Enkä taida olla ainoa. Näyttää siltä että Marin on suosituin pääministeri kautta aikain vaikka häntä jo pitkään ajojahdannut iltasanomat koettaakin tulkita tuloksen toisin. Suosio ei netissä näy kun se suuri kannattajakunta ei viitsi mölistä itsestäänselvistä asioista vaan pelikenttä on jätetty tyhjää jauhaville setämiehille jotka tunnetusti ei ole tyytyväisiä mistään. Kitisijöiden mielestä korona oli huonosti hoidettu vaikka koronanhoidossa Suomi hoiti tautinsa viidenneksi parhaiten koko maailmassa, ja der Spiegel rankkasi Suomen kaikkien aikojen parhaaksi koronataudin hoitajaksi. Selittele siinä sitten miten on huonosti hoidettu.
Koko maailma otti velkaa luodakseen talouskasvun ja se on näkynyt myös meillä. Meidän velanottomme on ollut suhteellisen vaatimatonta verrokkimaihin verraten mutta se on kohdennettu neron osaamisella. Tosin tässä pitää kyllä kunniaa antaa Matti Vanhasellekin. Työtä on nyt kaikille eikä se oli mitään sipilämäistä tempputyöllistämistä ja tilastokaunistelua. Vienti vetää ja lehdissä peräänkuulutetaan avoimia työpaikkoja. Matalapalkka-alan työnantajat suorastaan niitä huutavat koska kaikki on valinneet parempipalkkaiset hommat kun kerran tilaisuus on. Siinähän sitten setäkuoro huutaa miten taloutta on väärin johdettu.

Olenko näkevinäni että vastavoima alkaa rakoilemaan? Kokoomus on kuulemma jonkinlaisessa etnonationalismin kriisissä kun suuri visio puuttuu. Persut alkavat kunnostautua hallituskelpoisuudella ja ovat ottaneet etäisyyden maahanmuuttojuttuihin ja nyt haetaan persupallille jotakuta joka ei niin synkästi ole puhunut EUsta. Siinähän ne sen puolueen kynnyskysymykset olikin joita nyt aletaan vesittämään ja pian ollaan EU-kriittisiä enää juhlapuheissa kun pitää vääntää kenttäväelle mutta muuten ollaan eurooppamyönteisiä hallituksessa. Mikä puolue sellaisen ristiriidan voi kestää? Soini sitä yritti tunnetuin seurauksin. Jotenkin näen toistakymmentä vuotta jatkuneen persukehityksen nyt kääntyvän alaspäin ja kohta se on siellä vihreiden ja vasemmistoliiton välissä suosioluvuissaan. Voin olla väärässäkin mutta epäilen.
Maailma menee muutenkin parempaan suuntaan johon ei pian populismi ja protestiliikkeet mahdu. Talouden helppoheikit sun muut oligarkit häviää kun on tajuttu että valtiovetoinen rahoitus oli se joka piti yhteiskuntaa pystyssä. Sosiaalipolitiikka pelasti korona-ajan, se sama jonka kokoomuskin olisi kaatanut aikaa sitten jos olisi pystynyt. Sairaanhoito toimi parhaiten kunnallisella tasolla ja yksityissektori oli koronan aikana lähinnä katastrofi. Maailma on siirtynyt uus-keynesiläisyyteen eli jonkinlaiseen maltilliseen porvarillisuuteen ja sosiaalidemokratiaan, tahtoo tai ei. Marin on tätä kehityskulkua jo ihan luonnostaan.
Kuka toinen olisi kyennyt selättämään koronaviruksen noinkin tehokkaasti, olemattomin ruumismäärin, kuormittamatta sairaaloiden kapasiteettia ja kaikki tämä minimaalisin taloudellisin tappioin ja siinä sivussa kehittänyt yhteiskunnan toimivuutta paremmaksi. Sehän on saakutti soikoon temppu jota ei kyllä kukaan toinen toista vaikka saisikin tilaisuuden.
Minä näin pari vuotta sitten että Sanna Marin on jotakin ihan muuta kuin tusinapolitiikko. Hän vaikuttaa jonkinlaiselta nerolta joka varmaan juontaa hänen luonteenlaadustaan. Sellainen hikari -tyyppi, pinko joka jaksaa uutterasti keskittyä rutikuiviin papereihin ja sisäistää niiden sisällön. Harvahan meistä hallintoon tuntee vetoa. Mikä on poikkeukselinen lahja kun näkee esim kansanedustajien ulostuloja vaikka talouden saralla joista näkee heti ettei niillä ole mitään hajua miten esim valtiontalous toimii. Niin paljon kun Iltasanomatkin on hehkuttanut että kohta hallitus kaatuu ja se on tehnyt kaiken väärin, niiden jutut on puhtaan läpinäkyviä ja päivä päivältä nämä kolumnistit vaikuttaa vain pölkkypäiltä ja parhaimmillaankin keskinkertaisuuksilta. Ukkoporukalta joka on aivan pihalla kaikesta ja yhä vaikeampi niiden on etsiä kaikesta vain negatiivista. Netin mölysakki komppaa mutta ei nekään järjenhättiläisiltä vaikuta.
Toivon sydämestäni ettei Marin lähtisi presidenttikisaan. Se on pelkkä seremoniamestarin virka jossa patsastellaan ilman päätäntävaltaa. Tuollaisesta typykästä on paljon enempään ja ehdottomasti Euroopan puolella. Suomi on sittenkin hänelle liian takapajuinen ja agraarinen maa joka koostuu virtahevoista ja junteista. Menee kyky hukkaan. Hän on liian älykäs tänne.
Sanooko joku nyt että olen ollut vaistoissani väärässä? Marin oli ja on poikkeusyksilö, sellainen jollaisia syntyy kerran vuosisadassa. Valitettavasti suomalaiset eivät kykene sellaista tunnistamaan koska ovat tottuneet vain jästipäihin ja keskinkertaisuuksiin. Oletettavissa on että pian äänestävät pölkkypäät valtaan jotka tapansa mukaan sotkevat asiat ja vievät maan tuuliajolle. Marinin luoma perintö tuhlataan hetimiten itsekunkin "kärkihankkeisiin" On siinä se hyvä puoli että ne jotka kitisee nyt "huonosta hallitusjohtamisesta" ovat niitä jotka kitisevät ihan vaan koska se on heidän ainoa äänilevynsä. Rutisevat silloin kun asiat on huonosti ja rutisevat silloin kun on hyvin. Marinin jälkeen saavat sentään jonkun syyn rutista kun asiat alkaa mennä alaspäin.
Jukkis