Jatkan vielä tätä kerrostalopihan teemaa sillä ilmeni ulottuvuuksia joista en ollut edes tietoinen. Eli motiivi miksi niin moni tunkee meidän pihalle pitään picnic -hetkeään. Onko ne kaikki vaan niin röyhkeitä? Ei, vastaus onkin siinä että harva mieltää että asuintalon pihamaa ei olekaan yleistä tilaa.


Näyttelin tota kirjoitusta parissa paikassa ja sieltä tuli vastauksia mikä ihmeen kerrostalokyttäjä oikein luulen olevani? Ilmeisesti närkästyneet oli juuri niitä joilla on tapana hengailla vierailla pihoilla. Syykin selvisi. He ovat kaikki uskossa että kerrostalon piha ei varsinaisesti kuulu kenellekään eli on verrattavissa tavalliseen puistoon joka on tunnetusti julkinen tila.

Tähän kohtaan on hyvä lukea lakia. Kerrostalon piha, kuten kaikki asuintalojen pihat, ovat yksiselitteisesti yksityisaluetta ja ne on tarkoitettu yksinomaan ja vain sen talon asukkaille. Tämä koskee ihan yhtä lailla osaketaloja kuin isoja vuokrataloaluettakin. Tietenkään kukaan ei niitä valvo, mistä sen tietää millä asialla kukin liikuskelee. Periaate on kuitenkin tämä asiaton oleskelu kielletty.

Mutta jos ylläolevaa ei tiedosta niin tietenkin ulkopuoliset leiriytyy pihoille ja hyödyntää taloyhtiön tai sen asukkaiden omaisuuttakin. Valtaavat grillikatokset, pihakeinut ja "lainailevat" tavaroita kuten lumilapioita tai luutia. Tai vain keräävät kimpun pihamaan kukkapenkistä. Käyttävät kuin omaansa.

Itselleni tämä oli uutinen että näin tosiaan ajatellaan yleisesti.

teenparty
Tällästä on ollu Jukkiksen yläpuolella nyt viisi viikonloppua putkeen eikä loppua näy.

Tämä asenne varmaan on syynä miksi taloyhtiöiden pitää ennemmin tai myöhemmin linnoittautua muurein, katapultein ja kiehuvin öljyin pitääkseen barbaarit muurien ulkopuolella. Syntyy rautaportteja, korkeita aitoja, valvontakameroita. Viihtyisät ja avarat pihat muuttuvat asteittain erityisturvallisiksi vankileireiksi jossa on tiiliseiniä ja kaltereita. Asennekin muuttuu sen myötä. Kieltotauluja vilisee aina nurmikolle menosta koiran ulkoiluttamiseen. Yleinen suvaitsemattomuus leviää. Mutta toisaalta - pakkohan se on. Jos on ihmisryhmä joka hyödyntää toisen omaisuutta ja pitää sen tilaa omanaan, niin pakko se on varustautua ellei halua parvekkeensa alle kadun nuorisoporukoita.

Itselleni on nyt noussut tapetille toinenkin ongelma jonka toivottavasti ratkaisin. Yläpuolelle muutti sellainen 18-20v jannu joka on ilmeisesti elämänsä ensi asunnossaan. Se että joku saa keskustasta kämpän, sitä hyödyntää myös sen kaverit. Ensimmäinen viikonloppu yläpuolella oli pelkkää möykkää ja rappikone hakkasi aamukolmeen. Rap-musiikista tiiän että ongelmia on tulossa. Niin tulikin, ei ne mitkään tuparit olleet. Sama meno on jatkunut viikonlopusta toiseen ja ensi lauantaina alkaa kuudes viikonloppu putkeen. Välillä ne lähtee sieltä aamuyöllä joukolla jonnekin, ilmeisesti ajeleen potkulaudoilla kunnes taas rapussa kolisee aamuneljältä, ja ensi töikseen käynnistetään stereot. Välillä nauretaan ja sitten poikamaisesti painitaan että koko talo huojuu.

Se miten tää saa aisoihin on monta tapaa. Toiset etenee isännöitsijän kautta, mun luonteellani voitas mennä soittaan ovikelloa ja kärjisteleen tilannetta. Teinipojista henkisen yliotteen saaminen ei ole vaikeaa mutta siinä vois sanoa jotain, joka kääntyy itteensä vastaan; "joku hullu kävi uhkaileen" . Itse uskon julkiseen nöyryyttämiseen, sitä parempaa tapaa ei olekaan. Pistin aamusella lapun aulaan ja se oli otettu päivällä pois. Arvaan kyllä kuka. Tuskin sitä sen muijakaan haluaa että koko rappukäytävä saa tietää yhteenvedon heidän ryyppäilyistään. Koetin välttää siinä närkästynyttä sävyä, viljelin siihen pari letkeetä sanontaa ja loppu-uhkaus kuului että ensi lauantaina, jos aikovat ryypätä mölysakin kanssa vanhaan tapaan, lähestyy varmasti isännöitsijä kirjeellä jossa kertoo miten kerrostaloissa asutaan. Sanoin samalla että vieraille pitäs löytyä tuhkakuppi parvekkeella sillä takapiha ei ole tuhkakuppi. Oikeesti ne natsat putoo mun parvekkeelle ja kaide on täynnä tuhkaa mut sitä en sanonut, sillä lapun teho on siinä, ettei kirjoittaja paljasta itteensä. Se voi olla kuka vaan. Arvoitusta lisää että jos joku kolistelee patteria, se on viesti naapureilta jotka haluais jo nukkua. Allekirjoituksena panin naapurusto monikossa.

Julkinen nöyryyttäminen ilmoitustaulun kautta on se toimivin metodi. Meillä on ollut ennnenkin ongelmia. Joku asukas sitten pistänyt lapun että riitelevä pariskunta, hakekaa ammattiapua ja sitten sosiaalihuollon numero alla. Jotain toista on kehotettu hakemaan apua orastavaan alkoholiongelmaansa ja alla A-klinikan puhelinumero. Nämä toimivat parhaiten. Siinä kun kankkusessa kuljet ohi pelkotilat ja morkkikset päällä, niin häpeehän sitä itteensä väkisinkin ja aattelee et kohta on häätö.

Katotaan nyt miten tää mun lappuni toimii ja onko ens lauantaina hiljaista? Tai ainakin että meno katkeaa kun veitsellä leikaten klo 22.00. Toivotaan ettei tartte mennä prosessin kautta. Tottakai tollanen teini luulee et se on niinku isäpapan rivarissa oleva huonekin; kavereita tulee ja menee ja grammari huutaa. Sitä luulee sit et talossa kun talossa on seinät Turunlinnan luokkaa.

Jukkis