Olin tossa muutaman päivän mökillä kirjoittelemassa enkä saanu aikaan riviäkään. Tiedostin että on vielä liian aikaista. Jotain oleellista uupuu mutten vielä tiedä mikä se on. Kun ei tässä nyt muutakaan niin kerronpa lapinreissuni loppuosan kun eksyin koillismaalle. Onhan nää matkakertomukset ihan mukavia.


Koillismaa syntyi ajatuksena ihan paluumatkan kannalta. Ei oikein huvittanut enää ajaa lapin pohjoisosista yhtä kyytiä Tampereelle vaikka sen teinkin menomatkalla taas. Lähtö oli klo 2 yöllä ja silti perillä vasta iltapäivästä. On se matka juu.

Koillismaahan minulla on sikäli suhde että Päätalot on edelleen lukematta ja lainastosta olen kyllä kaikkea muuta lukenut mutten niihin suin surminkaan. Kerran tuli telkkarista elämän vonkamiestä varttitunti jonka jaksoin. Iijoki -sarjasta en siis ole paras puhumaan. Joten ei muuta kun Kalle Päätalon maisemiin.

Koillismaa eli Kuusamo edustoineen on kiistatta rujoa seutua. Sen arkkitehtuuri on rujonkarheaa kuten ympäröivä luontokin. Suot muuttuu keltaisista aapasoista likaisen värisiksi jota täplittää räkäkuusikot ja ikävän näköiset louhikot. Sain aika hyvän tuntuman kun sahasin Kemijärven ja perä-posion välisen maantien. Tie muuttui hyvin äkkiä soratieksi joka oli niin autiota seutua kun vaan olla ja voi. Tie halkoi erämaata jonka varrella ei asunut ketään, ei edes mökkiteitä erkaantunut ja kaikkein vähiten kukaan tuli matkalla edes vastaan. Yksi auto ja sekin alkumatkasta. Sekin täysin väärällä hetkellä.

Poro jolkotti tietä pitkin kohti. Etten pelästytä niin käännyin selin ja valmistauduin vuosisadan valokuvaan. Sellaiseen missä näkyy mun naama ja taustalla poro käyskentelemässä. Ja enää oli muutamasta metristä kiinni kun se kottonen sieltä tuli ja poro säntäsi metsikön puolelle. Että osasikin tulla just sillä hetkellä.

Oli oikeastaan onni että valitsin tuon tien vaikka piti kiertää Sallan kautta. Muija halusi pentikäisen kartanoon joka sattuman oikusta oli juuri tuon tien varressa. Minähän olin katsonut sen sijaitsevan Posiolla. Sekaannus johtui siitä että on olemassa Pentikin kartano josta minä en tiennyt mitään ja sitten Posiolla Pentikin galleria/museo josta vaimo ei tiennyt mitään. Onnekkaasti nähtiin molemmat. Okei, muijahan mua kiikuttaa aina näitten erämaataiteilijoiden ateljeeihin jotka ei mulle avaudu ja kotimuseot vielä vähemmän. Tuusulan reissu haloseniemineen ja sibbe-koteineen oli mulle silkkaa piinaa. Mutta pakko tunnustaa että Anu Pentikäisellä on hyvä maku. Jopa minäkin kiinnostuin molemmista paikoista. Ne oli laadulla ja maulla tehtyjä.

kiutankongas
Kiutanköngäs se siinä ärjyy. Kuusamon kenties helpoiten päästävä nähtävyys?

Kuusamon keskustatie oli remontissa. Auttoi koti-ikävään kun tampereella on tuossa kunnossa suurinpiirtein joka toinen katu. Matka oli hotelliin jonka olin varannut viikkoja aiemmin; ja jonka hotellinpitäjä oli merkannut edellispäivälle. Täyttä on sano tyttö. Kuusamohan on vähän kun Lieksakin. Itse kaupunki on kuppanen olemattomine majoitustiloineen. Tämän näin jo Lieksassa aikanaan missä Kolille oli ohjattu turistivirrat ja Kuusamo oli vielä pahempi. Siellä on Ruka joka pursuaa ylihintaista majoitusta ja itse kaupungissa oli vain kaksi hotellia ja nekin matkustajakotitasoa - onneksi toisessa oli huone.

