myyttinen alkupiste Tavastkenkä

Aina väliin kun haluan relata, tartun karttaohjelmaan. Kartoissa on aina jotakin hypnoottista ja rentouttavaa. Yleensä kuitenkin jotain yleishyödyllistä ja tällä kertaa selvittelin tätä muinaisrajaa ja onko sitä pitkin muinaista tieverkkoa. Edetään näes etelärannikon hiittisistä aina siikajoen latvoille asti ja tehdään loppupäässä varsin mystinen havainto, jolle ei järjellistä selitystä enää ole.


Senhän me tiesimme vanhastaan että kun vetää viivan hiittisen kirkosta aitolahden kirkkoon, väliin jää lukuisia kirkkoja ja kirkonpaikkoja, jotka asettuvat kaikki samalle suoralle. Lisäksi vielä alkumatkasta 33.3 km välein. Noh, nykyisin tässä ei enää ole mystistä sillä on todistettavissa, että kyseessä on muinainen rajalinja hämeen ja satakunnan välillä. Tie on loogista rakentaa rajalle jotta kumpikin puoli pääsee sitä hyödyntämään ja luonnollisesti kirkot asettuvat tietenkin tienposkeen. Toki niissä oli ennen kirkkolaitostakin jokin etappisysteemi tietyin etäisyyksin.

Mutta minä kun olen minä, olen jatkanut tuota mittaa niin pohjoiseen kun vaan voi ja päätynyt kummalliseen kylännimeen kuin Tavastkenkä. Nimi kuulemma tarkoittaa hämäläisten rajaa. Hämäläisten raja? Samalla suoralla jossa kulkee hämäläisten rajakin, voiko se vaan olla eriskummallinen yhteensattuma? Ei se mahdotonta tietenkään ole. Kun soutaa ja huopaa meren kautta, pääsee Tavastkenkään Siikajokea pitkin. Näin minä sen pitkään ajattelin ja kun myyttiset pirkkamiehet sinne saapuivat joskus 1000-luvulla alistaakseen lappalaisväestön, juttu saa selityksensä. Tavastkenkä on kuin päätepiste jonne tulee Siikajokea pitkin. Sen viimeisin latvavesi.

Se vaan sotii omaa teoriaani vastaan joka edellyttää myös maantietä. Voisiko sellainen kulkea halki noiden salojen ja asumattomien suoalueiden? Aikamoista salapoliisityötähän se on tutkia karttaa ja vanhoja perimätietoja samaan aikaan, mutta kivaa kiistatta. Satakunnan historiallinen maakunta on loppunut johonkin Jämsän ja Muuramen tietämille. Siitä on edelleen muistona Längelmäen kirkon ja Jämsän kirkon välinen 33.3 km etäisyys. Muinaisen suur-satakunnan tavaramerkki. Se on loppunut siihen siitä yksinkertaisesta syystä että siihen on loppunut tieverkkokin.

Siitä eteenpäin ei matkaa ole voinut taittaa kuin vesitse, tavalla tai toisella. Kesäisin veneellä ja talvella reellä ja tilanne oli tälläinen kun ensimmäisenä Pietari Brahe sen jolkotteli läpi. Tietomme muutenkin ovat vasta keskiajalta, sieltä loppupäästä mutta tämä tie ei ollut edukseen vielä 1700-luvullakaan. Toki oli kinttupolkukin. Nimenomaan kinttupolku jota pitkin ei päässyt hevosellakaan kunnolla. Se meni halki vuorimaastojen ja vaati kovakuntoista kaveria. Sitä pitkin kun eteni, oli pakotettu koukkaamaan Jyväskylän kautta. Jyväskylä oli silloin pohjoisempana Palokan puolella, eristyneenä kylänä jonne ei talvisin koukattu kun matkattiin Laukaalle. Voi sen sanoa niinkin että jos asusti Jyväskylässä silloin, ei sinne maita pitkin päässyt. Silloinen kinttupolku toki vei rantamia perille mutta oli vaikeakulkuinen.

Tiettyjä etappiisteitä tunnetaan varhaiskeskiajan kinttupolusta Laukaalta aina Tammerkoskelle. Helvetillistä maastoa jota ei heikkokuntoinen kulje. Nykyisinkin polku on vielä olemassa pikkuteiden verkostona.

Laukaalta lähti tie pohjoiseen joka sittemmin haarautui kohti Saarijärveä ja toinen juntu Viitasaareen. Tie on tässä yhteydessä liioittelua sillä edelleen liikutaan vesistöjä pitkin mutta rantapolku lienee ollut olemassa. Saarijärven tie vei keskipohjanmaalle, sen jokiverkon latvoille, ja eriskummallisesti vielä 1700-luvun alussa tie kertakaikkiaan loppui Saarijärven Kalmarin suohon. Siitä eteenpäin matkamies oli sen varassa miten omatoimisesti korpien läpi suuntaa pohjanmaan Kyyjärvelle. Sieltä alkoi sitten tie uudelleen. Tapahtui siis sama ilmiö mikä nähtiin jo Jämsän jälkeen. Tie vain loppuu ja jalkamies on enää sen varassa miten joku on tallannut kinttupolun siitä eteenpäin. Pysyen auki vain jos sitä käytettiin.

