Voi mitä puppua…
”Vieläkö ne siihen puppuun uskoo vaikka se on todistettu vääräksi sen kymmenen kertaa” huokaavat nämä meidän yliopistotutkijamme. Kyse on tietenkin kotimaisista muinaiskuninkaistamme joiden sanotaan päättelyn perustella eläneen ja vaikuttaneen muinaisaikoina ts. kansainvaellusten vuosisatoina n. (300-700 jKr.). Akateemisen maailman mukaan se on vain myyttiä vailla mitään todellisuuspohjaa. Yliopistoväki on viime aikoina ollut kovin kärkäs hyökkäämään tässä aihepiirissä jopa tavallisten maallikoiden ja hurmahenkien internet –kirjoitusten kimppuun ja viimeisin temppu joka nyt on meneillään, on näiden väittämien liittäminen äärioikeistolaiseen liikehdintään. Tekemään historiallisesta kysymyksestä puoluepoliittinen intressi. Meillähän tuntuu perusuomalaisten myötä olevan muutenkin tässä maassa meneillään raaka jakolinja ns. eliitin arvojen ja kansanpolitiikan välillä, joissa jälkimmäisessä on kiistatta äärioikeistolaisia vivahteita. Mikä ettei tätä jakolinjaa pyritä tuomaan historiantutkimuksenkin saralle, mutta on todettava, että historian politisoitumisen tekee nyt kylläkin yksipuolisesti yliopistoväki. Sen on ilmeisesti tarkoitus `leimata´ kaikki ne historianharrastajat jotka uskovat `vääriin tulkintoihin´ eli yliopistojen ulkopuolisiin tietoihin?
Pois alta! Fornjotur tuloo. Perkele!
Joku voi nähdä tässä kiistassa hyvinkin elitistisen vedon, joskin motiivit yliopistotutkijoilla ovat varmastikin protektionistiset, eli ammattia suojaava toimenpide, koska ei haluta ulkopuolisten kehittävän omaa historiantutkimusta, ja jopa ohittaen sen. Toinen motiivi selittyy puhtaasti suomalaisella itsetunnolla. Yliopistollisissa kirjoituksissa tuntuu rivien välissä kovasti kaihertavan se, etteivät harrastajat juurikaan noteeraa yliopistoväkeä minkäänlaisena auktoriteettina, vaikka he ovat käyneet hienoja opinahjoja, ja heiltä pitäisi aina ensimmäisenä kysyä näistä asioista. Sen sijaan heistä on vallalla mielikuva epäilyttävinä ”tiedon pimittäjinä” ja negatiivisina torpedoijina.
Nimietymologia
Erityisen aktiivinen on ollut Oulun yliopiston kasvatti Sirpa Aalto. Itseäni se ei yllätä. Kitkerimmät iskut jota olen tutkimustyöni taholta, tuntuvat aina tulevan Oulun suunnasta. Tiettävästi Aalto on puskenut uraansa pyrkiessään todistamaan muinaiskuninkaamme mielikuvitukseksi ja tehnyt siis aiheesta tohtorinväitöksen, jossa pyritään juurta jaksain todistamaan muinaiskuninkaat hömpäksi. En ole väitöstä kylläkään juurikaan lukenut, silmäillyt vain otsikot koska periaatteesta en lue englanninkielisiä esityksiä maamme muinaishistoriasta. Asenteellisesti kun sellaisessa annetaan ymmärtää suomenkielen olevan halpa kyökkikieli. Taitaa Aalto itsekin tämän tiedostaa että hänen englanninkielinen versionsa on mennyt valtaosalta ohi silmien, koska on kirjoittanut väitöksensä pohjalta kaksikin artikkelia ”Suomen muinaiset kuninkaat – todellisuus nimien takana” sekä ”Saagat tuntevat suomen kuninkaat pseudohistoriallisesta kirjoittelusta suomen muinaisuudesta”.
