikään toimi ei voi silloin toimia, josta suur-Helsinki toimii hyvänä esimerkkinä. Sehän on ollut asenteeltaan vähän sellaista hälläväliä -meininkiä. Kuin kosmisena rangaistuksena ovat sitten välinpitämättömyytensä seurauksena saaneet kovemmat sanktiot kuin muut maakunnat ja kaupungit.

hesali
Kuva perjantai-illalta selittää paremmin kuin tuhat sanaa mistä syystä koronamäärät kääntyivät suut alaspäin. Vihdoin viimein rajoituksia aletaan noudattamaan jopa niiden parissa jotka niistä ovat viis veisanneet.

Nyt siellä tautitapaukset putoaa ja vauhdilla. Syitä on tietenkin monia eikä niissä ole keskeistä tekijää. Viron sulkeutuminen, alakoulujen maskipakko, rokotettujen määrät, lisääntyvä auringonvalo jne jne ovat kaikki osaltaan tekijöitä jotka on otettava huomioon. Minä nostan esiin tämän Sanna Marinin uhkauksen liikkumisrajoituksista. Se ilmeisesti vihdoin viimein upposi jopa miespuolisten kaaliin ja kadut on siellä nyt typötyhjinä. Siellä ei kuvista päätellen liiku nyt lehtikään. Kaupunkilaiset ovat ottaneet varaslähdön. Tautimäärät tosiaan alkavat laskea sen seurauksena reaaliajassa.

Tämähän on siis metodi jota on turhaan kokonainen vuosi koetettu toitottaa siihen suuntaan - ja ilmeisen turhaan. Kukaan ei ole katsonut asiakseen totella yhtään mitään ja vielä vähemmän ymmärtää suositteiden henkeä, miksi niitä määrätään. Nyt tuli pääministeriltä vain sen tason uhkaus, että vihdoin viimein. Jopa miehet alkavat totella - ainakin hetkellisesti. Jos miehet saisi jotenkin pidettyä ruodussa edes vappuun asti, tarina päättyisi hyvin. Ikävä kyllä heti kun pääministeri ilmoittaa, ettei liikkumisrajoituksia kenties tarvitakaan, miespuoliset alkavat taas parveilla sankoin joukoin. Ne vaan on sellaisia. Tuntuu ikävältä olla aina oikeassa.

Toinen missä olen ollut oikeassa, löytyy sekin tutkimuksesta. Sen mukaan nousujohteessa olleet perussuomalaiset ovat menettämässä rajusti kannatustaan helsingin alueella. Se mikä vielä helmikuussa oli 12-13% ja uumoiltiin Halla-ahosta tulevaa pormestariakin, onhan hän ollut muutenkin kaupungin ääniharava, on tässä välissä rytissyt tuonne vasemmistoliiton alapuolelle. Lukema on hyvä kun 10% ja edelleen laskusuuntainen. Hyvä on jos vaalipäivänä nautitaan 6-8% kannatusta vaikka etukäteislaskelmien mukaan se oisi voinut olla jopa 16%. Mitä tässä välissä tapahtui?

Vapauden puolesta -mielenosoitus joka pantiin persujen piikkiin vaikka sen nokkamies Turtiainen ei tähän puolueeseen enää kuulukaan. Toinen päsmäri Tiihonen kylläkin. Varoittelin tästä sakista aiemmin rajatieteenkin porukoita että ihan turha saapastella johonkin turtiaisen vaalitilaisuuteen kimpassa odininsotureiden kanssa jos aikoo säilyttää maineestaan edes rippeet. Tyypit sen sijaan ovat pistäneet tämän persujen piikkiin. Muistetaan että valtaosa suomalaisista kannattaa ja myös noudattaa rajoituksia. Tottakai heitä loukkaa kun joku persunousukas rupeaa heidän tekemiään uhrauksia pilkkaamaan ja nimittelee heitä aivopestyiksi ja lampaiksi. Valtaosa kokee tämän väen muutenkin halveksittavana ja nimittely vain pahentaa asiaa. Ei keskiverto suomalainen niin tyhmä ole että lähtisi hörhöjen kanssa kinaamaan; hän vain hiljaisesti päättää pistää puljun boikottiin. Niinpä seuraa ketjureaktio; se mikä romahtaa helsingissä, heijastuu myös muualle. Vaalivoitosta voi tässä tilanteessa vain unelmoida.

Persut saavat tästä kiittää ihan turtiainen & tiihonen -kaksikkoa jotka veivät persuilta vaalivoiton.

Eipä mitään. Tässähän ne sanotut taas tällä kertaa

Jukkis