Pitkästä aikaa pääsee jutskaamaan vähän esoteerisimmistakin asioista eli eläinten musikaalisuudesta. Yöllä kulkiessaan törmää monenlaisiin eläimiin, tavallisimmin pupuihin, peuroihin ja kettuun joka sitkeästi on vastustanut valokuvaan päätymistä. Eläimillä on paha tapa kirmata karkuun ihmisen lähettyviltä mutta siihen on olemassa salainen ase - niille pitää laulaa.


Luitte aivan oikein. Kun pupulauma tai peurat näkevät ihmisen joka kaivaa kameraa povaristaan, ne kääntävät tavallisesti perseensä ja jolkottelevat tiehensä. Paitsi jos niille alkaa laulaan. Silloin ne seisahtuu hämmästyneinä että mitä tuo ihminen tekee. Siinä ne seistä jököttää suolapatsaina korvat höröllä ja vaikka niitä lähestyisi laulaen, ne ovat kuin hypnoosissa eivätkä tajua peräytyä takavasemmalle. Tietty lauluissakin on eroja. Paras on jokin sellainen lastenlaulu jossa on yksinkertainen melodia.

Nisäkkäiden musikaalisuus ei ole suurikaan salaisuus, aihetta on tutkittu. Netistä löysin kaverin joka on tehnyt kissoillekin oman musiikkinsa. Kaikesta ihmismusiikista eivät eläimet pidä. Ihmisen musiikki vastaa luonnollisesti hänen hengitysrytmiään joka pohjaa vuorostaan sydänsykkeeseen. Tämän vuoksi meillä ihmisillä on musiikissamme rytmi; se kuulu 3/4 poljento tyk-tyk-tyk koska se on sydämenlyöntimme tiheys. Mitä pienempi nisäkäs, sen lujemmin sydän hakkaa ja kissankin pumppu vetää jo rumpali Gene Grupan tahdilla. Kissa ei siis ymmärrä ihmismusiikkia, joskin tietää sen musiikiksi. Suurelle nisäkkäälle, vaikkapa hirvelle, ihmismusiikki on sitten jo liian nopeaa ja hirvimusiikissa pitäisikin olla laiska biitti.

peurat
Peurat kuuntelee ihmeissään Pikku-Matin autoa josta on kumi puhjennut...

Vaikka olen keksinyt viisastenkiven millä lumota peurat paikalleen, se jättää jälkeensä arvoituksia. Mistä eläimellä voi olla musiikintaju? sehän ei itse tuota minkäänlaista musiikkia, eikä sitä kuule elinaikanaan. Tokihan eläinten varoitus- ja soidinhuudot voi tulkita musiikin tapaiseksi koska niissä on ilmeisesti omat sävelkorkeutensa, mutta ei se varmaan näin helppoa ole. Jotenkin tuo musikaalisuus on vain koodattu nisäkkäiden aivoihin eikä kukaan tiedä miksi ja millaisissa olosuhteissa. Mikä on ollut se evoluuttinen prosessi joka näin on tehnyt?

Emme me tiedä ihmisenkään musikaalista tarinaa. Vanhimmat soittimet on neanderdalien ajalta 60 000 vuotta sitten. Sitä aiemmasta musikaalisuudesta emme tiedä mitään. Viheltelikö homo erectus ja loi sävelmiä? Hyräilikö sitä aiemmat ihmislajit? Ne on täysiä arvoituksia. Onko musiikki ylipäätään erkaantunut kielellisestä kehityksestä vai päinvastoin? Nykyisinhän sanojen tuottaminen ja musiikki kuuluvat erottamattomasti toisiinsa eli on syntynyt lauluja. Sanoituksia. Alkuvaiheessaan ne ovat saattaneet olla kaksi eri asiaa mutta kuten sanoin; aihepiiri on arvoitus.

Sitäkin haastavampaa on miettiä mistä navetassa oleva lehmä tykkää nauttia Mozartista jos isäntä on jättänyt vanhan mankan roikkumaan johonkin. Miksi kissa pitää sellomusiikista tai peura Jukkisen lastenlaulusta. Aivotutkimus on opettanut missä päin aivoja musiikin ymmärtämisen kyky eläimellä sijaitsee mutta ei mistä se on syntyisin.

Siihen en ota kantaa mikä on oma laulutaitoni koska uskon kuitenkin ettei peurat kykene erottamaan hyvää laulutaitoa huonosta. Toinen, ehkä isompikin kysymys liittyy siihen onko kännykkäni ihan paras yökuvaamiseen. kaupoissa on kai joku puhelin jossa on yöerotuskyky ihan omaa luokkaansa ja sillä pitäisi saada parempia kuvia. Enkä tiedä mitä se peura oikeasti ajattelee. Nauttiiko se kuulemisesta jonka etäisesti tunnistaa vai arveleeko se vain eläinperäisesti että ihminen laulaa jotain soidinlauluaan ja on tavallaan vaaraton. Vai ovatko ne vain utelaita kuulemaan kaksijalkaisen ääntelyä koska eihän ne sitä usein kuule. Se että kuvittelen niiden nauttivan melodiasta koska niiden päähän on sellainenkin kyky aikanaan koodattu, saattaa olla vain omaa kuvitelmaani. Motiivit kuulemiselle saattavat olla moninaiset.

Yhtä kaikki, yölaulaminen puree paitsi edellä mainittuihin peuroihin, myös kissoihin ja rusakoihin. Ne jäävät korvat pystyssä ihmettelemään jos lausun niille runouttakin. Kettu ei piittaa ja arvattavasti pienet nisäkkäät kuten rotat eivät paljoa pysähtele. Rottia muuten piisaa yöaikaan. On selkeä ero siis kasvissyöjän ja lihansyöjän välillä. Homma ei pure petoihin. Kotikissaan puree mutta villikissa varmaan painelisi pitkin puskia kuuluu sitten millaista äännettä tahansa. Mutta kuten sanoin, minulla on nyt oiva konsti toppauttaa eläimet valokuvattavaksi.

Jukkis
Piilota kommentointilomake