Varsinkin jälkimmäisessä oma nimenikin vilahtaa useaan eri otteeseen ja allekirjoittanutta tituleeraataan muinaiskuninkaisiin uskovien johtohahmoksi. Kiitos vaan kunniasta juu. Toisaalta Aalto sitten antaa ymmärtää ettei kannata alentua keskustelemaan kaikenmoisten kanssa näistä asioista, eli hän ei näe allekirjoittanutta, saati muitakaan hengenheimolaisiani millään muotoa kontaktin arvoisena. Kiistatta moinen ylimielinen asenne vähän loukkaa, mutta minkäs teet? Tai siis mikään mahti maailmassa ei estä tekemästä omaa vastinettani sinikiven etusivun kautta, kuten nyt aionkin tehdä, tietoisena että tämä teksti ennemmin tai myöhemmin eksyy myös tutkija Sirpa Aallon silmiin. Jokin oikeus se kai minullakin on esittää vastine täältä renkituvan puolelta?
Aallon kirjoituksissa muinaiskuninkaisiin nihkeästi asennoituminen nojaa pääosin kolmeen strategiaan: kysymykseen finneistä, pseudotieteen käsitteeseen sekä muinaiskuninkaiden nimistöön, jotka Aalto katsoo olevan symboleja erilaisista luonnonilmiöistä; ” Saagassa mainitut nimet eivät kuitenkaan kuulu historiallisille henkilöille, vaan ne ovat symbolisia: Fornjótr (”muinainen jätti”), Kari/Kári/Kare (”tuuli”), Hler (”meri”), Logi/Loge (”liekki”), Frosti (”pakkanen”), Snær (”lumi”) toteaa Aalto ja sen myötä keskustelun loppuunkäydyksi.
Katsotaanpa! Kari olisi siis sama kuin tuuli. Mitä itse tutkin etymologiaa on Karin merkitys muinaisnorjaksi kaareva ja/tai kihara. Sellaisen nimen kuvittelisi kuuluvan ihmiselle jolla on syntyjään luonnonkihara käkkärätukka. Kotimaisittain ”kutri”. Mitään yhteyttä tuuleen en löytänyt eikä aavistustakaan mistä moinen tulkinta on syntynyt? Tai siis sehän nojaa teoriaan että nämä ovat luonnonilmiöiden symboleja joten joka nimelle on haettava vastaava tulkinta vaikka väkisin, tai muuten koko teoria romahtaa. Niinpä tulkinnoissa on surkuhupaisiakin erheitä; Frostesta on tehty väen väkisin pakkanen vaikka loogisempi selitys on Ruhtinas (Forsti), ja tämän vuoksi se esiintyy saagoissa kahdessa eri yhteydessä. Mielenkiintoisin on kuningas Frosten/Gusin tytär Skjalv joka on tulkittu ”väristys” joka lienee kenties tarkoitushakuisin ja virheellisin tulkinta. Se muuten on lainaus alun perin jostakin tanskalaisesta raamatunkäännöksestä.
Fornjotur hovissaan.
Ei Aalto ole näitä keksinyt. Tulkinta on paljon vanhempi, miten paljon vanhempi, sitä en osaa sanoa mutta viimeistään 1930-1950 –luvuilta. Ehkä jopa jostakin sieltä kielisotien aikakaudelta 1800-luvun puolelta? Alkuperäinen esitys lienee tehty ruåtsiksi, jonkun ylimielisen säätyläisen toimesta joka on omistautunut tämän alkeellisen ja likaisen mongolikansan kallonmitttauksille ja tajunnut että sen vähänkin ovat saaneet Ruotsista kultalusikalla. Mitään omaa kulttuuria tai yhteisöä ei tämä hidasjärkinen väki ole kyennyt luomaan, niinpä muinaiskuninkaat ovat totta aina kun puhutaaan ruotsalais- tai norjalaiskuninkaita mutta heti myyttisiä kun siirrytään varhaisimpiin esi-isiin Suomen puolelle. Niinpä virhetulkinta on jäänyt elämään akateemisessa perinteessä ja elää nykyisinkin mitä paksuimmin. Kun virheitä ei sitten korjata vaan siirretään sellaisenaan tutkijapolvelta toiselle, muodostuu koko akateeminen käsitys vailla pohjaa. Näin on käynyt Sirpa Aallon väitöskirjankin kanssa. Koko sen teoreettinen pohja nojaa hyllyville tulkinnoille. Joten jäljelle jää kysymys kukahan tässä oikein pseudotiedettä tekee? Aallon tapauksessa on raskauttavaa että hänen kuuluisi tehdä asiansa tieteelliseltä pohjalta kun taas tälläisellä maallikonpahaisella ei sitä rasitetta ole.
