Tässä osassa lähdemme kosioretkelle. Saagoja lukiessa ei voi olla huomaamatta että Snaer Vanhan tyttäret muodostavat saagojen keskipisteen ja kaikki muu on vain osviittaa. Yhtä lailla Kalevalan mainitsemat kosioretket muodostavat Kalevalankin keskipisteen joten kysyttävä on, mikä näitä yhdistää. Varmaa on vain että erilaisia lähteitä samasta tarinasta on useita jotka kaikki tahollaan ovat erkaantuneet ja haarautuneet omanmuotoisekseen.


Yhtä kaikki, olemme edenneet päättelyissämme jonkin askeleen eteenpäin. Ymmärrämme nyt että pohjanmaan suuruuden aika nojasi siihen, että kauppareitti kääntyi tanskansalmien sijaan kohti pohjoista ja pohjanmaan alue jäi sen keskiöön. Se mitä saagat kertovat Fornjotrin suvun hallinta-alueesta on todellisuudessa tämän kauppareitin monopolisointia. Kun panee oman miehen kuhunkin kauppaetappiin keräämään prosentit pois, rikastuu väistämättä. Olemme osanneet yhdistää nämä saagojen muinaiskuninkaat nyt maantieteelliseen ja ajalliseen yhteyteensä, ja ymmärrämme senkin mistä tämä valta on heidän käsiinsä syntynyt. Jonkinlainen aavistus alkaa muodostua että olemme muunkin kuin tyhjän jäljillä.

Se mitä saagat varsinaisesti kertovat, tuntuvat pääosin liittyvän Snaer Vanhan tyttäriin joita monesta ilmansuunnasta saapuvat kosijat tuntuvat tavoittelevan. Luetaan pieniä otteita Saxosta.

Monia muitakin urotekoja kuningas Gram suoritti. Hän julisti sodan suomalaisten kuningasta Sumblia vastaan. Nähtyään hänen tyttärensä Signen hän kuitenkin laski aseensa, muuttui vihollisesta kosijaksi ja kihlautui Signen kanssa luvaten jättää entisen puolisonsa. Mutta jouduttuaan sisareensa ja tyttäreensä kohdistuneen häväistyksen johdosta sotimaan Norjassa kuningas Swipdageria vastaan hän sai viestin, että Sumbli oli sillä välin petollisesti kihlannut Signen Saksin kuninkaalle Henrikille. Koska hänelle oli tärkeämpää neidon kuin sotilaittensa suosio, hän jätti joukkonsa ja kiirehti salaa Suomeen. Häätilaisuuden jo alettua hän saapui yllättäen paikalle äärimmäisen halpoihin rääsyihin pukeutuneena ja asettui istumaan vähäarvoiselle paikalle. [...] Gram ponnahti ylös istuimeltaan ja iski Henrikin kuoliaaksi kesken juhla-aterian, kesken ystävien syleilyjen. Temmattuaan morsiamen erilleen morsiusneitojen keskeltä ja lyötyään maahan suuren osan häävieraista hän kuljetti Signen laivalla pois. Häiden muututtua täten hautajaisiksi suomalaiset osasivat tehdä sen johtopäätöksen, ettei toisten rakkausasioihin sopinut kajota.

Siihen aikaan Haalogalandin kuningas Helge kosiskeli jatkuvasti finnien ja bjarmien ruhtinaan Kuson Thora-nimistä tytärtä. Hän joutui tekemään sen peräti lähetystön välityksellä – omien voimien riittämättömyyshän ilmenee turvautumisena toisten apuun. Tuon ajan nuorilla miehillä oli tapana esittää kosintansa henkilökohtaisesti; mutta Helgeä vaivasi niin paha puhevika, että hän arasteli esittää ajatuksiaan tuntemattomien, jopa kotiväenkin kuullen. Niin täydellisesti ihmiset haluavat peitellä puutteitaan. Luontaiset heikkoudethan ovat sitä kiusallisempia, mitä selvemmin ne näkyvät. [...] Kuso vastasi, että oli kysyttävä tyttären mieltä; eihän saanut näyttää siltä, että tytär velvoitettaisiin isällisen ankaralla mahtikäskyllä toimimaan vastoin tahtoaan. Hän kutsui tytön luokseen ja tiedusteli, oliko kosija tälle mieluisa. Tyttö nyökkäsi, ja Kuso lupasi hänet vaimoksi Helgelle.

Havaitsemme että ensinmainittu kertomus on näemmä velkaa Odysseuksen harharetkille jossa on vastaavanlainen kertomus. Toisekseen tarina liittyy finnmarkin kuninkaantyttäreen joten se ei ole sellaisenaan muinaiskainuuta valaiseva. Toinen kertomus liittyy puhevikaiseen Helgeen ja saattaa olla epäsuora pilkkakirjoitus Svean 6-vuotiaasta kuninkaasta nimeltään Erik Sammalkieli ja Nilkku jonka kuninkaallinen asema oli kaikkea muuta kuin vakaa mutta sopivan samanaikainen (1222-1239) Saxon kirjoitushetken kanssa. Vastaavasti ruotsalaiskuninkaista, Ynglinge -suvusta kertova saaga tietää.

