Tuli tuossa eilen ajeltua. Lähinnä sellainen perinteinen turistireissu varsinaissuomen alueella jollaisia joutuu muutaman kesässä vetämään sukulaistensa kanssa. Silloin on tietenkin tyydyttävä perinteisiin turistirysiin. Jos koettaa jotain varkain saada kirjakuvitukseensa niin se on ihan kiinni onnekkaista sattumista miten sattuu kohteet osumaan matkan varrelle.


Sain minä sentään paremman kuvan Untamalan kappelin pihalla jököttävästä yli miehen korkuisesta menhir -kivestä. Kalevanpojan viikatteentikuksi ne sitä sanoo. Itse olen varma että nämä olivat niitä merkkejä joiden pohjalta on syntyneet nämä 33-mitat. Sen vastakappale on täytynyt olla Eurajoella sillä sinne on Untamalasta moinen matka mutta eurajoen menhir on tietenkin kadonnut aikaa sitten. Ne ovat myös kilometripylväiden ensimmäiset edustajat ja niihin on sisältynyt maagisia ulottuuvuksia matkamiehen suojelijana kuin myös kauppapaikan merkkinä. Ennen kirkkolaitosta tässä on ollut silloinen turkiskaupan keskus jossa on tehty bisnekset. Kivellä on monta merkitystasoa eikä sen selittäminen käy kädenkäänteessä.

untamala viikate
Untamalan kirkonpihassa fallosmaisesti seisova menhir on mitä ilmeisemmin varhaisrautakautinen joka jostain syystä on jäänyt kirkkoisiltä kaatamati

Untamalahan on eteläisin piste legendaariselle keskiaikaiselle ruumistielle. Nimensä se on saanut siitä että kun kirkkolaitos sai paikat haltuunsa se kielsi kalmistoihin hautaamisen piti kuolleet kärrätä aina Irjanteen kappeliin asti tietä pitkin. Tie on kuitenkin varhaisempi. Maankohoamisen perusteella ollut rantatienä ajanlaskun taitteen tienoilla ja roomalaiseen tapaan tehty viivasuoraan jonka saa selville kun vetää viivan lauhanvuorelta untamalaan. Ley-linja toisin sanoen. Nyt on kumminkin siitä kuva sillä aiempi taisi tulla otettua muinaisella nokian kännykällä ja siinä ja siinä että oli painokelpoinen.

Varsinaissuomi on siitä kiva että siellä kiemurateitä piisaa. Koska kylät ovat 10km välein niistä jokaisesta lähtee kolme tai neljä tienpätkää joka ilmansuuntaan. Niitä on paljon kivempi ajella kuin pikateitä eikä se oikeastaan hidasta. Tällä kertaa reitti jatkui Mynämäelle joka lienee saanut nimensä tienposkessa olevasta täyspyöreästä munamaisesta kivestä joka seistä sojottaa kymmenkunta kilometriä pohjoisempana itse kylää? Siitä Mietoinen, Askainen ja lopulta Louhisaaren kartano. Mannerheimin syntymäkoti.

Minulle ei Louhisaaren kartanolinna oikein avautunut. Sisältä pienempi kuin ulkoa. Hämärä, kolkko ja jotenkin eloton paikka. En ihmettele että ovat keksineet sinne kummituskierrokset - se on juuri sen oloinen jossa voi yöllä säikkyä jopa omaa huuruavaa hengitystään. Valohämärä juontaa juurikin siitä että pienet ikkunat lienee tehty enemmänkin ampuma-aukoiksi. Ymmärtää tuon. Nuijasota kapinoivine talonpoikineen oli päättynyt miespolvi aiemmin ja ikinä ei tiedä mikä barndenburgilaisten tai tanskalaisten sakki ilmaantuu mereltä.

louhisaari

Väkeä siellä kuitenkin kävi. Vissiin siksi ettei korona-aikana voi muutakaan kuin harrastella museoita ja plussana sen kahvila jossa kohtuuhintaiset ja yllättävän laadukkaat tarjonnat. Me kyllä syötiin jo jossain rauman aabeeceellä kun pelättiin että perillä odottaa joku hienostopaikka vielä hienostuneimpine hintaluokkineen mutta onneksi sentään ei.

ylane kirkko
Yläneen puukirkko on suomen ehdottomasti kaunein.

Varsinaisuomen erikoisuus ovat myös tienposkessa olevat itsepalvelukojut josta voi ostaa maaseudun särpimiä. Tutustuin näihin takakesinä ja ostettiin muijan kanssa uuttaperunaa säkkitolkulla. Nyt tarttui haaviin joku kalastajan koju ja merilahnaa purkissa. Tapana on jättää raha purnukkaan ja nyt tuli isäntäkin paikalle jutusteleen. Meillä päinhän ei tälläisiä liike-ideoita ole. Kai ne ryöstettäisiin tyhjiksi jo ekana yönä? Tämä siis matkalla Yläneelle kun löysin sinne jonkun pikkutien. Yläneen valitsin tieten valokuvan takia sillä siellä sijaitsee vissiin kaunein puukirkko johon olen kuunaan törmännyt. Jos 33-kirjaan tulee joku kirkonkin kuva, se eittämättä tulee olemaan tämä. Siitä sitten enää pohjoiseen ja luettelen nimiä: huovintie, pyhän Henrikin tie. Kaikki jo rautakautisia menomestoja.

Sellainen kesäreissu.

Jukkis
Piilota kommentointilomake