Suomen suhde Venäjään ei ole niin yksinkertainen kuin tahdotaan ymmärtää. Nykyinen näkemys on melko tarkkaa perua vuosien 1918-1920 väliseltä ajalta jossa ryssästä sai puhua vain hampaita kiristellen. Tällöin unohdettiin että Suomenmaamme perustettiin Aleksanteri I toimesta Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809. Keisari Aleksanteri otti itselleen tittelin Suomen suuriruhtinas ja puhui Suomen kansakunnasta. 1800-luvun alkupuolella oli työ ja tuska saada suuriruhtinaanmaan väestö uskomaan, että he eivät ole ruotsalaisia. Tarvitsee mennä aina 1900 –luvun alkupuolelle kunnes venäläisnäkemys alkoi voittamaan alaa ja suomalaiset alkoivat asteittain ymmärtää että he eivät todellakaan ole ruotsalaisia.Tämä aika oli suomalaisen kulttuurin kultakausi. Kalevala kerättiin ja julkaistiin, Kansallismuseo rakennettiin, Edelfelt ja Gallén-Kallela maalasivat, ja Sibelius sävelsi Venäjän keisarikunnassa. Kielisotien seurauksena yliopistot muuttuivat suomenkielisiksi ja niissä pystyivät opiskelemaan nyt muutkin kuin ruotsinkielinen herrasääty. Suomalainen omaleimainen kulttuuri alkoi syntyä.
Kalevala-tarotin Korppi. Korppi symboloi viisautta, nokkeluutta ja totuutta joka sanotaan sellaisenaan kuin se on - ilman mitään kiertelyjä ja koristeluja ja totuutta jonka ääneen lausuminen harvoin on korrektia. Kuten totuus kaikessa alastomuudessaan usein on kun ympäröivä maailma on jo omaksunut vinoutuneen kannan asioihin. Suomen ja Venäjän/Neuvostoliiton suhde on juuri sellainen johon totuus sellaisena kun se oikeasti on, ei mahdu.
Venäjän bolsevikkikumous muutti tietenkin kaiken, ja ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa oli sitten pakko itsenäistyä. Itsenäinen valtio jäi taka-alalle kun puoluepolitikoitiin sillä poliittista vastapuolta vihattiin enemmän kuin arvostettiin omaa maata. Tämä on tuttua tarinaa itsenäisyyden alkupuoliskolta.
Sen sijaan ei ole koskaan tahdottu myöntää että Neuvostoliitto sotien jälkeen –sotakorvauksiin vedoten – käytännössä pakotti Suomen alkamaan teolliseksi yhteiskunnaksi. Olihan teollistumisesta puhuttu silloisessa agraarisessa yhteiskunnassa jo vuosikymmenten ajan, mutta maataloudesta rikkautensa saava yläluokka ei halunnut menettää etujaan.
Aikaa myöten tästä teollisesta kapasiteetista kasvoi Neuvostoliiiton kauppa. Se oli luonteeltaan isoa, pitkäkestoista ja neuvostolaisille maamme oli oiva propaganda-ikkuna näyttämään miten hyvin pyyhkii kun neuvostoliiton kanssa asioi. Tämän seurauksena Suomikin nousi osana pohjoismaista hyvinvointiajattelua ja ottaen huomioon niukat luonnonvarat suhteessa vaikka Ruotsiin, se pysytteli silti onnistuneesti sen hännillä.
Neuvostoliiton ansiosta elintaso alkoi tasaisesti nousta 60-luvun alkupuoliskolta alkaen kunnes ollaan jo 1970 –luvun rivitaloissa, kesämökeissä, yleisessä nousukaismaisuudessa. Talousjärjestelmä oli täydellisesti sidottu Neuvostoliiton öljykauppaan ja mitä enemmän OPEC –kriisi ruuvia kiristi, sen parempi työllisyys maassamme oli, alati kasvavin työväenluokkaisin palkkavaatein.
Viimein päästään 1980 –luvulle ja vauraus on kasvanut jo niihin mittoihin, että on aika kunnostautua sosiaalipolitiikassa. Syntyy sarja sosiaalipoliittisia ohjelmia niin vanhustenhoidosta lastenkasvatukseen ja köyhyyttä kitketään tosissaan.
