Hämeen Härkätie on luonnollisesti voittanut kisan keskiaikaisessa tieverkostossa. Syykin on selvä sillä se on yksi harvoja ns. luonnonmukaisia teitä, joissa ei pääse sanottavasti eksymään. Matkahan alkaa Turusta josta ensin mennään Aurajokea pitkin, kunnes pienen kannaksentapaisen jälkeen ei tarvitse kuin seurata Paimionjokea ja päätyä Somerolle. Sieltä vastaavasti lähtee pienempiä jokia joita seurata Torronsuon itä- tai länsipuolitse Tammelaan ja siitä sitten Hämeenlinnaan. Uskoakseni keskiajan talonpojat arvostivat tätä puolta.
Hämeen Härkätie.
Useimmat tiet seuraavat jokivartta. Jokihan on siitä metka että sitä voi kesällä mennä veneellä ja talvisin reellä jäätä pitkin. Jos pitää kesällä jalkapatikassa kulkea, niin joenvartta pitkin kulkee ratsupolku, jota pitkin jolkottaa markkinoilla ostamaansa lehmää, sillä vaikeahan se on sulloa soutuveneeseen, eikä sitä pysty kävelyttämään pakkasessa jäitä pitkin kovin pitkiä matkoja.
Hämeen Härkätie on myös viitoitettu 33.3km välein kulkevin virstanpylväin. Merkkipisteet ovat tietenkin kirkkoja, jotka osasivat änkeä itsensä ylityspaikoille, risteyksiin ja muihin etappikohtiin. Se että nimenomaan änkesi, sen tiedämme siitä että härkätie itsessään on paljon kirkkolaitosta vanhempi – ja itse asiassa levisi aiemman tieverkoston avustuksella.
Näemme että Hämeen härkätien alku, 33-mittoja seuraamalla alkaa Turun ulkopuolella. Aurajoen varressa, Ristimäki nimisestä paikasta jossa on ollut varhaiskeskiaikainen kappelintapainen, kuin toivottamassa onnea matkalaiselle. Kappelinpaikka toki tunnetaan, kiitos kaivausten, mutta merkkipiste lienee siitä ollut aavistuksen sivussa? Yhtä kaikki, seuraava etappipiste häämöttää Marttilan kirkolla. Välimatkassa on tietty muutaman sadan metrin klappi, joka selittyy sillä, että kohdat eivät ole historiallisesti kovin tunnettuja. Marttilankin tapauksessa varhaisempi kappeli lienee ollut just eikä melkeen rautakautisen sillan kohdalla, jonka tarkkaa kohtaa ei voi kuin arvailla – ja sitäkin vain näiden mittojen avulla. Anyway, Marttilan kirkolta on sitten 33.3km Someron kirkkoon. Someron kirkolta 66,6km Janakkalan kirkkoon, jonne Härkätie lienee päätynyt. Joskin on muitakin reittivalintoja.
Suomeksi tämä tarkoittaa että jalkapatikassa matka Turusta Hämeenlinnaan kestää 12 vrk. Ratsain 4 vrk. Lukemat kuulostavat tottakai uskomattomilta kun ajattelee että nykypäivän rinkkamies vetäisisi moisen etapin muutamassa vuorokaudessa. Niinpä. Mutta nykypäivän patikoija meneekin asfalttiteitä pitkin eikä keskiaikaista ratsupolkua josta sanottiin että tie oli hyvä, jos näki mistä se kulki.
Nyt pitää tietenkin muistaa että mitta käsittää vain talviteitä. Talvitie, reen tekemä ura, oli siitä kiva, että saattoi mennä täyssuoraa linnuntietä. Ei tarvinnut kierrellä ja kaarrella ja väistellä soita, mäkiä ja suon toisella puolen hakea tieuraa uudelleen pursujen seasta. Eikä mikään ollut rajoitteena. 33-mitat kertovat että todellisuudessa puhutaan jo kokonaisesta tieverkostosta. Tieverkosto josta kukaan ei tiedä mitään, koska koko talvitieverkosto katosi olemattomiin joka kevät. Toki asiaa voi hahmottaa jos tutkii 1600-luvun juliistuksia saarnastuoleista. Papisto kertoi aina keväisin koska talvitiet lakkaavat käytöstä ja siirrytään suviteiden käyttöön. Mikä tarkoitti suomeksi, että kun kesätiet olivat mitä olivat, niihin ei menty ellei ollut ehdoton pakko, ja odotettiin seuraavaa talvea jos vain mahdollista. Näistä saarnapuheista, joita on toki voinut säilyä, lienee kuitenkaan turha etsiä itse reittiä. Pidettiin itsestäänselvänä että kaikki tietää mistä se kulkee.
Tämä tien katoaminen joka kevät on tarkoittanut myös sitä että me tunnemme edelleen Härkätiestä vain toisen puolen. 33-mittoja seuraamalla näkee että Turun Ristimäeltä on mitta myös Seilin saareen. Siitä mitta Houtskariin, siitä Kumlingeen ja lopulta Ahvenanmaan puolelle Långnäsiin. Meneekö siitä joku mitta Ahvenanmaan länsipuoliselle rannikolle, ei ole tiedossani. Eli mittoja tutkimalla päätyy ajatukseen että Härkätie on ollut niinkin pitkä kuin Ahvenanmaalta Janakkalaan, mutta mehän tunnemme siitä vain mantereen puoleisen osan, ja senkin vain kesätien tietämiltä.
Loppuja emme tunne sitten sitäkään vähää. Ei Turku ole suinkaan ainoa josta lähtee 33-mittoja sisämaahan. Itse asiassa niitä lähtee lähes kaikista satakunnan satamakaupungeista ja vähän varsinaissuomenkin. Siitä saa samalla tiettyä osvittaa niiden ajoitukseen sillä varsinkin kokemäenlaakso on kokenut radikaalejakin maankohoamisia näiden vuosisatojen ajan. Itsehän olen vakaasti sitä mieltä että ne liittyvät olennaisesti jo satakunnan asutushistoriaan tuolta 100-200 –lukujen taitteesta ja talvitiejärjestelmä eli ja voi hyvin ainakin 1500-luvulle asti, kunnes se alkoi asteittain jäämään pois. Vain kirkot 33.3km muistonaan, sillä kirkot osaavat pysytellä sitkeästi niillä kohdin, mihin se ensimmäinen on aikanaan pykätty.
Se on sitten ihan oma lukunsa ketkä tämän verkoston ovat aikanaan luoneet? Se on kuin sotilaallisen jämpti ja edellyttää mittaustaitoa, jonkinlaista hallintoa ja niin edistynyttä vieläpä, että ovat osanneet suunnitella, rakennuttaa ja ylläpitää näin tiheää talvitieverkkoa. Sillä tokihan jonkun on täytynyt suunnata rekiura oikeaan suuntaan, lyödä pilkkoja puihin merkiksi ja raivata ryteikköön joku ura, ettei hevonen puhkaise silmäänsä ensimmäiseen oksaan tai jalas jää kiinni lumen alla väijyvään kivikkoon. Toinen mikä mietityttää, on se valtaisa tiheys lähes kaikista kylistä toisiin kyliin. 33-mittoja on sadoittain. Sen täytyy tarkoittaa myös todella vilkasta kauppaa jossa rannikon metallikattiloita vaihdetaan turkiksiin ja koska 33-mitta viittaa roomalaiseen järjestelmään, oli turkiskysyntä Roomaan kyltymätöntä. Keitä olivat nämä sen ajan hallitsijat satakunnassa?
Jukkis