Ihan tietoisesti jätin vappupäivityksen tuohon roikkumaan kun aattelin että seuraava päivitys on juhlavasti metsäkeikka jollaisia olen tavannut harrastaa. Viime kesä tosin taisi jäädä välistä kun laiskotti mutta nyt aattelin että jos vielä kerran ennen kun tulee liian vanhaks ja kankeaksi. Tällä kertaa tutustumme keskiaikaiseen tieuraan.


Paljon on tullut mainittua tästä keskiajan tiestöstä joka ennen rataskautta oli käytännössä pelkkä ratsupolku. Niissä ei juurikaan tehty muuta kuin talutettiin kuormahevosta ja joskus joku koetti ratsastaa mutta useimmissa paikoissa oli pakotettu taluttamaan ettei hummalta ihan kaviot katkea. Sellaisia keskiajan tiet oikeasti olivat vaikka niille onkin annettu mitä juhlavampia nimiä kuten Suuri Rantatie, Suuri Postitie tai oikein juhlavasti Kuninkaantie. Tuskin puoltatoista metriä leveämpiä, keväisin yhtä liejuvelliä ja kesällä pölisivät ja kumisivat kunnes tuli talvi ja peitti ne pysyvästi tien siirtyessä järvenjäälle. Uskoisin kuitenkin että joku terhakas niistä on risut hakannut ettei kulkumiehen hevonen puhkaise silmäänsä oksaan.

ratsupolun puro
Ikivanha muinaistie lähes leveimmästä kohtaa. sitä on tallonut leveäksi siinä ammoin asustanut erakko jonka pihapiirillä nyt ollaan.

Minä vaan halusin siihen tuntumaa. Alkuperäisiä tieuria on vielä olemassa jotka pohjaa jonnekin viikinkikaudelle eikä vankkurikausi ole niitä leventänyt. Yksi sellainen on Nokialta Hämeenkyröön vievä raitti joka oli olemassa vielä 1700-luvulla kirkkotien nimellä. Vaunutiehän kulki silloin jo muualta. Minä nyt vaan halusin tietää miten lujaa niitä on kyetty tarpomaan. Nykyistä maantietä kyllä menee rinkka selässä mies kuin mies päivänvalossa sen kuulun 33.3 km mutta tuskin näitä metsäpolkuja. Ne ovat täynnänsä kiviä ja juurakoita ja kiemurtelevat sieltä sun täältä vaativan maaston halki. Elämys kuitenkin.

Tähtäsin Eevansiltaan. En minä tiennyt mikä se oli mutta paljastui suon ylittäviksi pitkospuiksi. Onneksi oli mäki josta ottaa yleiskuva, ei tehnyt mieli kastella kenkiään ja tuskin se mukava etappi on ollut muutenkaan eri vuosisatoina. Sainpahan nähdä aidon tieverkon jonka syntyaikaa ei sovi arvailla mutta 700-800 -luku voisi olla hyvä arvio jolloin sitä on alettu tallaamaan.

eevansilta
Siinä se Eevansilta nyt on keskellä Nokian metsiä. Sinne vaan kastelemaan jalkoja jos tahtoo. On ne ollut 1500-luvulla porukkaa jos tosiaan ovat taittaneet kirkkomatkaa moisissa olosuhteissa.

Matkalla astutaan puron yli jossa kyltin mukaan on ollut erakkomaja joka on palanut 1944. Tohtori Olutkoski, kaikkien alojen erityistuntija, sanoi minulle kerran nähneensä kyltin jo 1980-luvulla ja oli tietävinään että se olisi itse erakon kiinnittämä omaksi kunniakseen. Vähän matkan päähän oli asettanut toisen kyltin jossa luki karhunkäpäläkivi. Kaikkea sitä onkin.

Seutu on sitä tuttua megaliittialuetta ja niiden suhteen on kun verkonpaikkaajalla. Ollaan alavalla maalla, muinaisessa merenpohjassa ja täällä megaliitin näkeminen romauttaisi teoriani yoldiameren aikaisesta kultttuurista. Niitä ei onneksi löydy mutta ensimmäinen löytyy välittömästi kun nousen ylänkömaalle eli muinaissaaren puolelle. Otan siitä kuvankin mutten ota seuraavasta. Enkä sitä seuraavasta kun muistan sen joskus kuvanneeni aiemmin. Sitten löytyy taas yksi tuntematon. Yksijalkainen suht pienellä harmaalla kivellä. Kierrän kiveä tarkastaakseni teoriani onko sillä kasvot ja onhan sillä.

karhukivi nokia
Kyllä se niinku karhu taitais olla. Itteni kannalta vähän ongelmallinen eläin koska se joka sen on siihen ikuistanut on samanlaisen saariston asukki mitä ahvenanmeren asukit nykyisin. Karhua ei ihan ekana ajatteils totemieläimeksi saaristoasukas.

