Olin tossa matkoilla ja kuten lupasin, kävin tsekkaamassa erinäisiä kiviä saadakseni tähän megaliittijuttuun vähän syvyysaspektia. En väitäkään että pikapyrähdys mitenkään valaisi asiaa mutta antaa kaiketi vähän suuntaviivoja. Anyway, tutustumme nyt jalkakivien ja seitakivien maailmaan. Viisipäiväinen matka oli siinä kiva, että jutunjuurta varmasti irtoaa muistakin aihepiireistä lähipäivinä.


Sanovat että Tenojoentie on maamme kaunein. Sitä se oli ja olisi varmaan ollut vieläkin kauniimpi ellei olisi väliin niin pahasti puskittunut ettei mitään näe itse joesta. Ne vähät levähdyspaikat joissa aukkoa oli, tarjosivat kyllä kuvankauniin maiseman tuntureineen, jokilaaksoineen ja vastapäisine Norjan hiekkasärkkineen. Tiettävästi paikalliset antavat maiseman puskittua koska omaavat talonsa juuri maantien alla eikä oikein tykkää että turistit töllää heidän pihojaan. Mikään turistitie Karigasniemeltä Utsjoelle tämä reitti ei vielä ole vaikka siihen olisi raameja. Kahvilat on ja pysyy kaamasentien varressa. Tiehän on muuten varsin uusi, rakennettu vasta 1983. Me muijan kanssa aloitettiin reitti on Angelista saakka ja lähinnä ihailin sähköpylväitä jotka oli niin vanhaa mallia, että viimeksi olen niitä nähnyt 1970-luvulla.

seita 1
Seitakivi. Kolikoista päätellen sinne on uhrattu jo vuosikymmenten ajan.

Matkalla oli yksi seitakivi jota kävin katsomassa. Poroaita ja -portti piti avata ja sulkea ja kavuta hemmetinmoista ylämäkeä. Kivi oli kumminkin siinä missä kartta sen sanoi olevan. Sinänsä tuiki tavallinen maakivi jonka toisessa päässä oli onkalo uhrilahjoille. Ilmeisemmin ollut sellainen jo hyvän aikaa koska kolikkoja oli kertynyt jo kunnioitettava kasa ja alimmaiset markka-ajalta. Parit poronsarvet ja jonkun ison kalan leukaluu.

Toisen kiven bongasin Sevettijärven tiellä joka sekin on rakennettu samaan aikaan eli 1980-luvulla. Sitä ennen - legendan mukaan - sitä kulki vain postimies kaikin mahdollisin tavoin; hiihtämällä, rämpimällä, moottorikelkalla tai soutamalla tai miten kulkikaan erämaan halki. Tämä kivi oli tyypillinen seitakivi joka on muodostunut sellaiseksi rujon muotonsa ansiosta.

Siitä löytyi vain muutama ruotsalainen kymmenäyrinen joten nuukaa on uhraaminen ollut. Siihen on loogiset syynsä. Petsamosta aikanaan siirtyi näille leveysasteille koltat, ja he ovat tunnetusti ortodokseja. Ortodoksinen uskonto ei ole luterilaiseen tapaan hanhen selkään kannettua vettä joka valuu pois sitä mukaa kun pappi pauhaa, vaan ihan oma ja syvällinen kulttuurinsa. On aika selvää että sellaisessa viitekehyksessä seitalle uhraaminen jää kakkoseksi ja kiven uhripaikka on ajalta ennen kolttia eli jostakin 1900-luvun alusta.

seita 2
Kännykän zoomi ei oikein ole tehty tälläiselle. Aluskiven saattaa toki erottaa tästäkin joten kyseessä on jalkakivi ja hahmomaisen muodon silmineen kaikkineen näkee kaukaa. Sininen vesi oli muuten kirkasvetinen eli sen pohjan näkee.

Kun nämä näkemäni pari kiveä yhdistää netistä löytämiini, on aika selvää että seitakivien funktio eroaa radikaalisti jalkakivistä. Seita- eli sidhakivet ovat pääosin luonnonoikkuja, rantamilla olevia rujoja kiviä, halkeilleita joissa on jokin geologinen erikoisuus. Jalkakivet vastaavasti ovat näistä ne vanhimmat, jo komsankulttuurin ajalta ja todella vanhoja. Itse asiassa niin vanhoja että voidaan puhua maamme varhaisimmista asukkaista.

