Leväluhdan uhrilähde on siis tämä pohjanmaan Orismalan kylässä oleva lampi josta on nostettu ihmisluita satamäärin. Paikan maine on tiedetty ainakin 1600-luvulta mutta tieteellisesti sitä on tutkittu 1800-luvun loppupuolelta. Erikoiseksi nämä ruumiit tekee että ne ovat poikkeuksellisen pienikokoisia, miehet keskimäärin 158 cm ja naiset 147 cm.
Viimeisin tutkimus (Markku Niskanen, Oulun yliopisto) on kuitenkin osoittanut että suurin osa aikuisista levänluhtalaisista oli naisia ja että heidän keskimääräinen ruumiinkokonsa on edellä esitettyä selvästi isompi eikä poikkea merkittävästi muista samanaikaisista pohjoismaisista ihmisistä. Tässä olisi kyllä Niskanen saanut käyttää vertailevaa aineistoa hämäläiskalmistoista ja huomata että hämäläiset olivat paljolti pidempiä, eivätkä leväluhtalaiset edusta mitään keskimääräistä jakaumaa pituuskasvun puolesta.
Seuraavaksi olisi pitänyt verrata saamelaisten keskipituutta yleiseen pituuteen ja huomata että aikakaudesta riippumatta saamelaiset ovat aina olleet 15-20cm lyhyempiä kuin muu väestö. Loogisesti seuraa johtopäätös että lammessa uivat saamelaisten ruumiit. Mainitaan oikein erikseen että über die anthropologie der Lappen in Suomi" by Esko.K.Näätänen (Published by the Finnish Academy of Science in Helsinki, 1936 toteaa lappalaisnaisten pituuden vielä tällöin olleen 146,9cm – 151cm kun suomalaiset olivat 165-173cm. Nythän asia on viimein todistettukin DNA-arkeologian avulla. Omasta puolestani totean että verrokkiaineiston ja yleisen pituuskasvutietämyksen perusteella Markku Niskasen väitös ei ole kovinkaan kaksista tieteellisessä mielessä. Olkoonkin että se sai aikanaan paljon julkisuutta.
Niskasen harhapolku palauttaa meidät takaisin edellisen sukupolven päätutkijaan Tarja Formistoon. Hän sentään ymmärsi keskimääräisen lyhytkasvuisuuden mutta hän näki merkkejä myös kannibalismista. Tähän yritettiin kehittää pikaisesti vastatutkimus koska ei haluttu – ymmärrettävästi –nähdä omia esi-isiä ihmissyöjinä. Väitettiin ilman kunnollista perustetta että kyseessä oli eroosion aiheuttamia viiltoja. Sitä ei sentään selitetty, miksi näitä viiltoja löydettiin vain kalloista mutta ei juurikaan muista luista. Pääasia ettei polveuduttu kannibaaleista. En sano että tämä ”kumoava tutkimus” olisi millään muotoa sekään tieteellisesti validi, vaan lähinnä tarkoitushakuinen vastaväite.
Vain ajoituksesta vallitsee jonkinlainen yksimielisyys eli ne ovat pääosin kaikki samanaikaisia 600-luvulta. Aivan tarkkaa vuosilukua ei voi antaa, koska radiohiiliajoitus omaa aina tietyn virhemarginaalin ja joka luu antaa aavistuksen erilaisen tuloksen. On kuitenkaan suhteellisen turha väittää että Leväluhta olisi normaali hautaustapa jonne on haudattu pitkään. Tätä vastaan sotii eteläpohjanmaan lukuisat – todella lukuisat – röykkiöhaudat,jotka kielivät kokonaan toisenlaisesta hautausperinteestä. Leväluhta on muuten samanikäinen kuin Vöyrin Käldämäki ja arvattavasti on vielä muitakin hautoja löytämättä.
Johtopäätöksiä ei ole tehty siitä että Leväluhdan vainajat ovat pääosin naisia, myös vanhuksia ja jopa lapsia. Otanta antaa selkeän mielikuvan siitä että vainajat ovat sellaisia joita tituleerataan siviiliväestöksi. Samanikäisyys saagojen mainitseman juuttien suorittaman sotaretken kanssa on ilmeinen, joskaan tätä sotaretkeä ei ole haluttu tunnustaa koska se todistaisi jossakin määrin saagat historiallisiksi – ja niissä on kiusallisia mainintoja myös Suomen silloisesta kuningaskunnasta.
Samaalla voisi huomata että suolampiin hautaaminen oli nimenomaan tanskalaisten tapa. Yhteenotoissa Rooman legioonien kanssa taistelukentälle kuolleet ym kipattiin vain lähimpään soiseen lampeen. Vastaavaa tapaa ei juurikaan tunneta muualta kuin Tanskasta jossa vihollisten hautaustapa suolampeen jäi häpeärangaistukseksi. Tästä voi ilmentää että Leväluhta on joukkohauta. Siviilien joukkohauta koska miehet ovat ilmeisesti kuolleet muualla eli itse taistelukentällä.
Ei ole myöskään haluttu ymmärtää tuon kannibalismin merkitystä lääkinnällisenä kannibalismina. Sehän on edelleen voimissaan kun saamme silmäämme mykiön joltakin joka on testamentannut ruumiinsa lääketieteelle. Elinsiirrot, verensiirrot, ihonsiirrot… kaikki ne ovat lääkinnällistä kannibalismia. Näin oli ennenkin. Taistelukentällä haavoittuneet urhot hoitivat haavojaan jauhetulla verellä joka parhaiten saatiin kuolleelta vihollissotilaalta tai vielä mieluummin sotavangilta. Ihmisrasvaa käytettiin mustelmiin ja selkäydinnestettä voimien palautumiseen. Veren juominen se vasta olikin veritankkausta kun punasolut palautuivat kehoon. Rituaalisella kannibalismilla, kuten tutkijat pelkäävät esi-isien tehneen, ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Kyseessä oli arkinen toimenpide mittavan taistelun jälkeen eivätkä kannibaalit olleet edes suomalaisten vaan tanskalaisten esi-isiä.
Leväluhta on edelleen paras ja kiistattomin todiste muinaisesta taistelusta jotka sekä Johannes Messenius että Olaus Magnus ovat selvästi sijoittaneet tälle alueelle.Ilmeisesti vielä 1500-1600 –luvuilla pohjanmaalla oli olemassa aiheesta kansanperinnettä jotka tulevat vuosisadat kadottivat. Se on yllättävän yhteneväinen norjassa asti kirjoitettujen saagojen kanssa. Tämänhetkinen suuntaus Leväluhta –tutkimuksessa on vastaavasti aikansa hengen mukainen. Vähättelevä, poisselittävä ja marginaaliin työnnettävä jossa ”ei ole mitään ihmeellistä” koska jopa ammattitutkijat vaistoavat siinä vaaran, että tuo lampi saattaa vielä todistaa sotaretken puolesta ja jos sotaretki on totta, silloin on kaikki muukin totta.
Jukkis