Suurempi virhe tulkitessa nimistöä symbolisina on ollut vertaamatta niitä vaikkapa riimuruotsin aikaiseen nimistöön. Ymmärrettävästi nimi Kari on edelleen vahvassa käytössä kuten se on ollut jo muinaisnorjan ajoista. Frostia tai Forstia löytää tämän tästä, Skjalv tai Gus eivät nekään tuntemattomia ole olleet ja niiden kaikkien variaatiot ovat olleet kirjavat. Josta päättelemme että po. nimistö on ollut niin riimuruotsin kuin keskiajan Snorri Sturlarssonin aikaankin yleisnimiä, joista ei käy siis päätteleminen niiden olevan mitenkään erikoisia symbolien erisnimiä. Ne ovat sen aikaisia jukkia, matteja ja kareja. Se nyt on selvää että 1900-luvun alun ruotsinkielinen eliitti ei ole voinut millään omata etymologisia taitoja –kuin verrata niitä sellaisenaan ruotsinkieliseen sanastoon (jossa siinäkin on erhe käynyt kerran jos toisenkin). Sen sijaan nykypäivän tutkijan luulisi osaavan näitä jo muokata tälle vuosisadalle eikä vain toistaa edellisten sukupolvien virhetulkintoja sellaisinaan. Helppo se on maallikoita syyllistää siitä, että samat jutut kiertää kehää,mutta malkaa voisi väliin etsiä omastakin silmästä?
Toki nimistö voi silti paljastaa jotakin vaikkakin ovat yleisnimiä. En sano että se valaisee sinällään itse muinaiskuninkaidemme todenperäisyyttä mutta tarjoaa sentään tavan kurkistaa riimukivien ylöskirjaajan Snorri Sturlarssonin aivoihin sinne 1200-luvulle. Hän ei ole tiennyt varmastikaankovin paljoa 300-luvun kainuun kuninkaista ja on sen vuoksi vain nimennyt Fornjoturin Jatuliheimon vanhimmaksi ts. kantaisäksi, ja ruhtinaiksi. Asia jota akateemikot eivät vieläkään ole oivaltaneet kun matkaavat edelleen teoriansa harhapoluilla. Suomalaiskuningas Gusi joka kuoli sotakentällä ja jonka tyttären Skjalvin svealaiskuningas vei mukanaan, on nimetty pantiksi ts. panttivangiksi. Hän on siis ruthtinas jonka kuninkaantytär vietiin panttivangiksi Sveaan. Gusi tai Gisi voi olla miehen tai naisen nimenä. Nimi on lempinimi lapselle, joka on annettu pantiksi ulkomaille. Esim. nimeä Gisil kantoi ranskalaisen kuninkaan Kaarle III: n tytär, joka meni naimisiin normannien johtoon astuneen kuningas Rollo Kävelijän kanssa 10. vuosisadalla. Nimi oli tästä syystä suosittu Ranskassa keskiajalla. Skjalv on sinällään se mielenkiintoisin nimi koska saattaa olla konkreettinenkin. Yksi nimen synonyymi kuin on vaikkapa Kälviä.
Nämä ovat paljon uskottavampia tulkintoja että joku on ollut vain ”ruhtinas” ”kiharatukka” tai ”panttivanki” koska ne vastaavat Snorrin ylöskirjaamaa kontekstia. Hän on pistellyt näitä nimiä tarinan ehdoilla. Tietenkään ne eivät todista muinaiskuninkaiden historiallisuuden puolesta mutta todistavat että akateeminen maailma nimitulkintoineen on väärässä ja ollut sitä pian satakunta vuotta.