Mietittiin mitä tehdään. Itseni teki mieleni käydä ottamassa valokuva katollaan olevasta autosta joka pilkisti menomatkalla metsästä. Se ei siis ollut ojassa ollut romu vaan ajettu tieten syvään metsään ja lentänyt katolleen. Kiutanköngäs voitti. Se on koskimaisema ja varsin vilkas nähtävyys. Syynä että sinne pääsee autolla eikä polkua ole kuin alle kilometri. Yleensäkin mua vituttaa että kaikki on aina tarpomisen takana. Luontopolkujen varsilla jonne pitää kavuta reppujen ja vaelluskenkien kanssa. Ei ole lapissakaan tunturia jonka laelle pääsisi avensiksella vaikka saisi olla. Saisivat siellä Kuusamossakin vetää autotien kaikkiin koskiin ja putouksiin sun muiden vaarojen laelle josta näkisi kauas. Eleäkeläismatkustajat sun kaltaiseni laiskimukset kiittäisi.

Auto hörii aamusella läpi talvisodan taistelupaikkojen. Arvattavasti ollaan pian Raatteentiellä. Pihassa ruostunut panssarivaunu, venäläinen T-26. Ymmärtää museonpitäjän murheen. Armeija sosialisoi raatteentien aseet ja ajoneuvot sotasaaliina eikä niitä tienposkiin jätetty museoitavaksi. Museokaupasta ostin Paavo Susitaipaleen muistelmat. Susitaival oli varsin erikoinen tyyppi; tiettävästi eräs parhaista parhaimpia kirjailijoita joka tunnustettiin jo hänen omana aikanaan. Toisaalta häntä on pidetty hulluna jonka väkipyörä on heittänyt ja pahasti. Niin ne sanoo että nero ja hullu samassa persoonassa. Kirjan oli muuten kirjoittanut ex-puolustusministeri Jussi "hymypoika" Niinistö joka sai epäröimään ostohanketta. Lopulta ajattelin että saakoon kaveri tilaisuutensa. No joo, ei se huono kirja ollut ollenkaan vaikka selvästi siloitteli joitain juttuja.

raatteentie
Siihen jäi luihun ryssän tankki
Kirjasta opin että tie jonka läpi tultiin pohjoisesta oli vanha venäläisten huoltotie suomussalmelle jonka Susitaival katkaisi Palojoen kohdalta ja auttoi näin suomussalmen motin syntymistä. Siilasvuo joka valtasi Suomussalmen ei muistelmissaan juurikaan kunniaa muille jaellut vaan teki itsestään yksin suomussalmen ja raatteen sankarin. Susitaivalta hän tuskin edes muistelmissaan mainitsi.

suomussalmen hautausmaa
Mutta se mikä jää turistirysien ulkopuolelle näistä sotahistorioista on Suomussalmen sankarihautausmaa. Se on häkellyttävän iso, itse asiassa jopa isompi kuin Tampereenkin kokoisen kaupungin vastaava. Näkee että sota on niitannut rajaseudun miehiä ihan toisissa mitoissa.

Että sellaisia tyypillisiä turistirysiä. En sitten viitsinyt ajaa Kuopion kautta koska mielessä oli vähän urbaanimpikin bongauskohde. Otanmäki. Sillä on varsin erikoinen ja omaperäinen historia. Se on syntynyt Kajaanin ja Pyhännän väliselle maantielle n. 60km kajaanista. Kaivoksen ympärille jonne rakennettiin kaivosväelle kerrostalokaupalla rakennuksia. Sitten kaivos suljettiin ja väki lähti muualle ja siitä tuli maamme ainoa aavekaupunki. Ei ihan kokonaan sillä muutama pöpö jäi sitä asuttamaan sitkeästi mutta autio se oli. Minäkin odotin tapaavani rapistuvia taloja mutta se oli erehdys. Joku ovela kiinteistövälittäjä oli tässä alla keksinyt markkinoida sitä paikkana jossa on Suomen halvimmat asunnot. Väki muutti kun halpaa oli ja osakkeen sai ostaa muutamalla tonnilla. Vaikka ne vanhat kerrostalot oli ruman karheita, liikehuoneistot hylättyjä siellä asuttiin kun missä tahansa muuallakin. Oli pieni kauppakin. Tosin yleisnäkemys oli masentava joka sentään vähän urbaania matkaajaa lohdutti.

otanmaki
Otanmäen motelli on parhaat päivänsä nähnyt. Miksi ihmeessä joku haluaisi siellä yöpyä?

Siinä kaikki. Pihtiputaan grilliltä vielä makkaraperunat. Oli paha virhe ajaa Kajaanin aabeeceen ohi sillä seuraavaa lounaspaikkaa sai metsästään tosissaan. Mikähän vitsi sekin on ettei seisovaa pöytää voi pitää koko päivää?

Jukkis
Piilota kommentointilomake