Mä oon ollu juu kateissa kun olin kulttuurimatkalla. Muijan sisko oli maksanu meille hotellin Tuusulasta ja oliko tiedossa sibeliusta..A.Kiven mökkiä, Halosta ja mitä niitä siellä onkaan. Ei ihan, vähän toisenlainen kulttuurimatka urbaaniin betonielämään. Kyltti kertoo Kerava, Korso, Järvenpää...


Käytän tarkoituksella sanaa olin Hesoissa. Hesahan on myös Espoo, Vantaa ja ne lukuisat ympäryskunnat jotka muodostaa suur-helsingin eli ollaan Hesan sijasta Hesoissa.

Opin senkin että Ruskeasanta on asuinalue jossa ei ole mitään kauppaa, vaan pelkkää asuinaluetta. Minä viihdyin näissä loistavasti. Näki paljon mitä ei muuten ikinä näe. Kun naiset venytti ja vanutti olemistaan Herttoniemen Marimekossa, minä silmäilin seudun arkkitehtuuria. Huomasin miten aikakaudet lyö siellä kättä toisilleen - tai pikemmin riitelee. Tuossa joku 50-luvun tehdas, 60-luvun vanha autohajottamo... 70-luvun asuintalo. 90-luvulla rakennettu parkkihalli, niitä mustia viivoitettuja seiniä. Aluetta kuin aluetta hallitsee aina 2020-luvun korkealle kohoava kompleksi joka alkaa olla pilvenpiirtäjäluokkaa - Helsinki kasvaa ylöspäin. Sekavaa, murrosmaista maisemaa jossa vuosikymmenet riitelee keskenään.

hesoissa 1
Näkymä sieltä jostakin. Tyypillinen näkymä. Korkeimpana aina uusin uusi. Ympärillä tyylikästä ajan patinoimaa, tai tyystin rähjää, vanhahtavaa tai vanhenemassa olevaa.

Kun ne tajus elämysmatkailuni luonteen, ne kiikutti mut äkkiä siitä Siljan terminaalin ohi kohti Hernesaarta jotain hienoa rantakatua. Siitä Eiran läpi tsiigaan taloja jotka on klassista koulukuntaa. Niitä hienoja ja kalliita ja Punavuoressakin voi vielä astua autosta ulos ja nuuhkia 60-luvun Helsinkiä. Sitä aitoa ja oikeaa. Tosin astumatta jäi kun oli jo pilkkopimeää. Itäkeskusta ja Myllypuroa mulle ei näytetty.

Kävin muijan veljentyttärellä jotka oli ostanu jonkun tän vuosituhannen asunnon. Kun kattelin sitä keittiöö joka oli ns. uusinta uutta, kerroin niille rehellisesti vaikutelmani. Sanoin että tää on kun olis astunu johonkin 1970-luvun elokuvaan jossa maalaisvanhemmat tulee oikeen Helsinkiin asti kattoon tyttärensä asumista. Ne siinä leffassa kattoo futuristista keittiötä josta ne ei tajua mitään. Se on täynnä salaperäisiä nappeja ja vilkkuvia lamppuja. Niitä umpimähkään painelemalla tapahtuu jotain kauheeta - tulee vesisuihku seinästä, joku hella sytyttää ittensä tai kaappi aukee ittekseen. Pelottavaa, painajamaismaista uhkaa, ihmisiä koneiden ja robotiikan armoilla menettäneenä otteensa asioiden hallintaan. Sama fiilis se mulla, vaikka olinkin tajuavinani mikä on tiskikone ja mikä niitä uusia kahvinkeittimiä josta taiotaan niin perinteistä sumppia kun espressoa.

hesoissa 2

Roihuvuoren ostari iltapimeällä. Tyypit vetää kaljaa kaupan edessä tai on pubin eessä tupakilla. Jotenkin tuntu että perusturvallisuus on uhattuna. Joku kundi eksyy samaan kotipizzaan ja sillä tuntu olevan vähän hemmetin hauskaa kun jakso nauraa ittekseen joka asialle. Vähän liian hauskaa ja minä kattelin sitä onko se pilvessä? Tämäkin on maailma johon joutuu totuttautuun jos siellä asuisi. Ihmisiä on niin paljon ettei niitä voi vältellä vaikka ne kokiskin uhaksi. Pakko on kulkea kohti, väistellä ja ohitella. Kääntää selkänsä.

Oikeastaan kun puhutaan Helsingistä, ja vielä suur-Helsingistä niin se on sen kokoinen alue että siellä tuntee ittensä väkisin, jos ei nyt pieneksi, niin ainakin muurahaiseksi. Kaupunki ei tunnu loppuvan ollenkaan ja kukaan ei voi hallita sitä kaikkea. Nyt tajuan miksei hesalaiset oikeen ittekään tunnekaan kaupunkiaan, ei sitä voi kukaan tuntea läpikotaisin. Se on aina piirun verran liian iso, asiat aina vaaksan verran liian kaukana ja tuuman verran liian etäisiä. Siellä ei voi kokea kuin alemmuudentunnetta. Kukaan ei voi omata niin isoa tuttavapiiriä että voisi morjestaa tuttuja vastaantulijoita, koska ihmisiä on liikaa jotta ne vois tuntea.

Ei kukaan oikeen Hesaa pohdi tälläseltä esteetikan kantilta. Se on jotenkin aina ympärillä muttei siihen kiinnitetä huomiota. Ei siellä katota silmiin vastaantulijaa että onko tuttu koska ei taatusti ole eikä talojen omaan historiaan kiinnitetä huomiota koska talot ei lopu koskaan. Näyteikkunoita ei kattella koska liiketilat on loppumatonta. Alan hitaasti tajuta sitä mentaliteettia mikä niillä on ja miks noi hesalaiset vaikuttaa aina niin kauheen välinpitämättömiltä.

Mutta näin se mulla meni pari päivää ja olihan se elämys juu.

Jukkis
Piilota kommentointilomake