Komsa, tai nykyisin ruijankulttuuri on ollut ammattitutkijoille syvä mysteeri. Aikanaan tutkijat arvelivat heidän tulleen jo tuhansia vuosia ennen kuin etelästä päin saapuivat ensimmäiset kivikautiset peuranmetsästäjät. Sitä mietittiin silloin ja arveltiin jopa että he olisivat tulleet tänne jo viimeisimmän refiugin aikana 30 000 vuotta sitten ja ilmanalojen kylmennyttyä olisivat jääneet Jäämeren rantamille jääkauden aikaiseen lämpötaskuun. Nykyisin tätä ei pidetä uskottavana mutta ajoitus puhui silti 11 000 vuoden takaisesta asutuksesta kun se muuten fennosskandiassa on ollut kaksi tuhatta vuotta nuorempaa. Dilemma on ratkaistu nuorentamalla komsakulttuurin ikää ja uusimman version mukaan se olisi vuodelta 8100 eaa kun muuten suomea on asutettu vuodesta 8600 eaa alkaen.

seita 3
Aurinko perskeles ylivalotti kuvan. Aluskiven punaisuus jää näyttämättä tässä kuvassa.

Koska itse olen sitä mieltä että nämä eteläisen suomen jalkakivet ovat vuodelta 9500 eaa olen kyllä taipuvainen panemaan komsankulttuurin vanhemmaksi ja palauttamaan asutushistoriallisen ristiriidan. Varsinkin kun lapin ja eteläisen suomen jalkakivet ovat tyyliltään identtiset. Se vähä mitä luulen tietäväni lapin jalkakivistä, asettuu aikas pitkälle Inarijärven ympäristöön. Itse järven historia ei tarjoa suoraa vastausta koska se on ollut Barentsinmeren merenlahtena kenties aina vuoteen 7000 eaa saakka ja asiaa voi tarkastella vain rannankorkeuden perusteella. Löytämäni jalkakivet ovat sen verran kaukana merenrannasta ettei suoraa todistetta ole. Itse asiassa vasta Isonkivenjärvellä joka on hyvän matkaa näistä isoista vesistä.

Isonkivenjärvelle on yksinkertaista löytää. Se on ensimmäinen ura Karhunpesänkiven jälkeen jos menee Inarin suuntaan. Auto mahtuu siihen jotenkuten mutta poisperuuttaminen vaatii keskittymistä sillä tie on varsin vilkas. Siitä lähteekin kiva leveä polku joka vie suoraan perille eikä ylämäkikään ihan tappavaa laatua ole. Muistan vielä kaksi vuotta aiemmin tekemäni retken Akuvuorelle ja miten puro oli katkaissut tien ja jo kapuaminen itse vuoren laelle oli liian ylivoimainen ponnistus. Tiedon jalkakivistä löysin Satunnaisen Retkuilijan sivuilta joka vuorostaan oli saanut tiedon geologi Aimo Kejoselta. Kummallista että kumpikaan ei ollut kiinnittänyt huomiotaan vastapäiselle kalliolle josta jo matkan takaa näki että siellä seistä jököttää jalkakiviä.

seita 4
Aika tyylikäs kuva vaikka itte sanonkin. Takana olevassa saaressa siis toinen jalkakivi.

Isonkivenjärvi, kuten nimikin kielii, on saanut nimensä saaresta. Sen kallioisella päällä seistä jököttää eläinhahmoinen jalkakivi jota tietenkään ei voi lähempää tarkastella ellei halua mulia hyisessä vedessä. Kännykameran zoomi ei nyt paljoa auta mutta aina jotakin. Virallinen seitakivi on järven pohjoispuolella. Sinne on pidempi reitti joka kiertää koko järven ja lyhyempi reitti jonka katkaisee laskuoja. Pidempi reitti näkyy olevan kilometrin mittainen ja varsin rinteisessä maastossa joka on täynnä louhikkoa. Lyhyt reitti on helppo mutta uoman tukkima. Joku vetänyt siihen ylityspuun jonka arvelin katkeavan kesken kaiken ja aivan varmasti allekirjoittaneen tasapainolla ei sen päällä pysytä vaan mulitaan. Muutaman metrin päässä olikin sitten paremmat ylitysmahdollisuudet kun joku oli heitellyt puita urakalla.

