Alkujaan muuten SS-Wikingin piti koostua yksinomaan ja vain skandinaaveista. Tämä mahdollistui kun Norja ja Tanska miehitettiin ja niistä alettiin kampaaman natsimielisiä. Pettymys oli suuri kun Wikingistä ei ikinä sellaista tullut. Norjalaiset, ne keillä intoa oli,halusivat sotia suomenrintamalla ja liittyivät SS-Nordiin joka soti vienankarjalassa. Sama päti ruotsalaisiin, jotka näkivät suomenrintaman mielekkäämpänä.
Oma sotkunsa oli jykevät rotuvaatimukset jotka karsivat hakijoista valtaosan, alkuun jopa 80% kunnes alettiin katselemaan asioita sormien lävitse. Toinen suurempi munaus oli käyttää vapaaehtoisia täydennyksinä eli skandinaaveja heiteltiin sattumanvaraisiin joukko-osastoihin kansallisten legioonien sijasta. Himmler tosin korjasi tämän ja vapaaehtoisia alkoi tipoittain tulla. Mutta kokonaisuutena puhutaan silti sadoista vapaaehtoisista kun divisioona käsittää 20 000 miestä joten sanomattakin selvää, että saksalaiset kantoivat divisioonassa valtaosan. Suomalaiset pataljoonan kokoisena osastona korjasivat tilannetta vähän ja antoivat sille skandinaavista leimaa. Ei tiedetä miten isoksi suomalaispataljoona olisi voinut kasvaa sillä jostain syystä suomalaiset eivät halunneet päästää suomenruotsalaisten määrää liian isoksi.
Salaperäiseksi ja vähän tuntemattomaksi jäänyt suomalainen SS-luutnantti Ulf-Ola Olin. Menestynein suomalainen panssariässä mutta oliko hän myös se mies, joka katkaisi operaatio Bagrationissa venäläisen hyökkäyskärjen ja järjesti Natsi-Saksalle aavistuksen lisää elinaikaa?
Suomalaispataljoonan taidonnäyte nähtiin Kaukasuksen turhaa huitovalla sotaretkellä kun Hitler sai päähänsä suunnistaa kohti tsetsenian öljykenttiä. Kleistin panssariarmeija eteni verkkaisesti kivikkoisen vuoristoalueen läpi, jossa jokaisen kivipaasin takana tuntui piileksivän venäläissotilas. Esteeksi etenemiselle muodostui sitten kukkula 701 joka suomalaisten keskuudessa sai lisänimen kuolemankukkula. Tämän valtauksessa kun kuoli 80 suomalaista jotka yksin sen valtasivat – ja torjuivat kaikki vastahyökkäykset. Avasivat kuitenkin tien Tuapsejoelle jonka jälkeen hyökkäys lopulta pysähtyikin. Pääsivät toki öljykentille jonka rakenteet olivat räjäytetty ja öljyputkiin kaadettu betonia. Pian saksalaiset sitten jo joutuivatkin perääntymään.
Nyt tulee sitten se kysymys suomalaisten sotarikoksista sillä suomalaisten sanotaan teloittaneen viisi venäläissiviiliä. Itse en epäile ollenkaan etteikö näin olisi tapahtunut. Ei ainoastaan mahdoton maasto edessä vaan myös sivustoja uhkasi koko venäläisten ratsuväki. Selustassa sitten partisaanit. partisaanit olivat niin röyhkeitä että järjestivät siviiliväestön keskuudessa kutsuntoja ja liittivät väkipakolla siviilit armeijaansa. Näitä pakkovärvääjiä soluttautui rintamalinjan yli mutta heitä oli myös tavallisen väestön keskuudessa valmiina. Vakoojina, sabotööreinä ja värvääjinä. Luultavasti ammutut olivat jotakin tätä osastoa ja ilmeisemmin olivatkin. Tosin on sanottava että Kaukasuksella tsetseenit, osseetit ym ottivat riemurinnoin saksalaiset vastaan ja liittyivät näihin oikopäätä, mutta puna-armeijan partisaanit olivat todellinen riesa pohjoisempana ja erityinen riesa niistä tuli myöhemmin Kubanin sillanpään sisällä.
Sanomattakin oli selvää että SS-Wiking edusti eliittidivisioonaa ja sen rinnalle, tai pikemmin jatkoksi, syntyi sitten SS-Nordland joka nimestään huolimatta ei koskaan täyttynyt kokonaan pohjoismaalaisista. Kovaa porukkaa sekin oli kuten muisteluksesta ilmenee:
Niin kutsuttu vanha Ragnar Johansson, Skövden Skaraborgin rykmentin entinen Ruotsin armeijan kersantti kuului joukkoomme ja kaikki muut komppanian jäsenet vapisivat tämän erittäin kovanahkaisen ruotsalaisen edessä. Juotuaan päänsä täyteen hän lähti raivonkatse silmissään etsimään muslimeja, kuten hän kutsui Romanian etnisiä saksalaisia. Johansson ei sietänyt heitä edes selvinpäin.
Omasta puolestani voin vain sanoa että onneksi ei ole koskaan tarvinnut tavata tai tuntea.
