Tulipa nyt sitten vihdoin viimein päästyä pöpelikköön oikein kunnolla. Jalat hapolla edelleen tottakai. Paljon on tullut puhuttua tuon "ollinsaaren" valtaamisesta ja ainahan ne on vaan puheiksi jääneet, mutta nyt tuli tehtyä miekanpisto siihen suuntaan, joten omatunto on taas hyvänä.


Ollinsaareksi sanon sitä ylimmän rantaviivan osaa joka käsittää melkoisen alueen. Sen itäreuna on jotakuinkin kantatie 66 tietämillä että Oriveden ja Virrat välinen tieosa, länsipuoli Ruovesi - Teisko ja eteläreuna jotakuinkin Teiskon Ukaan ja Juupajoen välinen alue. Siis aivan jättimäinen ja jos sellaisen haluaisi tutkia, pitäisi alue jakaa lohkoihin joiden läpikäyminen veisi useamman kesän. Niin tosiaan, Ollinsaareksi sen olen nimennyt Ollinkiven mukaan joka silloin kauan sitten on sijainnut vuonomaisen lahden päädyssä.

iso mega 1
Oikeaoppisesti punaisella aluskivellä.
kotapohja
Kamera ei näitä koskaan vangitse mutta kyllä se täyspyöreä kiviynpyrä on. Tässä on 12 000 vuotta sitten pidetty jurttamaista rakennelmaa ja teltan liepeet pantu kivien alle. Keskellä pienehkö kivikasa enkä sitten ole koskaan päässyt itseni kanssa yksimielisyyteen, onko se nuotiopohja vai keskisalon tuki.

Teoriani sanoo että silloin kun nämä olivat vielä saaria, niissä asusti ja oleili se suomalais-ugrilaisen rotumme ensimmäiset edustajat. Rannansiirtymän perusteella jo niinkin varhain kuin 9300 eaa tietämillä kun taas virallinen asutushistoria alkaa vasta vuodesta 8600 eaa. Jokin tyystin tuntematon kansa on tänne tullut eikä heistä mitään tiedetä. Yhtä lailla heidän etsimisensä voi alkaa Ollinsaaresta joka on ollut riittävän iso, hiekkapohjaisen mukava ja lähdevetoisia järviä jo silloin.

Kuten jokainen kartasta voi katsoa, niin alue on varsin villiä. Se on vuoristoista kumpumaastoa, pienten järviensä takia sokkeloinen ja sitä halkoo käytännössä vain yksi tie, jonka laadusta ei ole takeita. Olen sitä vähän vältellytkin. Sitten otti yhteyttä rouva A jolla oli mökki siellä päin ja ilmoitti nähneensä sellaisia kiviä marjareissuillaan kun näillä sivuilla on esitelty. No penteles, sovittiin treffit ja hän toimi oppaana. Niinpä venasin häntä tienposkessa klo 09.00 aamusella. Oli kuulasta, tienpohjakin vielä mukavasti jäässä.

iso mega 2
Komea se tämäkin, joskin sellainen perusmega. Tässä, kuten edellisessäkin voi nähdä kasvokuvaa.

Olin vähän huolissani näistä opastuksista. Pelkäsin että se on joku kuntohullu joka harppoo balettitanssijan askelin merenpinnasta laskien 180m harjanteet ylös tuosta vaan. Minä sitten röhin siellä perässä, henki vinkuu ja silmissä sumenee. Ei onneksi sentään. Koko retkellä ei tullut edes hiki. Käytännössä retki käsitti Siikajärven Patmoslahden molemmat rantamat. Se kyllä muistutti sitä tyypillistä megaliittialueen kasvustoa; kanervikkoa ja silokalliota männiköissä, sitä seutua johon olisin topannut vaistomaisesti, jos olisin ollut yksin liikkeellä.

Kyllä, se oli megaliitti, tyypillinen kivi jossa nähtävissä kasvot ja punainen kivi leuan alla. Vähän matkan päässä aikas selkeän tyylipuhdas kivi-ympyrä asuinkodan muinaisena paikkana. Montako vastaavaa olen nähnyt? varmaan satoja ja aina jaksaa hämmästyttää miten ne ovat kopioita toisistaan. Asuinpaikka ja pihatotemi. Paljon muuta sieltä ei sitten löydy. Parin tunnin eestaas tarpomisen seurauksena löytyy vielä muutama vaisuhko vastaavanlainen leukakivi -juttu, mutta muuta siellä ei sitten ollut maininnan arvoista.

iso mega 3
Nämä on sellaisia ärsyttäviä vihjekiviä, kuten niitä kutsun. Ne kertovat että ollaan astumassa muinaisasutuksen piiriin. Ärsyttäviä ne ovat siinä mielessä että vaikka jokainen näkee ettei se itsekseen ole kavunnut aluskiven päälle ja seisoo muutenkin luonnottoman pystyssä, niitä ei oikeastaan voi todistaa mitenkään päin ihmiskäsien nostamiksi. Tämä taitaa esittää jotain pöllöä joita varmaan näissä alkusaarissa oli jo silloin.

Sen sijaan näitä vihjekiviä sitten piisasi. Ne on sellaisia luonnottomissa asennoissa olevia, vähän menhirmäisiäkin, hylkeitä muistuttavia kiviä, jotka on aseteltu silokallion päälle. Ne yleensä erottuvat sen takia jo kaukaa ja aina sellaisen nähdessäni sanon "lämpenee." Niiden takia sitä sitten etenee maakiveltä toiselle, siksakkia, palaten ja edeten ja väsyttäen itseään. Olkoon niistä sitten mitä tahansa vaistoavinaan ja nähköön ne tarkoituksellisesti paikalleen asetelluiksi, niiden olemusta ei voi kuitenkaan todistaa mitenkään päin. Vain ne kivet jotka ovat nostettu maanpinnan yläpuolelle aluskiven avulla, ovat vielä todistamisen puolella.

Lopulta puolenpäivän jälkeen ei jalka enää tahdo nousta niiden loputtomien harjanteiden laelle, vesipullo alkaa olla tyhjä ja alkaa muutenkin piisata. Siitä sitten kotia kohti. Päivänvalo oli jo ehtinyt sulattamaan tiepohjaa joka oli paikoin kunnon mutavelliä. Sitä kyllä nautti siitä hiljaisuudesta ja tietoisuudesta että on kaukana kaikesta. Niin sitä luuli. Paluumatkalla Vuorijärven ulkoilureitin edustalla on autoa kuin jalkapallostadionilla. Kymmenittäin perheitä matkalla laavulle ja paikalliselle luolalle. Joka ainakin kuvien perusteella ei ole kuin kalliolippa. Oppaani tosin sanoo että täällä on luola joka on oikea luola ja neuvoo paikankin, ja että sitä ei ole kartassa koska on jonkun kesämökkiläisen takapuolella.

Palatessa tuntee itsensä Rasmus-nalleksi. Sekin lähtee laivapurkillaan aina kavereidensa kanssa seikkailemaan jollekin aarresaarelle ja palaa iltaisin mamman hoiviin, joka on onkin tehnyt pannareita valmiiksi. Minun tapauksessani kotona venaa uunista nostettu makaronlaatikko, mutta periaate on sama.

Jukkis
Piilota kommentointilomake