Toisella puolen on jotain luita. Linnun tai pienen nisäkkään ja kenen syöminä, en tiedä. Kettu tai haukka. Talvella siellä on oltu, koska rakovalkean hiiltyneet jäännökset olemassa. Itse seitakiveksi luokiteltu ihmiskasvoinen maakivi jolla kiistatta selkeä silmä. Tämä varmasti on komsankulttuurin aikainen jonka myöhemmät saamelaiset kelpuuttaneet seitakivekseen. Mutta ne vastapäisen kallion kivet - niitäkin pitää käydä tutkimassa. ja sitä ne ovatkin. Iso jalkakivi ja pienempi jalkakivi. Tismalleen samanlaisia mitä olen täällä etelässä kolunnut. Tuntuvat menevän sillain linjassa ihmiskivi, saaressa oleva kivi ja kallionlaella olevat kaksi kiveä, ettei niiden yhteisyydestä jää kauheasti epäselvää. Harmillista etten osaa sanoa, onko tämäkin pikkujärvi aikanaan ollut merenlahden joku poukama tai ainakin niin lähellä että täälläkin on oltu sen takia että merelle on ollut kivenheiton matka.

seita 5
Yrittänyttä ei laiteta. Päätin olla yrittämättä ja hyvä niin koska vähän matkan päässä oli parempi ja turvallisempi ylityspaikka. Olen liian kankea ja ylipainoinen jotta voisin edes kuvitella meneväni tästä kuivin jaloin.

Napsin valokuvia ja kuinka ollakaan, vanha totuus pätee; Aurinko on valokuvaajan pahin vihollinen. Niin paljon kun lomamatkaani rassaa sateet ja kolean harmaat päivät, on juuri tämä päivä kuuma ja aurinkoinen. Auringonvalo osaa heijastua kivenpinnasta ja ylivalottaa otokset. Aluskiven punaisuus ei näy missään kuvassa vaikka onkin oleellinen.

Oma dilemmani liittyy siihen kumpi on velkaa kummalle? Onko nämä etelän jalkakivet syntyisin komsankulttuurista joka on levittäytynyt pohjoisesta käsin itämeren altaalle - vai päinvastoin. Vai onko useita heimokuntia siirtynyt samanaikaisesti sekä etelään että pohjoiseen. Rehellisesti sanoen, lapin jalkakivet ovat maantieteellisesti varsin pienellä alueella, ja määrltään ilmeisemmin vähäisemmät kuin mitä etelästä löytää. Loogisesti kai mitä enemmän jotakin on, sen vanhempaa se on joten pitäisi itämeren varhaismeren saaristosta alkukotina kiinni mutten lyö kantaani lukkoon.

seita 6
Oikeastaan ainoa seitakiveksi luokiteltu joka on jo komsankulttuurin aikainen 11 000 vuoden takaa. Ihmiskasvon näkee kuka vaan.

Ei tässä oikeastaan ollut muusta kysymys kun että tarvitsin omia valokuvia. Ei netistä voi vaan rötsiä kuvia ja ottaa omikseen. Nyt on muutama oma kuva joka todistaa komsankulttuurin omanneen myös vastaavanlaisen kivikulttuurin minkä olen nähnyt etelän "Yoldia-meren kulttuurilla" kuten sen olen ottanut asiakseni nimetä.

Jukkis
Gravatar
Hiisi isisi sihisi
Tutkijoiden arvailut vuosiluvuista.
Ei oo merkitystä oliko joku 8000 tai 9000 vuotta sitten, koska se on vain arvailua.
Ei voi luottaa radiohiiliajoituksiin ym., koska mitä takeita meillä on niiden luotettavuudesta?
Muinaiset rantaviivatkin on pelkkää arvailua, eikä me voida tietää miten ja missä ajassa ne on muuttunu.
Vain lähihistoriasta voidaan olla jotenkin ehkä varmoja, että esim. Kokkola tuli vasta veden alta näkyviin.
Muutenkin vaikeuksia hahmottaa edes lähivuosikymmeniä, ja kun mennään satoja vuosia ajassa taaksepäin käsitykset hämärtyy entisestään.
Sitten ollaan jo aivan pihalla, kun puhutaan tuhansista vuosista. 5000 tai 9000 vuotta, aivan sama, ei kukaan tiedä.

Lapissa ja Etelä-Suomessa on samanlaisia aseteltuja kiviä. Se kertoo jotain, aika paljonkin.
Lappi ja Etelä-Suomi ovat olleet yhteydessä.
Hiidenportti on portti Lappiin ja Pohjois-Karjalaan?

Hossassa on samanlaiset kivikasvot kuin esim. Astuvansalmessa.
Ukkoa on palvottu Inarissa asti. Ukon kivi.
Ukko Väinämöinen.

Piilota kommentointilomake