Kun Wikingin suomalaiset kotiutettiin 1943 ja samalla muidenkin skandinaavien sopimuskausi päättyi, pohjoismaalaisten tarina pääosin päättyi. Toki tuli lisää innokkaita alokkaita ja jotkut jatkoivat sopimustakin. Skandeja nähtiin vielä taistelemassa Berliinin raunioissakin.
Ulf-Ola Olin ja Maciejovin panssaritaistelu
Yksi mielenkiintoinen suomalaishahmo joka jäi Saksaan, oli SS-luutnantti Ulf-Ola Olin. Hänen tiedetään olleen kaikkien aikojen menestynein suomalainen panssariässä, joka tuhosi ainakin 34 venäläisvaunua. Olinista ei paljoa tiedetä mutta sotansa hän lopetti Hannoverin edustalla ehtien vielä Pantherillaan tuhota muutaman amerikkalaisen Sherman-vaunun, jonka jälkeen upotti ylimääräiset tankit suohon ja alkoi paluu siviiliin sotavankeuden kautta sekavissa oloissa. Kiistatta Olinista olisi ainesta kilpailla jonkun Lauri Törnin kanssa kansallisen myytin tittelistä. Olin jäi Saksaan koska rakastui saksalaiseen naiseen ja eleli hissuksiin aviossa kuolemaansa asti, tekemättä millään muotoa numeroa sodanaikaisista jutuistaan.
Saattaa hyvin olla että Ulf Ola Olin oli enemmän kuin keskeisessä roolissa kun suurta venäläishyökkäystä operaatio Bagrationia pysäytettiin. Bagration on ollut kenties tuhoisin isku saksalaisia vastaan, sillä äkillinen ja massiivinen venäläisten suurhyökkäys pyyhkäisi kerralla saksan armeijasta neljänneksen pois kokonaisvahvuudesta. Tämän jälkeen alkoi venäläisvyöry syntyneestä aukkokohdasta joka pysäyttämättömänä tuli läpi Valko-Venäjän ja Puolan itäosan. Se epäonnistui ainoastaan pohjoisessa Itämeren rannikolla jossa skandinaaveista ja virolaisista koostuneet SS-joukot pysäyttivät ne Narvajoella ja joka sittemmin johti ns. kuurinmaan mottiin.
Ensimmäiset venäläispanssarit tulivat jo Bug-joen toiselle puolen Maciejovin pikkukylään. Venäläisiä T-34 vaunuja oli vain muutama ja tiedustelemassa oliko kylä kuin maastokin vapaa saksalaisista. Ne eivät huomanneet metsänrajassa olevia Panther-vaunuja jotka olivat naamioituneet niin hyvin, että vain tykinpiiput saattoi erottaa. Se oli sillä hetkellä suomalaisen SS-luutnantti Ulf- Ola Olinin komennossa. Itärintaman karaistunut konkari päästi tiedusteluvaunut ohitseen ja odotti lihavampaa saalista. Pian ilmestyikin neuvostopanssareiden armada ja Olin antoi tulikomennon. Venäläistankki toinen toisensa jälkeen räjähti 75-millisten osumista; tornit lentelivät, ammukset räjähtelivät ja miehistöt hyppäsivät ulos kirkuen palavina soihtuina. Polttoainetankkien räjähdellessä koko nurmikko kylpi palavassa naftassa, joka tarttui kaikkeen kuin terva. Venäläiset eivät kyenneet organisoituun vastarintaan saati kutsumaan apujoukkoja, koska T-34 vaunuissa ei ollut radioita, vaan yhteydet hoidettiin merkkilipuin kuin laivastossa konsanaan. Olinin tulikomennossa tuhoutui uskomattomat 103 venäläispanssaria Maciejovin tasangolle.
Kuulostaahan tuo uskomattomalta ja se jäikin erääksi kesän 1944 harvoista voitoista. Toisaalta on tunnustettava että itärintaman taisteluissa eivät moiset voitot ennenkuulumattomia olleet. On paljon tarinoita kuinka kokonaiset venäläiset panssariarmeijat muuttuivat romuraudan röykkiöiksi saksalaisten itsensä ollen menettämättä ensimmäistäkään tykkiä tai panssaria. Tämä pohjasi siihen että panssarivaunu oli omimmillaan kun se väijyi tykkipiippujen eteen saapuvaa vihollista.
Voidaan kysyä, oliko Olinilla roolia siihen että Bagration sitten pysähtyi Varsovan edustalle kun venäläisiltä lopulta loppui hyökkäysvoima puolustuksen sitkistyessä. Oliko tämä jopa keskeinen taistelu? Olihan Bagration laajamittainen hyökkäysliike ja torjuntavoittoja tarvittiin muitakin, mutta Maciejovin panssaritaistelulla oli kiistatta strategista merkitystä –olkoonkin että venäläiset myöhemmin pääsivätkin Bug-joen yli, katkaisi Olin venäläisiltä silti pisimmälle päässeen hyökkäyskärjen . Tämän ansiosta itärintaman katastrofia johtava marsalkka Model sai lisäaikaa haalia joukkoja ja suunnitella puolustusta. Ilman tätä taistelua venäläiset olisivat saattaneet ottaa Varsovankin vielä saman operaation aikana.
Jukkis