Kun tutustutaan alkusuomalaisten alkusuomalaisiin, on muistettava että he eivät muuttaneet maamme kamaralle vaan saaristoon. Sitähän Suomemme silloin oli. Lähin asutukseen kelpaava saari on ollut tuossa Nokialla Kivikeskun maastoissa, ikään kuin ette tätä olisi kuullut sen sataan kertaan. Siellähän minä olen rampannut tämän tästä kun autolla sinne pääsee vartissa.
Te ette ehkä näe samaa kuin minä eli muinaista asuinpaikkaa. Muistan millaisen vaikutuksen paikka teki kun se putkahti lepikosta esiin.
Olen usein palannut muuten ajatuksissani tähän paikkaan. Sen kauneus ja hiljaisuus teki vaikutuksen. Kivan näköinen avokallionpalanen suon vieressä ja mitä lie irtokiviä luonto siihen aikanaan kasannut. Minä näen sen tietenkin ihan toisin. Majanpohjana. Silloin kun siihen on ihminen tullut, on suon paikalla ollut nätti vihreävetinen suisto. Vettä siihen on ryöpynnyt vähän ylempää, todella kuilumaisesta kapeikosta jossa lienee kalat epätoivoisesti polskineet kosken kuohuissa tai jotain. Arvattavasti ranta on ollut valkoista hiekkaa joten eihän parempaa paikkaa olekaan. Sen rannassa sitten teltta. Jättimäinen teltta kuten kuvakin paljastaa.
Monet rekunstraatiot paleoliittisen kauden asumuksista viittaavat jurttamaisiin suoraseinäisiin rakennelmiin.
Luin tuossa kirjan nimeltään Primitiivinen kulttuuri. Hellyttävän vanhanaikainen teos tuolta 1950-luvulta mutta oli siinä paljon asiaakin. Siinä tutkittiin näitä kansoja jotka edelleen juoksentelevat munasillaan. Siitä löysin paremman maininnan suuteltoista. Niitähän tunnetaan näiltä paleoliittisilta muinaiskausilta enemmänkin. Jos te luulitte että alkusuomalaisen koti oli aina ja poikkeuksetta kota, tuo vinoseinäinen telttamainen asumus joka liikkuu kainalossa paikasta toiseen niin erehdytte. Kyllä ne oli isoja rakennelmia, tavallisimmin nahasta tehtyjä, joihin mahtui helpolla satakin ihmistä sisään.
Opaslintu. Itse asiassa löysin tälle paikalle seuraamalla `pikkulintuja´ joita oli jätetty opasteiksi n. kilometrin puolen välein. Jonkinlaista muinaispolkua se kielii.
Sen verran on tullut näitä nähtyä että malli on ilmiselvä jurttamainen rakennelma. Sinänsä kätevää koska jos ajattelee vinoseinäistä kotaa, niin sen pinta-alahan on pieni verrattuna tasaseinäiseen rakennelmaan joka antaa neliöitä ihan toisessa mitassa.
Niissä myös asusti satakunta ihmistä sisällä. Oli veljet, tädit ja serkut samassa sopassa ja joku suvunvanhin –mies tai nainen – johtajanaan. Omaisuus oli yhteistä ja elettiin kunnon kommunismissa, kutsutaan tätä nyt sitten suurperheeksi tai klaaniksi.Toki on mainittava että mitä ilmeisemmin niissä on ollut erikseen naisten ja miesten puolet, tai ne ovat sisältä lohkottu alkoveiksi.
Kai se kuulu karhunkallo? Paikka on sikäli jänskä että se on aikanaan hylätty nopeasti ja sen mystiset taiderakennelmat ovat kuin eilen jätettyjä vaikka tämäkin hässäkkä kasattiin 9600 eaa.
Olen kyllä vissi siitäkin että tähän paikkaan sisältyy ne samat lainalaisuudet kuin ihmispopulaatioon yleensäkin. On pidetty yhtä tasan siihen saakka kunnes tämä koossapitävä liima eli suvunvanhin kupsahtaa. Yleensä johtajavuoron perii sitten esikoispoika mutta mikään ei ole kuin ennen. Omaisuus lakkaa olemasta yhteistä. Tapahtuu sama ilmiö kuin kesämökeilläkin kun vanhapari kupsahtaa ja pianhan me näissä perikuntamökeissä lakataan pitämästä paistinpannua yhteisenä omaisuutena vaan jokainen tuo omat vuodevaatteensa ja astiansa – eikä niitä jaeta. Miniät tunnetusti alkavat tappelemaan siihen tahtiin että pian päädytään omiin mökkivuoroihin. Se on ollut aina näin.
Aivan varmaa että kun suvun kolmannen sukupolven vesa astuu remmiin, ei häntä kukaan viitsi totella. Setämiehet jotka on sen nähneet jo vauvana, eivät katso asiakseen kunnioittaa kakaraa suurena johtajana. Ja näin se on varmasti mennyt Kivikeskullakin silloin 12 000 vuotta sitten. Ei ihme että saarella sitten erottuu yksittäisiä majapaikkoja siellä täällä ja vieläpä varsin kunnioittavan matkan päästä toisistaan. On tapahtunut jokin luonnollinen hajoaminen, irtaantuminen perhekunnittain mutta oikeaan kyläyhteisöön ei sitten ole koskaan päästykään.
ja paleoliittinen ihminen istuksi iltaa suht laadukkaissa istuimissa. No joo...pakko sitten pilata tämäkin juttu tällä vitsillä. Näitä muuten löytyy sieltä paljon kun Koukkujärven kaatopaikka on ihan vieressä ja jengi aattelee että lähimetsät on samaa kaatopaikka-aluetta.
Luulenpa että tuossa on ollut jättimaja max sukupolven kahden ajan ja sitten on paikka jätetty. Saarella on ehkä vietetty yhteisiä rituaaleja ja metsästysretkiä aina silloin tällöin mutta varsinaista klaaniajattelua tuskin on saatu enää aikaan. Onkin mielenkiintoista tavata paikka joka on hylätty ja johon nämä kiviset toteemit on jätetty sellaisenaan pystyyn.
On kai selvää että tulen sinne vielä eksymään tänä kesänä kerran jos toisenkin. Kun kerrankin bongaa mesoliittikauden asuinpaikan niin eihän sitä kannata olankohautuksella ohittaa. Ja kyllä,ammattiarkeologeilla ei ole sinne asiaa kunnes Jukkis on saanut ensin paikan tutkia. Pilaavat ja vesittävät vaan kaiken.
Jukkis