Kuten otsikkokin kuuluu - oliko Satakunta oma suvereeni kuningaskuntansa ennen sen "ruotsalaistumista" - mukavan provoava kysymys, johon itse vastaan kyllä. Se vähä tietenkin koostuu vain induktiotodisteista eikä yksikään ratkaise sinällään mitään, mutta yhdessä ne osoittavat suuntaa johonkin suuntaan. Tutkitaan sekin vähä mitä on.


Täytyy tietenkin määrittää mitä kuninkaalla ja kuningaskunnalla tarkoitetaan. Meillä varmasti on mielikuva että kuningas hallitsee valtakuntaansa, on iso kivilinna vallihautoineen ja keihäsmiesten kaarti. Tällöin konteksti puhuu valtiomuotoisesta valtakunnasta ja on ihan luonnollista että sellainen särähtää kriittisemmin ajattelevan korvaan. Historiallisessa mielessä, näiden vuosisatojen aikana, silloin 600-1200 -luvuilla ei varsinaisesti valtioita ollut olemassa. Oli pieniä heimoalueita joilla oli omat heimopäällikkönsä ja jotka organisoituivat sittemmin pieniksi kuningaskunniksi. Niistä on meillä muistona maakunnat. Näitä ruhtinaskunnan kokoisia alueita tunnetaan joka maasta ja kaikissa niissä on ollut hallitsija joka on nimittänyt itseään kuninkaaksi.

early kingdoms
Vasemmalla kuva ruotsista ja oikealla anglo-saksien aikaisesta britanniasta. Ne olivat tällöin jakaantuneet maakuntiin joissa kaikissa oli oma kuninkaansa. Muualla tuntuu olevan ihan luonnollista tosiaan puhua kuninkaista mutta meillä sama sana herättää vahvoja intohimoja.

Jos me nyt ajattelemme että meilläkin maakuntien synty vastaa ulkomaisia esikuviaan, niin on luultavaa että myös hallinnon muodot edustavat kansainvälistä stantardia. Kyllä meilläkin voi näiden maakuntien päälliköitä puhua kuninkaina kun kerran samaa terminologiaa käytetään saksassa, ruotsissa tai britanniassa etc. Venäjäkin näihin aikoihin oli täynnänsä ruhtinaskuntia.

Näistä vanhin suomessa lienee ollut kainuun kuningaskunta, joka vaikutti kyröjoenlaaksossa joskus vuosisatojen 350-700 aikana. Hissuksiin olen kallistumassa siihen että sen hävitti satakuntalaiset. Tästä muinais-kainuusta löytyy muuten todisteitakin kenties eniten, ja erityisesti sen tuhosta. Satakunnasta tuli sen myötä mahtitekijä ja seuraavat vuosisadat se tapasi kahinoida svealaisten kanssa, itse asiassa lähes koko viikinkikauden mitalta 800-1000 -luvuilla. Ainoa varsinainen todisteemmehan on maininta vesilahtelaisesta päälliköstä Matti Kurjesta jonka isoisän mainitaan olleen satakunnan kuningas. Paljonpuhuva todiste tottakai. Tällöin puhutaan vielä satakunnan sijasta satakunnan historiallisesta maakunnasta. Tästä emme muuta voi tietenkään tietää kuin että kuningaskunnan hallitsijasuku oli Kurki, ja siinä kaikki. Tämäkin nimi putkahtaa vasta 1300-luvulla kun kirjurit rupeavat panemaan asioita muistiin. Se mitä sitä aiemmin, on tietämätöntä.

Yksi induktiotodiste on pitäjälaitoksen synty. Tanskassa ja ruotsissa se syntyi 1000-luvulla ja voi helposti kuvitella että suomessakin on jäljitelty kansainvälisiä käytänteitä, joten se on syntynyt meilläkin 1000-luvulla. Pitäjä on tarkoittanut aluekokonaisuutta, jonka velvoite on ollut järjestää pidot, josta sana ilmeisemmin juontaa. Siihen maailmanaikaan ei ilmeisesti ollut tapana että hallitsija vain istuu linnassaan - meillä kartanossaan - ja odottelee että rahvas kaataa tavaroita jalkojen juureen. Verot olivat pääosin luontaisetuja joten hallitsija retkueineen on mitä ilmeisemmin matkannut nautinta-aluettaan kylästä toiseen ja odottanut kestitystä. Se mihin hän on oikeutettu, sen hän syö ja juo paikan päällä ja jatkaa matkaansa seuraavaan verokyläänsä. Ainakin talvikuukausina., jolloin matkanteko on vaivattomampaa. Jos me nyt ajattelemme että pitäjät ovat ulkomaisten esikuviensa myötä syntyneet jo 1000-luvulla ja niiden nimi on alusta asti ollut tämä, tarvitaan joku joka pitäjistä on käynyt osinkojaan nauttimassakin.