Kostamuksen rautakaivos. Se tuottaa rautaa 30% koko Venäjän tarpeesta ja paikalta lähtee toistasataa vaunullista rautaa joka päivä.Tismalleen tätä aluetta Stalin tarjosi Talvisodan alla vaihtokaupassa palasesta kannasta. Sanomattakin selvää että suomalaiset kieltäytyivät jyrkästi mistään vaihtokaupoista ja päättivät mieluummin alkaa sotimaan joka sittemmin maksoi 85 000 suomalaissotilaan hengen. Oikeastaan aikas järjetöntä kun ajattelee nykypäivän vinkkelistä. Mikäli Kostamus olisi nykyisellään Suomen puolella, se muodostaisi koko talouden selkärangan.
Sitten tapahtuu vuonna 1991 sama mikä tapahtui vuonna 1917 ja historiamme suurin lama on eittämätön tosiasia. Presidentti Koivistossa ja hänen kyvyssään vetää kaatunut neuvostokauppa on samaa mitä pankkimies Snellmannissa oli katovuosina. Suurina nälkävuosina 1865 toimittiin tapattamalla satojatuhansia ihmisiä tienposkeen. Pankkijohtaja Snellman ei näet halunnut ostaa viljaa lainarahalla tai Venäjän avulla, ja pankki vaati viljelijöiltä siemenviljan hinnan jolloin tila toisensa jälkeen joutui vasaran alle ja ihmiset maantielle koleran ja nälän kurittamiksi.Raha ja pankki säilyivät, ihmiset menivät. Siitä kiitokseksi Snellmania nyt pidetään suurmiehenä.
Koivisto kertoi saman minkä politiikot kertovat toinen toisensa perästä, että kaikkien täytyy ajatella velkaa ja vientiteollisuuden kilpailukykyä. Tämä on se asia, jonka Snellmankin olisi sanonut nälkään kuoleville, jos olisi ollut televisio. Neuvostoliiton kaaduttua ryhdyttiin nyt kokopäiväisesti korporatiiviseen yhteiskuntamalliin jossa vientisektori on dominoivassa asemassa, ja sisämarkkinoilla ei ole paskankaan vertaa. Toisin sanoen, fyrkat jaetaan suuryhtiöiden ja politiikkojen kesken, ja tämä ajattelu on se rakenteellinen tekijä, jonka takia maamme taantuu vuosi toisensa perästä. Ilmiö on sama joka nähtiin ennen sotia kun suurtilalliset ja kartanonomistajat käyttivät kaiken vaikutusvaltansa estääkseen teollisuuden laajamittaista tuloa ja joka saatiin tänne vasta kun itse Stalin alkoi uhkailemaan. Turha edes mainita että osa kansasta hurraa aina näille Snellmanneille ja Iiro Viinasille koska heidän köyhyyden siivittämässä ajattelussaan ankeus, nälkä ja tietämättömyys kuuluvat tyhmyyden ja luterilaisuuden coctailiin joka on luonteeltaan ikiaikaista ja köyhyyden poistaminen olisi jo Jumalan tahdon vastaista.
Silkkaa tyhmyyttä on ollut myös penseä kaupankäynti nykyisen Venäjän kanssa. Vaikka jokainen talouspakote luo työttömyyttä, irtisanomisia ja konkursseja siihen pitää ryhtyä koska… niin… miksi? Ihan vaan siksi että tyhmät toimii niin. Laskelmat on helppo tehdä. Jos venäjänkauppa ylittää 20% tai jopa 30% on Suomessa eletty yltäkylläisyydessä. Jos ne laskevat sen alle, rakennetyöttömyys iskee ja jos loppuu kokonaan – alkaa väen ajo maanteille lamojen ja taantumien seurauksena. Tämä ei tietenkään tarkoita että tyhmyyden siivittämässä poliittisessa ilmapiirissä kukaan ajattelisi näin. Väkisin vain länsikauppaan josta katsoen Suomi on meren ympäröimä saari, tuotteet huonoa bulkkia ja suomalaisten kaupankäyntitaidotkin ovat surkeudessaan legendaarisia.
Lyhyesti sanoen, on ilmiselvää miten maasta saataisiin kitkettyä monet sosiaaliset ongelmat. Noin yksinkertaisesti sanottuna ensimmäinen teko olisi tietenkin laajentaa teollista pohjaa ja toinen etsiä maksukykyiset kauppakumppanit läheltä. Näin ei kuitenkaan menetellä, eikä tulla menettelemään koska pohjimmiltaan politiikot ovat nousseet kansan keskuudesta ja kansa on aina tyhmää ja sen seurauksena politiikotkin. Pikemmin on nähtävissä että vähäisestäkin sosiaaliavusta leikataan lisää jotta köyhyyden kierrettä saataisiin varmasti pahennettua. Ilmiö on kuin etelään näyttävä kompassi: tyystin päinvastoin kuin 1980 –luvulla.
jukkis