Piipahdin tuossa metikössä tutkimassa lisää tätä ns. Ollinsaartani. Jos ette yhtään tiedä mistä on kysymys niin ei voi mitään, sillä tämä on jatkumo eräänlaiseen päiväkirjanpitoon ja metsäraportteihin, joita en ala toistamaan joka kerta. Tällä kertaa matka meni kohti Ruoveden Siikanevaa.


Pitänyt pitkään koluta näitä alueita sillä tämähän oli kaikki yhtä isoa saarta Yoldia-meren aikaan ja olen aivan vissi että täällä oli silloinkin ihmisiä, kuten nytkin. Seudullahan on kolme varsin eriskummallista kiveä; naamakasvoinen Ollinkivi, Valasta muistuttava Jaakonkivi ja kiekkomainen Lakukivi, joka tosin silloin on sijainnut naapurisaaressa. Isoja megaliitteja kaikki tyynni ja olen etsinyt sitä keskuskylää, tai pikemmin megaliittipuistoa löytämättä.

Aattelin ettei siellä mettissä ketään ole juhannusaattona kun väki pysyttelee kesämökeillään mutta kaikkea kanssa. Sehän vasta tuntuikin olevan retkeilypäivä ja joku ukko siinä söi salaattiannostaan Siikanevan nuotiopaikalla kun joku akkalauma siellä jo ylitti pitkospuita pitkin suota. Vielä palatessa vuorijärven reitin kautta, sen reunama oli autoja mustanaan. No niin.


siikaneva
Itse Siikaneva näyttää tältä. Toisella puolen armeijan juttuja ja kävin tämän kuvan ottamassa pitkospuilta.

 Tulin toista kautta ja matka eteni jouhuisasti vanhaa traktoritietä pitkin. Molemmin puolin sellaista mustikkakangasta josta näki pitkälle, ja kun tie loppui, joutui menemään satakunta metriä päästäkseen Siikanevan ulkoilupolulle. Kuinka ollakaan, että heti tupsahti vastaan yksijalkainen megaliitti enkä sit viitsinyt siitä ottaa kuvaa, kun se oli niinkin vaatimaton, ja toisekseen aurinko räkitti ettei jalkakivi voinut näkyä kuin mustana varjona kiven alla. Vasta palatessa, kun haahuilin siksakkia ettiessäni traktoritietä, päädyin vahingossa samalle kivelle. Otin sitten kuvan kun tuntui niin kohtalolta.

siikaneva mega
Kivi jota ei pitänyt kuvata mutta kun se väkisin tuli koko ajan vastaan, annoin periksi. Niin aurinkoista ettei aluskivi näy.

Siikanevaa olin ajatellut koska mielessäni kävi, että silloin kun tämä on ollut saari, se on hyvinkin voinut olla sisäjärvi ts makean veden allas. Ja silloinhan kannattaa sen aikaista asuinpaikkaa etsiä jokiuomista. Toisaalta koko alue on yhtä rotkojärvien sokkeloa, että mistä sen tietää missä ovat oleilleet eivätkä välttämättä sisämaassa ollenkaan. Valaanpyytäjien kuvittelisi olevan rantamien asukkeja.

Kun ei muutakaan niin jatkoin seuraavalle mäelle. Oli karttaan merkitty luonnonsuojelualueeksi ja sinnekin vei puskittunut traktorin luoma ura, joten ei tarvinnut rämpiä. Siellä mitään ollut ja maastosta näki heti, ettei ole ikinä ollutkaan. Ihmettelen vain miksi se oli luonnonsuojelualue kun puusto edusti sitä luotaantyöntävintä ja arvottominta luontoarvoa eli ns räkäkuusikkoa. Jotenkin jäi mielikuva että on onnistuttu puliveivaamaan tyystin arvoton alue luontokohteeksi kun ei sillä muutakaan mitään tee. Ovelaa.

Palatessa paarmat kieppuivat auton ympärillä. Ne laskivat oman logiikkansa mukaisesti että jos joku kohde on kuuma, kuten nyt auringossa seisova metalliauto, niin se on myös elävä. Työnnyin paatrmapilven läpi sisään tutkimaan karttaa ja kuuntelin kun olennot kopsahtelivat laseihin ja kattoon, että vain tasainen tummutus kävi. Tyhmät eläimet. Rehellisesti sanoen oli liian kuuma yrittää muuta kuin epäonnistua ja niinpä tämä retki nyt oli tälläinen.

Sitä sentään jaksoin ihmetellä että kun nämä metsätiet eivät johda mihinkään, miten hyväkuntoisia ne kaikki olivat. Lähes peilitasaisia vailla jälkeäkään roudasta. Nämähän ovat muuten ikiaikaisia teitä, alkujaan ratsupolkuja jotka Pietari Brahe määräsi postiteiksi Orivedeltä Ruoveteen, ja silloin on tiekunto varmaan ollut paljon rajumpi. Vaunuissa istuva on saanut tuta perseessään jokaisen kuopan ja kannon, ja hytkytys on aikaansaanut kunnon merisairauden. Talvisella iljanteella on lisäksi saanut koko ajan odottaa koska vankkurit ovat kyljellään jonkun mutkaisen alamäen kohdalla.

Mutta ei lannistuta. Yksi pala jälleen tätä Ollinsaarta on koluttu ja tähän astinen kokonaisuus on ollut hyvin laihaa, jotain pientä siellä sun täällä mutta se isoin löydös vielä tekemättä. Toisaalta pitää muistaa että aluehan on käsittämättömän laaja, metsät niin isoja että siellä saattaa olla kokonaisia neliökilometrejä joissa ihmisjalka ei välttämättä ole koskaan astellut.

Jukkis
Piilota kommentointilomake