Mikä mukavinta, silmä erottuu mustana täplänä koska joku sammallaji on sen mustuttanut. Tarkempi katsaus osoittaa että silmä on siihen hakattu. Pieniä tasaisin välein tehtyjä viisteitä, ilmeisesti jollain terävällä kivellä, on siihen tehty ympyräksi. Sillä alkaa olla jo tieteellistäkin merkitystä. Sillä onhan tämä tähän asti ollut vain sitä että olen ollut näkevinäni niissä eläimen tms kasvot joka ei varmaan ihme ole, koska halutessaan sellaisen voi nähdä kivessä kuin kivessä jos vaan mielikuvitus ei kesken lopu. Nyt sain sentään ensimmäisen todisteen että kyse on ihan tietoisesta taiteesta jonka kivikauden kalle on siihen naputellut jotain karhunpäätä veistellessään. Hyvä minä!

Jukkis


Gravatar
Leenakka
Siistä saaristolaiskarhusa, josta kuvan alla mainitset. Onhan noita uivia karhuja vaikka kuinka, jota epäilet, ja aika josta on puhe – niin olen ymmärtänyt – on siinä heti ikijäiden sulettua, ja – ehkeivät ole sulaneet aivan kokonaan. JÄÄKARHUT? Kenties kyse on ehken myös ennen jääkautta olleesta ajasta, tai niinkuin mietit, ettei jäätä ollutkaan. Siis muutama kymmenen tuhatta ellei peräti satatuhatta vuotta sitten. LUOLAKARHUT? Tai vielä ennen niitä – jokin ESIKARHU? ???
Gravatar
Heino
Mitä enemmän kirjottaa sitä enemmän virheitä tulee.
Tietenkään ei pidä kertoa mitä se aine kivissä on, jos joku sen tietäis.
Tarkotuksella se tieto on meiltä salattu.
Sillä tekniikalla pääsee läpi mistä vaan.
Nykyään brutaalisti (oho, lipsahti sivistyssana, anteeksi, suomea on tarkoitukseni puhua) räjäytellään kallioita.
Oltaishan me voitu vaikka asua kallioiden sisällä "ikuisesti" kestävissä asunnoissa ja tänä päivänä siistit ikkuna-aukot koristais kallioita.
Mutta me ollaan todella kunnioitettu kiveä (kiveksiä).
Sitä tekniikkaa on käytetty vain "ikuisiksi" tarkoitetuissa pyhissä paikoissa.

Gravatar
Åke
Tarkennan juttua lohkeilusta. Ajatuksissani oli X. En uskaltanut ajatella, että sekin on tarkoituksella tehty, ennen kuin näin samanlaisen Astuvansalmen kalliossa. Muita lohkeiluja olin jo tajunnut tarkoituksella tehdyiksi, kun olen nähnyt sateella miten vesi niissä virtaa. Temppelistä oppii paljon, kun näkee sitä eri vuodenaikoina ja vuorokauden aikoina.

Väitän, että löytäisin Astuvansalmen temppelin oven, jos menisin etsimään.
Väitän myös, että Lemminkäisen temppelin ovi ei ole siellä missä sen luullaan olevan,
mutta tunnelin on oltava auki, että ovesta voi mennä sisään, siis turhaan ei ole tunnelia avattu.

Gravatar
jukkis
Mä oisin kanssa aikas vissi että tossa karhunaamassa ei ole yksinomaan silmää tehty vaan koko pää. mietin tässä miten erottaisi luontaiset lohkeilut kivityökalulla hakkaamisesta.
Gravatar
Helmi
Ja miten erottaisi tehdyt lohkeilut luontaisista lohkeiluista. Niitä ei ehkä erota mitenkään, kun me ei vielä ymmärretä, että sellaisiakin on tarkoituksella tehty, eikä aavistustakaan miten ne on tehty.

Joskus kiviin on jääny sellasta ainetta, joka on tullu kun on piirretty kiveen haluttu muoto, joka on sitten jotenkin leikattu.
Joskus piirrettyä viivaa ei oo leikattu ollenkaan ja vaikuttaa kuin se olisi tarkoituksella jätetty meille vihjeeksi.
Se pitäisi olla helppo tutkia nykylaitteilla, että mitä se aine kivissä on.
Jos joku tietää, niin voisi kertoa muillekin.
Mutta tuskin kukaan tietää
ja tuskin kukaan on tutkinu.

Gravatar
Kallio
Se voitaisiin jo tunnustaa, että kivikauden kallet ja kaisat ovat tehneet kasvoja kiviin. Ja sellaisella tekniikalla, josta meillä ei enää ole tietoa.
Löysin Luonto-lehdestä sellaisen, jonka nimi on imarrekivi ja se sijaitsee Pihtiputaalla. Siinä on niin selvästi tehdyt kasvot kuin vain voi olla, mutta ehkä sitäkin pidetään yleisesti jääkauden tekeleenä, mikä on älyvapaa ajatus. Jos ei netistä löydy siitä kuvaa, niin täytyy sekin tänne laittaa joku päivä.

Nykyihmisellä ei näköjään ole enää taiteellista tajua. Me tyhmät emme näe kaikkia hienouksia mitä taiteilija on tehnyt.
Eräs (elävä) kivi kotonani kynttilän valossa vaihtaa ilmeitä ja silmät ovat kahdessa kohdassa, toiset vähän ylempänä.
Se riippuu minun silmistäni kummat silmät näen, kun katson sitä. Näen kyllä kummatkin, mutta aina vain toiset tulevat kasvoihin, jotka näen sillä hetkellä. Ilmeiden vaihtuminen on kummallinen juttu, koska sillä on vain yksi suu. Viimeksi se hymyili.

Piilota kommentointilomake