Sveigden pojan nimi oli Vanlande; hän tuli hallitsijaksi isänsä jälkeen ja hoiti Upsalan ödiä. Hän oli suuri soturi ja retkeili laajalti eri maissa. Hän vietti talven Suomessa Snö Vanhan luona ja sai siellä tämän tyttären Drivan aviokseen. Keväällä hän lähti pois. Driva jäi kotiin, ja Vanlande lupasi tulla takaisin kolmen vuoden kuluttua, mutta hän ei tullut kymmeneen vuoteen. Driva lähetti nyt kutsumaan seitanaisen Huldin, mutta lähetti Svitjodiin poikansa Visburin, jonka isä oli Vanlande. Driva lahjoi seitanaisen Huldin houkuttelemaan loitsuilla Vanlandea Suomeen tai surmaamaan hänet, ellei hän niin tekisi. Kun loitsu luettiin, Vanlande oli Upsalassa. Hänen teki nyt mieli lähteä Suomeen, mutta hänen ystävänsä ja neuvonantajansa kielsivät häntä lähtemästä ja sanoivat hänen matkustushalunsa varmaan johtuvan suomalaisten noituudesta. Hän tuli nyt uniseksi ja paneutui makuulle. Mutta juuri uneen vaivuttuaan hän huusi ja sanoi että häntä polki mara. Hänen miehensä riensivät luo ja tahtoivat häntä auttaa. Mutta heidän tarttuessaan hänen päähänsä mara polki hänen sääriänsä niin että ne olivat murtumaisillaan. He tarttuivat nyt hänen sääriinsä, mutta silloin mara puristi Vanlanden päätä, niin että hän siihen kuoli. Svealaiset ottivat hänen ruumiinsa ja polttivat sen Skuta-nimisen joen rannalla. Sinne pystytettiin hänen hautakivensä.

Sitten on vielä maininta Bardrin saagasta.

Oli kuningas nimeltä Dumbr (Vähäpuheinen). Hän hallitsi Haalogalandin pohjoispuolella sijaitsevia merenlahtia, joita nykyään kutsutaan Dumbshafiksi eli Dumbrin mereksi (= Pohjoinen Jäämeri) ja jotka on nimetty kuningas Dumbrin mukaan. Isän puolelta hän polveutui jättiläissuvusta, joka oli komeaa väkeä ja kookkaampaa kuin muut ihmiset. Hänen äitinsä polveutui velhosuvuista. [...] Hän nouti Kvenlandista Mjöllin, joka oli Snaer Vanhan tytär, ja meni tämän kanssa naimisiin. Mjöll oli naisista kaunein ja melkeinpä suurin kaikista niistä naisista, jotka olivat ihmisiä. Heidän oltuaan yhden talven naimisissa Mjöll synnytti poikalapsen. Poika kastettiin, ja hänelle annettiin nimeksi Bard Dumbrin isän Bard-jättiläisen mukaan. Hän oli sekä suurikokoinen että kaunis ulkonäöltään: ihmisistä tuntui, etteivät he olleet nähneet ketään kauniimpaa miestä. Hän muistutti kovasti äitiään; tämähän oli niin kaunis ja valkoinen ihonväriltään, että valkoisin lumi, jota sataa tyynellä säällä ja jota kutsutaan nimellä mjöll (= viti = kuiva, uusi lumi), sai nimen hänen mukaansa.

Lähes kaikki saagat tuntuvat pitävän kosioretkeä tarinoidensa keskipisteenä. Niiden lähtökohta on, että Snaer Vanhalla oli kolme tytärtä, joita eri kuninkaanhovien valtaapitävät halusivat vaimoikseen. Niiden symbolinen merkitys kylmyyttä ja lunta edustavina symboleina voidaan välittömästi unohtaa. Johan se konteksti jolla Snorri tyttäriä kuvailee viittaa ns. vaaleahiuksiseen rotuun. Tuohon valkotukkaiseen ja haaleaihoiseen skandinaaviseen rotuun ja jos vielä ajattelemme heidän tosiaan olleen jatuleita, pitkäkasvuisia, ei sen edustavampaa kuningatarta kukaan kuningas voikaan saada. Tähän sisältyy myös se liioitteleva sävy, miksi kainuulaisista puhutaan nimenomaan peljottavina kuninkaina, eihän jonkun hallitsijan sopinut avioitua heimopäällikön tai ruhtinaantyttären kanssa, vaan tälle oli annettava paremmat puitteet.

pohjan tytot
Rauta-ajan kolme tytärtä. Muinaisrunoutemmekaan ei unohda heitä kuten eivät saagatkaan. Tosin mikään saaga ei osaa kertoa heidän nimiään yhteneväisellä tavalla. Yhdistettynä kuitenkin Pohjan isäntä olisi kontekstin perusteella sama hahmo kuin viikinkisaagojen Snaer Vanha. Ottaen huomioon että Snaer on norjannos "valkoisesta" on suvun nimi ollut germaaninimi Witt - tai Witikka - ja tälläinen sukuhan elää edelleen pohjanmaan suunnassa. Mutta ovatko Wtikat sitten syntyisin keskiajalla vai muinaisaikoina sitähän en taas minä tietä.