Viitasaaren tietä muistellaan 1500-luvulla jonkinlaisena sotatienä. Jokin armeija on siitä kulkenut maastollisen helvetin läpi ja sen muistona Reisjärvelle on tehty skanssi eli linnoitus. Nykyisen kirkonkylän kohdalle Reisjärven ja Vuohtojärven kannakselle. Ei sitä kukaan pitänyt kunnossa ja kuuleman mukaan skanssi lahosi omia aikojaan jo kymmenen vuoden kuluttua. Siitä pohjoisempaan ei ole olemassa minkäänlaista tietoa mutta pohjois-etelä -suuntaisista vesistöistä ja joista saa sentään viitteitä, että todellakin on mahdollista päästä kiinni Siikajoen latvavesiin ja sitä kautta Tavastkenkään asti.

Sitten se mystinen juttu. On tosiaan niin että Tavastkenkä sijaitsee suurinpiirtein maamme maantieteellisessä keskipisteessä. Nykyisin piste on lännempänä ja tiettävästi Pulkkila ja Piippola taistelevat tittelistä ankarasti. Inzinöörien ja muiden maamittarien mukaan oikea keskipiste sijaitsisi keskellä nevaa, ja harva sinne on viitsinyt koskaan rämpiä. Sen sijaan nelostien varteen on tehty maamerkki johon autokansa pääsee vaivatta, ja poseeraa siinä ylväästi. Minä ainakin muutama kesä takaperin. No nythän on niin, että keskipiste vaeltaa länteen sitä mukaa kun maankohoama vapauttaa maaperää meren otteesta. Tiettävästi näillä leveysasteilla itäraja on pysytellyt paikallaan ainakin 1500-luvulta alkaen. Mitä sitä aiemmin, siitä ei ole tietoa. Älkääkä vaan tarjotko mitään Pähkinäsaaren rajaa tähän kohtaan. Se on vanha viipurin kaupparaja ja tarkka viipurin tietämillä ja vieläpä eteläsaimaaseen asti, mutta siitä pohjoiseen se on pelkkää mielikuvitusta. Etelässä maamme rajan säätelee tietenkin meri eli Suomenlahti. Pohjoisraja on kenties vähän kimurantimpi koska välissä on ollut ei-kenenkään-maa lappi. Norjan raja sensijaan on aina ollut iänkuisella paikallaan ja fylkien historia ei jätä epäselvää. Kyyyllä... tästä voidaan päätellä että Tavastkenkä on jo silloinkin sijainnut maamme keskipisteessä. Siis jos vertauksena pitää silloista Norjaa, Ruotsia ja Venäjää.

Muinaiset linnaläänit sieltä 1300-luvulta on selvästi mitoitettu yhteisestä alkupisteestä. Olkoonkin että 1500-luvulla rajat näkyvät eläneen ja pursunneen yli äyräidensä.

Se on tietenkin täysi mysteerio miten keskipiste on laskettu 1000-luvulla vai onko niin että viivan eteläpuoli on tältä ajalta ja sitä on vain jatkettu tulevina vuosisatoina? Ei mahdotonta sekään. Keskipisteen määrittäminen 1400-luvun lopulla tai 1500-luvulla ei omaa mitään kummallista. Silti en niele tätä. Sillä on näytettävissä että tämä suora hämeen ja satakunnan välillä on nimenomaan 1000-luvulta ja toinen havainto, että se todellakin valmiiksi sojottaa maamme maantieteelliseen keskipisteeseen. Se vaan on näin, eikä siihen ole selitystä. Eikä sitä kukaan kykene selittämään eikä kukaan kykene rekunstroimaan sen aikaisia heimorajojakaan. Tämä nyt vaan on näin ja sillä sipuli.

Eikä tämä voi ihan fuulaa olla. Kun tutkiskelee heti muinaisten maakuntien jälkeen syntyneitä linnaläänejä ei voi olla huomaamatta että niillä on kaikilla pohjoisessa yhdistävä piste. Siitä ne laskeutuvat kuin säteet kohti etelää erottaen eri linnaläänit toisistaan. Ne luonnollisesti pohjaavat aiempiin maakuntiin, niihin joissa vielä hallitsi muinaiskuninkaat, ja linnaläänien alkupiste on enemmän Piippolan suunnassa. Pistettä on siis tarkistettu lännemmäs. Silti se on nähtävissä ja jo 1300-luvulta alkaen. Ei tämä mun juttu voi ihan hatusta vedetty olla.

Miettikää sitä

Jukkis