FINNIT
Käsitykseen finneistä saamelaisina voin sentään yhtyä. Näin se tietenkin on – tietyin reunavarauksin. Kun norjalaissaagat puhuvat finneistä, he puhuvat luonnollisesti saamelaisista, koska eivät omanneet kosketuspintaa etelämpänä asustaneisiin suomalaisiin. Sen sijaan kun järviruotsin ynglinga-saaga tai tanskalaisten Saxo Grammaticus puhuu finneistä, he mitä ilmeisemmin tarkoittavat suomalaisia koska vuorostaan omasivat näihin paremman kosketuspinnan kuin saamelaisiin. Raaka totuus on että muissa maissa ei juurikaan eroteltu finnejä saamelaisista ja suomalaisista vaan he olivat samoja finnejä. Siksi me suomalaisetkin olemme tulleet finneiksi.
Toisaalta on sitten pohdittava sitäkin että norjalaislähteiden mukaan finneillä ja heidän kuninkaillaan on saatettu tarkoittaa myös perunmaan/ruijan aluetta, joka lienee todellakin ollut jonkinlainen itsenäinen fylke, ja aivan varmasti saamelaisväestön hallinnoima. Yleensä jos jokin paikka mainitaan nimeltä, se viittaa järjestäytyneeseen yhteisöön. Puhtaita paikannimiä tai kiertäviä paimentolaiskansoja ei nimetty vaan alue asukkaineen ansaitsi nimensä vasta kun se oli edennyt tietylle kiinteälle tasolle. Historia tuntee näitä paikkoja muutaman; Bjarmian, Ruijan, Kainuun ja Tavastian. Unohtamatta sitä varsinaista finlandiaa eli aurajoenlaaksoa.
Tämä yleissivistyksestä mutta en tiedä yrittääkö Sirpa Aalto kirjoituksissaan tarkoituksella petkuttaa? Hän vääntää puheenaiheen finneihin unohtaen sen keskeisen seikan, että saagat puhuvat tietoisesti muinaiskainuusta / kvenlandista joka on aivan eri asia. Kvenland/Cainu mainitaan niin monessa erillisessä lähteessä ettei epäilystäkään sen nimisen valtakunnan olemassaolosta jossakin kyröjoenlaaksossa. En keksi tähän muuta selitystä kuin että Aalto on luottanut ettei kukaan oio hänen väärinymmärryksiään tai sitten hän on itsekin tutustunut alkuperäisteksteihin hajamielisesti.
Loppusanat...
Yhteenvetona voidaan todeta että tällä hetkellä akateemisissa piireissä ei ole olemassa kestävää argumenttia joka toteaisi kainuun kuninkaat yksinomaan myyttisiksi hahmoiksi. Sen sijaan on näytettävissä että vallitseva akateeminen teoreema ei juurikaan pidä vettä eikä se pidä vettä vaikka kuinka jankuttaisi olevansa tieteellinen tai ettei alennu keskustelemaan näistä asioista kaikenlaisten kanssa koska on mielestään sanonut tässä asiassa viimeisen ja lopullisen sanan.
Akateeminen konsensus nojaa etymologisen ja aikakauden yleisnimistön sivuuttamiseen ihan tyystin jotta se voi tekohengittää tuota symbolinimi –teoriaansa. Lyhyesti sanoen, akateeminen perinne muinaiskuningas –kysymyksessä nojaa tarkoitushakuiseen tulkintaan ohitse laajempipohjaisen tutkimustyön, toistaa samaa litaniaa kuten se on aina tehnyt yrittämättäkään uutta näkökulmaa ja tällä hetkellä - kaupan huipuksi – yrittää vieläpä puoluepolitisoida historiallisia kysymyksiä. Varsinaisen tutkimustyön kohdalla ovat vieläpä jarruna, tai kantona kaskessa, sillä lopullinen totuus olemassaolosta tai olemattomuudesta selviää vasta kun tutkimustien käy loppuunsa eikä yritä sitä kaikin voimin estää.
Ugh! Olen puhunut! Älkää hyvät akateemikot vittuilko paremmillenne
Jukkis