Kosioretket ovat niin saagojen keskipiste että tapahtumalle on annettava jotakin historiallistakin roolia. Toisekseen on huomattava että Snaer Vanha lienee se muinaiskuningas, jonka aikana muinaiskainuu on noussut kukoistukseensa. Hän on tarinoiden keskipiste. Nimi Snaer on muinaisnorjaa ja tarkoittaa lunta ts. valkoista joten hänen oikea nimensä lienee ollut valkoista tarkoittava germaaninen sana Viti josta voidaan johtaa monia muunnoksia. Witt, Witikka jne. Vanha viittaa tässä yhteydessä arvonimeen, aivan kuten Fornjotrinkin kohdalla mutta nimestä voi päätellä, että Snaer Vanha on ollut enemmänkin jonkin tietyn suvun päämies. Suvunvanhin. Onko tämä suku sitten tyttärineen ollut niin kauniin valkohiuksista ja -ihoista että kosijat ovat tulleet kauempaakin kunnes enää kuninkaat on kelpuutettu, mene ja tiedä, mutta siltä se näyttää, jos asiaa haluaa tarkastella historiallisena totuutena.

Mikäli lähestymme asiaa siltä kantilta että kosioretket ovat historiallinen totuus, se ilmentää myös oman aikakautensa politiikkaa. Kun Itämeren ja pohjanlahden alueella oli eri maakunnista koostuva kauppaliitto, rauha niiden välillä oli paremmalla pohjalla, kun kaikki olivat sukua keskenään. Tähän saagat viittaavat kun ne toteavat Snaer Vanhan hallinneen koko seutua koska niinhän hän tavallaan tekikin - hänhän oli lähes jokaisen kuninkaan appiukko. Sovittelija, neuvonantaja, kokonaiskuvan haltija jolla oli tyttäriensä kautta veriside kuhunkin hallitsijaan. Kun kuninkaat sitten tekivät prinssejä nuorikkonsa kanssa, olivat seuraavan sukupolven hallitsijat kaikki serkuksia keskenään joka vain vahvisti tätä kauppaliittoa. Samalla ymmärrämme miksi Kwenlandia voi tituleerata kuningattaren maana - sieltähän skandinavian kuningattaret haettiin.

Tämä avaa myös ylläolevan saagan kuningas Vanlanden motiiveja kun tämä jätti nuorikkonsa hääpaikalle. Hän ei varsinaisesti halunnut tytärtä itseään vaan päästä tähän mahtisukuun sisään, jolla ilmeisesti oli sen ajan kaupassa melkoinen monopoli. Saagoista ilmenee myös, että tämän suvun edustajilla oli tunnuksenaan jonkinlainen kaulakääty jonka avulla pääsi piireihin.

Sitten tähän antaa vielä pikantin lisäyksensä kotimainen Kalevala joka pohjaa irrallisiin runoelmiin. Siinä tätä kainuuta kutsutaan Pohjolaksi ja sen tyttäriin liittyy sama mielleyhtymä mikä Snorillakin on kun hän kuvaa näitä vaaleaverikköjä. Yleisessä kuvauksessa tytär istuu taivaalla kulta- ja hopealankoja kutoen. Neito on niin kirkas ja valkea, että vaatteen läpi näkyy hipiä, hipiän läpi liha, lihan läpi luu, ja luun läpi luuydin. Kalevala tuntee myös kosioretket, Pohjolan häät ja siellä tapahtuneet konfliktit omanlaisina versioinaan. En sano olevani millään muotoa Kalevalan asiantuntija, mutta olen käsittänyt että nämä runot olisivat varsinaissuomalaista alkuperää ja Pohjola loogisesti etelä- tai pohjoispohjanmaa, eli silloinen muinaiskainuu. Kalevalan versio olisi yksinkertaisesti näiden skandinaavisten kosioretkien satakuntalaisempi versio.

Jukkis
Gravatar
juppe
Toihan on loogista, koska viikinkiajalla käytiin kauppaa ahkerasti Kiovan kanssa, mutta suomalaisilla lähti Karjalasta kauppareitti Volgan Bulgariaan. Sinne ei ollu samanlainen ryysis ja se on näkyny orjien hinnoissa.

Jotain vaivalla ryöstettyjä brittejä tai saksalaisia ei kannata myydä samaan paikkaan kun kaikki muutkin kun siellä on niistä ylitarjontaa, eli jos kuningas haluaa pysyä mahtavana, se yrittää varmistaa kunnolliset verotulot pääsemällä samaan sukuun Varsinais-Suomen hallitsijan kanssa kun sitä kautta pääsee suomalaisien kauppareitelle.

Piilota kommentointilomake