Satakunnan kohdalla voidaan nähdä että sen järjestäytymisaste on erilainen eri vuosisatoina. Germaanivaihe joka alkaa jostakin kansainvaellusten vuosisadoista 500-luvulta alkaen on vielä ollut suht primitiivinen heimovaihe. Vasta 700-luvulta eteenpäin alkaa organisoinnin taso nousta ja 1000-1300 -luvulla voidaan puhua jo varsinaisesta kuningaskunnasta. Kristinuskolla lienee tässä sormensa pelissä sillä sehän oli se portti joka avasi tien vaurastumiselle kansainvälisen kaupan myötä. Kristitythän eivät käyneet kauppaa pakanoiden kanssa joten kansainvälisen turkiskaupan portit pysyivät kiinni ennen kastetta. Vauraus alkoi synnyttämään myös kartanojärjestelmää joka suomeen levisi kansainvälisten oppien mukaan, eli yläluokka alkoi erottumaan.

Vastaava on nähtävissä myös hämeessä jonne proto-hämäläiset saapuivat 500-luvulla ja joka oli novgorodin vaikutuspiirissä 700-1100 -luvuille. Sitten voi sanoa senkin nousseen omille jaloilleen ja ilmeisesti sitä hallitsi pitkään Tavast -suku aina 1400-luvun alkuun, kunnes sekin loppujen lopuksi ensin saksalaistui kauppasaksojen myötä kunnes lopulta jäi osaksi ruotsia viimeistään 1500-luvulla. Tavastin puolesta puhuu Tukholman liepeillä olleet Tavast -nimiset alueet. Tähän maailmanaikaan rauha taattiin niin, että toisen valtion kuninkaalle annettiin maaomistuksia omasta valtakunnasta. Mikäli joku kunkku haluaa sotia, hän myös menettää toisessa maassa olevat tulolähteensä joka on tunnetusti huono kauppa.

Kokonaan oma kysymyksensä on sitten pirkkamiehet eli oliko satakunnalla oma armeijansa, joka on tietenkin kaiken valtakunnallisen, olkoonkin vain maakunnan kokoinen, aa ja oo. Senkin muodostuminen lienee ollut pitkä perinne. Alkujaan heimosotureita, sittemmin oma ammattiluokkansa ja viimein ritarikunta. Sana ritari voi särähtää monen korvaan kun puhutaan pirkkamiehistä. Ritareilla oli omat sääntönsä ja kunniakoodinsa. Ritareilla oli esim sotamiekkansa ja lyhyempi rituaalimiekkansa. Ilmiö on kansainvälinen ja ulottuu aina japanin samuraihin asti. Tapana oli aina haudata ritari miekkansa kanssa ja sekin oli kansainvälistä laatua, että miekanterä aina tällöin katkaistiin - soturi oli sotansa sotinut. Suomessa on ollut viime vuodet kiinnostus miekkoja kohtaan ja missä päin lappia pirkkamiehet ovatkaan kulkeneet, on ne jotka matkalla ovat kuolleet, haudattu lähes poikkeuksetta katkaistun miekan kera. Niin on tämä kuulu janakkalan miekkamieskin, jolla katkaistun terän lisäksi oli lyhyt rituaalimiekkakin haudattuna. Se kielii että hän on ollut ritari omine kunniakoodeineen, mutta mikä ritari ja mihin ritarikuntaan. En minä nyt sano että pirkkamiehet olisivat tyylipuhdas ritarikunta mutta heidän otteissaan on selkeitä ritarillisia riittejä ainakin hautaustapojen puolesta - muustahan emme voi tietääkään. He sotivat lapissa, kävivät omaa ristiretkeään, jos näin voi sanoa.

sopimusvuori
Kyllä pirkkamiesten täytyy liittyä jotenkin etymologiansa puolesta pirkanmaahan. Sen verran alueella on perimätietoa pirkkamiehistä. Kuva on tampereen sopimusvuoresta jonka päällä legendan mukaan sovittiin lappiin tehtävistä verotusretkistä. Mäen päällä on siihen oivia istumakiviä päälliköille ja vähän sen alapuolella (kuvassa) oleva kalliotöyräs josta on ollut hyvä käydä huutelemassa väliaikatietoja alhaalla odottavalle keihäsmiesten rivistöille.

