paluu salapaikalle

Tuli taas tarvottua mettässä ja ihme kyllä, meni suht jouhekkaasti. Tässä alkaa olla pelko persiissä  että ikä alkaa hissuksiin painaan ja alkaa olla tää harraste loppusuoralla. mut se on enemmänkin sitä talvenjälkeistä huonokuntoisuutta.  Eihän sitä  muuta tehnytkään kun makas sohvalla kattomassa KovaLaki –sarjaa. Mitäs löyty tällä kertaa?


Kivikesku,tottakai.  Aattelin syynätä vanhat paikat vielä kertaalleen eli lähin tosta Karhuntaponmaasta liikkeelle ja siellä näky tehdyn hakkuita. Mulla ei mitään ole hakkuuaukeeta vastaan kun on tällänen harraste jossa pitäs kustannustehokkaasti nähdä kiviä mahollisimman paljon mahollisimman vähällä vaivalla.  Paikka jossa oli se  ihmeellinen kivihauta ja sit se viirukivi jota vasten on jotain salaperäistä  hiottu, oli aloituspiste.  Löyty helpolla ja on nykyisin ison hakkuuaukean reunamaa. Siinä sit huomasin maakiven jota en ollu ennen huomannutkaan. Päällä oli tällänen opaslintu eli sen päälle nostettu pikkukivi. Kun kiersin niin huomasin että toiselta puoleltaan oli pönkätty niin punaisella kivellä, että oikein silmiin koski. 


Aukean keskeltä pilkotti toinen megaliitti.  Onneks oli äijä keränny risunsa helvettiin joten sinne pääsi oikein kunnon ajo-uraa. Näky tuetun valkoisella kivellä. Kun sit kurkistin sen alle, niin sieltä pilkisti jotain mustia kiviä. Vedin ne esiin valokuvaa varten ja ihmettelin.  Ei ne oikein luonnostaan vaikuttaneet sinne joutuneen ja koko kivilaji oli vähän kummallinen sillä noin mustuneisiin kiviin harvoin törmää luonnossa. Ei ne oikeen miltään työkaluiltakaan vaikuttaneet ja koriste-esineitä ne nyt viimeks oli. Kun ei asiaan tullu valoa sen enempää  työnsin ne sinne takaisin.


Kun nyt lähellä oli se kaunis ja eteerinen paikka niin päätinpä  sit lähtee siihen suuntaan henkistymään. Vaan eihän siitä mitään tullut.  Jostain syystä  metsäkone oli tehny sinne erilliskierroksen ja käyny vetämässä sen paskaksi. Syytä moiseen en keksi kun ei se niinku ollu enää hakkuualuettakaan ja puitahan ei siellä päin enää kasvanut. Se kun on sellainen niemeke jonka toisella puolen louhikkoinen rinne jota kosteikot ja suot saartaa. Vaan niin vaan oli äijä menny harvesterillaan siitä kosteikon läpi, ja tehny vielä oikeen risusillan ettei telaketjut uppoo. Poispääsyyn oli sentään menny vähän kuivemmasta kohtaa. Siitä oli sitten päältä jyristy niin että asuinpaikan keskuskivikin oli haljennut. Oliko se sitten ollu äijälle joku eväidensyöntipaikka vai puunkasauspaikka,  en minä tiiä mutta selvää  jälkeä se oli tehny. Vitutti ehkä vähän, ihan vaan sen takia kun muistelin miten seesteinen paikka se silloin oli. Mitä sitä itkee, tehty mikä tehty.

Se mikä vielä eilen oli mitä kaunein paikka on tänään sijainnut järeän metsäautokoneen tiellä. Tuntuu jotenkin tarkoituksellista vandalismilta kun aattelee että mesta ei ole lähelläkään ite hakkuupaikkaa. Noh,kaipa maanomistaja itte tietää mitä tekee. 

Siitä lähtikin sitten kiva polku josta pääsi paluumatkalle suoraan ja sitä tarpoessani huomasin notkon toisella puolen megaliitin joka oli tuettu valkoisella kivellä. En sit viittiny mennä kattoon enkä  minä näitä aina edes valokuvaa. Alan oppia että täällä on näitä kymmeniä ja taas kymmeniä, ellei peräti satamäärin ja kukaan säällinen ihminen ei niitä voi kaikkia löytääkään. Tämäkin alue jossa olen käynyt aiemmin kaksi tai kolme kertaa ja kolme megaliittia  löyty heti lisää kun en aiemmin ole vaan kääntäny päätäni oikeaan suuntaan. Viimeksi kun polku haarautui,menin toista haaraa mutta nyt valitsinkin sen toisen. Molemmat toki vie samaan päämäärään. Ja sit heti rinteessä taas megaliitti jota en ole aiemmin nähnytkään, ja vieläpä suht komea. On irtokiven varassa ja näppään kuvan. Ja se paras kuva, ylärinteestä otettuna josta näkyy miten kiikkerästi se siinä on, se tietenkin ylivalottuu kuten kotona harmikseni huomaan.


Tästä innostuneena alan haravoida maastoa ja löytyyhän se asuinpaikkakin. Kivet on ympyrässä niin symmetrisesti ja liki, että pakko olla vanhan nahkajurtan pohja. Näitäkin siellä muuten riittää vaikka valtaosa onkin ns. tulkinnallista laatua. Useimmat rosoisia, epämääräisiä  ja muutenkin vinksin vonksin josta ei erkkikään sano onko ne siinä luonnostaan vai aseteltuja just sen verran että ovat saaneet nahkatelttojensa liepeet niitten alle.


Päädyn sit loppujen lopuksi sille ihmeelliselle kivelle jossa on se kivinen pää nostettuna kun joku karhunkallo.Tällä kertaa huomio kiintyy isoon maakiveen joka on päistään kallion varassa mutta jonka keskikohta on ilmassa. Vasta nyt huomaan että sitä on tuettu aluskivillä jotta keskikohta muodostais kunnon tunnelin. 

Jostain kuulin Juha Pentikäisen sanoneen tai kirjoittaneen että  saamelaisilla oli joku ihme initaatioriitti jossa nuorukaista vedettiin punaisella köydellä tollasten kivien ali. Että se toisesta päästä lähti lapsena ja tuli toisesta päästä miehenä  takas. Kuin aikuistuen siinä matkalla. Ehkä tämäkin on ollut joku tuollainen rituaalipaikka?


Siinä kaikki. Loopputulemana kolme neljä uutta megaliittikiveä ihan tosta vaan. Hyvään tuuriin sisältyy toki tietoisuus että koko tuo alue on suorastaan kyllästetty näillä kivillä. Onhan nää muutenkin mukavia retkiä. Huomasin tuossa että joku oli korjannut tietäkin ja sinne olis päässy autollakin sillä on olemassa ajoreitti joka kiertää puomin ovelaa sivutietä. Olis tarvinnu palatessa kävellä se tutkiakseen tiepohjaa, mutta näky menevän niin pitkää ja vittumaista ylämäkeä, että parempi vaan kun menee metsäpolkuja pitkin.     

Jukkis