Itteeni aina harmittaa ajaa pispalanvaltatietä, josta vielä takavuosina näki näsijärven selän koko komeudessaan. Nythän tien alla olevien talojen pihamailla koivut ja männyt on kasvaneet ns. miehen ikään, joten latvusten välistä on nähtävissä jotain jos on. Tilannehan on vielä pahempi jos menee kangasalalle - vai pitääkö sanoa kangasalalle - kuohunharjulle josta oikeastaan ei näe mitään tuuheiden kuusipuiden läpi. Aikanaan on nähnyt, tiehen on tehty leventeitäkin että siihen voi topata vaikka linja-autolla haukkomaan henkeään maisemaa katsellessaan. Nyt jos on onnea, voi latvojen välistä nähdä jotain sinistäkin.
Kalpalinnan on pelastanut sen huipulle työntynyt - ja sittemmin kaiketi konkkaan mennyt - laskettelukeskus joka on antanut pajuille kyytiä. Tälläiset paikat ovat harvinaisuuksia. Joskaan täältäkään ei enää näe joelle joka on ollut se tähystyksen pääkohde, koska sen rantamilla puusto on päässyt valloilleen.Harmi sinänsä.
Kunnat eivät vaan viitti hakkuuttaa näköalapaikkojaan enää. Budjettisäästösyistään ne kuitenkin sanoo että paikka palautetaan "luonnontilaiseen tilaan" joka tarkoittaa ettei tehdä mitään. Hämeenlinnan hattelmala tästä pahimpana esimerkkinä. Sinnehän on joskus 60-luvulla tehty oikein näköalatasanteita jotka nykyisin ovat vain likaista ja murenevaa betonia josta ei näe kuin tuuheaa kuusikkoa ja isoiksi kasvaneita pajuja. Näitä esimerkkejä riittäisi vaikka muille jakaa. Yhtä lailla voisi mainita jotakin teistä jotka viistävät järven tai vesistönrantaa, ja jotka nykyisin ovat pajuseinämää.
Kunnathan ovat korjanneet tilanteen laiskimmin eli tehneet vain näköalatorneja jotka nousevat puuharjaston yläpuolelle. Minen ole niihin koskaan saanut makua koska maiseman katsominen on sillä tavoin jotenkin keinotekoisen tuntuista ja siitä puuttuu se luonnollinen kosketus ympäristöön. Sinänsä kehityskulku on ollut sääli koska suomi on kuitenkin kaunis maa, jossa on paljon harjuja ja harjanteita jotka ovat isojen vesien ympäröimiä. Pitäiskö tässä ruveta perustamaan jonkinlaista kansalaisliikettä sille, että kansalaisella on oikeus myös näköalaan?
Ihan Kolille asti ei tarvitse näköalan perässä sentään matkustaa. Lähellä tamperetta on Mahnala jossa menestyvä mansikkatila pitää näköalan avarana.
Asiaa voi katsoa toisestakin suunnasta. Se jos korkealta ei enää näe mitään, ei välttämättä näe korkeaa kohtaakaan. Ihan on kateeksi käynyt nuo 1900-luvun alun piirrokset hämeen linnavuorista. Ne ovat joka kuvassa paljaina vuorina jotka näkyvät kauas. Ilmeisesti sen aikainen talonpoikaisväestö nyysi niiden rinteiltä ja edestä jokaisen puun joka vain yrittikin siihen kasvaa. Viime kesänä kun näitä kiertelin, ei näkynyt kuin metsäinen kohouma jota ei linnavuoreksi tunnistaisi, ellei kyltti tai kartta sitä paljastaisi. Arvattavasti niiden laella ei sitten näkynyt kuin jotain sinistä puunlatvojen välistä, ehkä sellaisen metrin verran. Mietin vaan millaisen perspektiivin se tarjoaisi jos ne näkyisivät kauas ja niistä näkisi kauas.
Luonto on yllättävän aggressiivinen vallatessaan tilan. Minä sen hämäisenä tiedän että metsä on aina ja kaikkialla edessä. Menee minne vaan, edessä on aina puuseinä ja sitä tiedostaa olevansa metsän asukki, joskin metsän keskellä on aina jotain kaupunkeja. Heti kaupungin ulkopuolella seisoo odottamassa puurivistö jonka taakse ei näe mitään. Sanotaan että amerikassa on taivaskin suurempi. Siellä kun menee autiomaahan yöllä, horisontin peittona ei ole mitään ja syntyy laajuuden tunne, jollaista ei voi näillä kulmilla toivoakaan.
Jos en muuta eläissäni toivo niin ainakin sen, että kunnat vihdoin viimein ottaisivat vesurit ja raivaussahat kouriinsa ja maisemoisivat harjumaisemat sellaisiksi kun ne kuuluvat.
Jukkis
Jukkis