Pirkkamiesten kehityskaari seuraa sekin kansainvälistä mallia. Puhtaiden ritarikuntien muutos kohti ekonomisempaa puolta on tosiasia. Viimeistään feodaalikauden päättyessä kalparitarien painopiste kohti hansakauppaa on tunnettu prosessi. Alkujaan hansa oli vain kalparitarien yksi alalaji jonka tehtävä oli pönkittää sotakassaa mutta asetelma muuttui pian päinvastaiseksi. Kauppa se on kun kannattaa ja miekkaritarien rooli jäi pian vain rituaaliseksi sisäiseksi serenomiaksi kun tavaran vienti ja tuonti muuttui oleellisemmaksi kuin tyhmät taistot. Yhtä lailla sotaisat pirkkamiehet muuttuivat ensin ryöstöretkeilijöistä verottajiksi ja viimein kauppiaiksi. Kehityskaari on identtinen. Puhtaana ritarilaitoksena pirkkamiehet tuskin olivat ennen 900- tai 1000-lukua jossa silloiset hämäläis-satakuntalaiset pääsivät Bysanttiin oppimaan miten oikea sotalaitos on organisoitu ja millaisia hyveitä rituaaleineen sen jäseniltä odotetaan. Sitä aiemmin lienee ollut suojana vain jonkinlainen heimovetoinen sotilasluokka joka muuten on viljellyt maata, mutta kahinan alkaessa tarttunut kalpaan. Ritarikuntana tuskin on enää itse tarvinnut siemeniä pistää maahan, vaan siihen on ollut alustalaisia.

Kuten sanottua, mikään näistä ei yksin puhu minkään puolesta. Näiden sinänsä hatarien aihetodisteiden pääpaino on siinä, että silloinen suomenmaa on seurannut ja jäljitellyt ulkomaisia esikuviaan hallinnon, aluejaon ja sotalaitoksen osalta. Jos kaikkialla muualla on ollut kuninkaita, niin sellaiset sitten ilmaantuvat meillekin kun kerran muuallakin. On se kuitenkin argumentti jota ei voi noin vain ohittaa.
Näin jälkikaneettina tietenkin että nämä ovat historiallisia kysymyksiä joihin jostain syystä tuntuu liittyvän poliittisia intohimoja itsekunkin maailmankuvan mukaisesti. Siinä missä näitä asioita voi joku tosiaan ylilyödä, voidaan niitä myös alitulkita ja vähätellä olemattomiin, mikä ei kumpikaan ääripää tietenkään edistä asian tutkimista millään lailla.

Jukkis
Gravatar
Arite
Oli Turunmaa, Hemmenmaa ja Kymenmaa. Eestinmaa, Liivinmaa ja Latvianmaa. Lisäksi oli Pohjanmaa, Savonmaa ja Tornio (Turneå). Rovaniemi on vaanereitten niemi ja nimen perusteella siitä ylöspäin alkaa Lapinmaa.
Saaga kertoo, että Lapinmaa on siellä missä joet virtaavat ylös pohjoiseen.

Gravatar
Arite
Meillä ei ollut esikuvia ulkomailla, asia oli oikeestaan päinvastoin. Muistutetaan taas Hyperborean neidoista, jotka veivät tietoa ja taitoa Kreikkaan n. 3300 vuotta sitten. Ei kuulosta siltä, että meidän olisi tarvinnut matkia mitään mistään, vaan asia tosiaan oli päinvastoin. Herodotos kertoi tai siis ei kehdannut kertoa Hyperborealaisesta miehestä, joka "kuljetteli nuolta ympäri maata". Kuten Jukkiskin on sanonut (tai jotain siihen suuntaan sanonut), emme voi ymmärtää muinaista elämää nykyihmisen maailmankuvan kautta. On vaikeaa ymmärtää elämää edes 100 vuotta sitten, vaikka siitä ajasta on tietoa. Kirkko/kirjoitusjärjestelmä/kristinusko muutti elämämme täysin.
Piilota kommentointilomake