Jätän taas pahan maailman taakseni ja koetan viikonloppuna eristyä kirjoitushommiin. Josko saisi paljon lupauksen alla olleet kirjansa viimeinkin alulle. Aloitus on hankalaa, kyllä ne siitä lähtee rullaamaan kun alkuun pääsee. Ajattelin tässä kirjoituksessa vähän lähestyä näitä megaliitteja metafysiikan kautta, teema jota en ole ennen julkisesti käsitellytkään.


Ideahan on siis vielä kerran tehdä comeback noiden 33-juttujen kanssa ja samalla polttelee tuo megaliittiaihe. Onhan niiden rakentajat alkusuomalaisten alkusuomalaisia eli sanalla sanoen ne kundit jotka ensimmäisinä pisti jalkansa tälle kamaralle. Kumpikaan ei oikein kanna aiheena yksin mutta yhdessä saattaa tulla hyväkin ja auvoisa teos. Niillä on tietenkin ajallista eroa eikä ihan vähääkään joten aasinsillaksi olen ottamassa "muinaisuutemme kadonneet korkeakulttuurit" sillä niitähän ne on. Hienostunut tieverkosto joka ilmentää muinaista kuningaskuntaa ja aikojen takaa olevat kivipatsaat joten molempia voi tituleerata kyllä varhaisina korkeakulttuureina.

Ancient Egyptian Creation Myths 2
Alkusankari erottaa vedet vesistä ts taivaan maasta. Nostamalla kuten väkevän uroksen kuuluukin. Periaatteessa eikä vain periaatteessa vaan myös käytännössä nämä meidänkin metsissä olevat megaliittikivet jäljentää samaa ideaa.

Olen minä miettinyt niitä molempia. Megaliittien vitsi on se että pääosin ne ovat irti maasta. Siitähän ne tunnistaakin. Maakiviä jotka on nostettu irtokivien päällä ja ikään kuin leijuvat ilmassa. Sekin on mietittävä että mikä vitsi niissä on ja vastauksen antaa luomiskertomuksista tuttu vesien erottaminen. Onhan se selvääkin. Kun näitä luomiskertomuksia kehiteltiin siellä mammuttiarolla 30 000 v sitten tyypit katseli sinitaivasta ja fundeeras mikä se taivas oikein on. Koska se oli sininen, ne päätteli että se on samanlaista vettä mitä on meret ja järvet. Sitähän se on se termi taivaalliset vedet.

Niksi on siinä että varsin monessa luomismyytissä on pohdittu sitäkin miksi vesien välissä on tämä maakaistale jossa me asustetaan ja ollaan. Niihin kuuluu olennaisena juurikin tämä erottaminen jonka on tehnyt joku alkusankari. Enemmänkin. Kosminen muna alkusankareineen on myös tunnetun maailmankaikkeuden tila, aika ja kausaalisuus. Tämä naisellinen henkiolento joka synnyttää kosmisen alkumunan ja vieläpä neitseellisesti on kaiken ulkopuolella. Ajattomassa ja tilattomassa olomuodossa jossa ei vaikuta syyn ja seurauksen lakia. Kosminen muna on maailmankaikkeuden raamit.

cosmic egg
Kosmisen munan haudontaa. Rako kallioperän ja maakiven välissä on se akuvesien välinen ero ja punainen alkumuna sisältää ihmismaailman raamit; ajan, kolmiulotteisen tilan ja syyn ja seurauksen lait.

Samalla olen ihmetellyt miksi näissä kivissä on aina kasvot toisella puolen mutta toisessa ei. Se on tietenkin loogista että niillä on kasvot vain toisella puolen kiveä, sillä poskipuoli on eläinhahmon kasvot. Ne on tajunneet sen jotka nää kivet on tehneet. Jos lintu tuijottaa meitä suoraan kohti, se ei näe meitä. Ei sen näkökyky ole eteenpäin kovinkaan kaksinen. Jos lintu haluaa meitä katsoa, se kääntää poskensa meitä kohden ja katsoo meitä sivuttain. Poskipuoli on linnun kasvot.

Metafysiikalla voi selittää miksi kasvot on vain toisella puolen. Kosmista alkumunaa hautova alkuäiti saattaa olla elämän alku, mutta se sisältää myös kaikki vastakkaiset elementit. Sen toinen puoli edustaa kuolevaisuutta; kuolemaa tauteihin tai nälkään. Valon toisella puolen on pimeys, elämän toisella puolen kuolema ja kasvamisen sijalla vanheneminen. Ne on jumalaisia attribuutteja ja piilossa ihmiseltä. Toinen puoli kasvoja katsoo jumalmaailman puolelle jonne ihminen ei näe. Näkymättömän rajan tuolle puolen. Me näemme alkusynnyttäjästä vain toisen puoliskon.

Näissä kivissä on myös metafyysinen ulottuvuutensa. Niistä irtoaa oivalluksia joita ei irtoa ennen kuin miettii päänsä puhki. Ei oma älyni ole kaksinen eikä olisi nytkään ellen olisi divarista löytänyt Joseph Campbellin teosta Sankarin tuhannet kasvot joka läpikäy muinaisia myyttejä metafysiikan kautta ja se mitä Campbell kertoo ja paljastaa, tuntuu istuvan jopa aavemaisen hyvin näihin meidän megaliittikiviinkin. Luomiskertomushan on suhteellisen samanlainen niin egyptiläisillä, maoreilla kuin meidän kalevalassakin, vaikka ne kaikki onkin saaneet paikallisväriä joinakin erillisinä lisäyksinä. Alkuäiti hautoo punaista munaa josta kuoriutuu alku-uros kellumaan alkumereen, lintu johdattaa sen alkusaarelle tms jossa se siittää maailman täyteen eläviä. Tästä on toki olemassa lukuisia versioita mutta tarina on aina sama ja vain vivahteet muuttuvat. Ja kaikki se on koodattu näihin kiviinkin.

creation
Oikeastaan tässä on samat elementit jotka on tuttuja näistä mun kivistä kuin vaikka Kalevalastakin. Alkusankari keikkumassa veneineen alkumeressä. lintu oppaana ja kosminen alkumuna - joka siis on aina punainen. Vivahde-ero kulkee siinä että egyptiläiset vaan teki kosmisesta munasta auringon kun se aikalaisversioissa jäi alkuperäisen "uniajan" munankuoriksi joita ei täältä meidän maailmasta tapaa.

Pohjimmiltaanhan tarina on myös yksilön kasvutarina, ja erityisesti miehen. Syntymä, lapsuus alkumeressä ja himon herättämä toiminta, joka ihmiselämässä on sitä puberteettia. Hän kohoaa merestä ja alkaa mieheksi linnun johdattamana. Lopputuloksena on perheenisäksi alkaminen. Ymmärrettävästi alkusuomalaiset ovat palvoneet näitä kiviä koska ne ovat myös alkusynnyttäjän ja alkusiittäjän vertauskuvia ja näiden jumalien vallassa on myös lapsionni. Niiden vallassa on kuka saa montakin tervettä lasta joten on syytäkin lepytellä ja liehitellä.

Onhan oma kunnianhimoni paljon enemmän kuten tutkia myös asuinpaikkoja eli löytämiäni kotapohjia. Hyvänä apuna on ollut sellainen vanha teos kuin Primitiivinen kulttuuri joka avaa keräilytalouksien sosiaalisia suhteita. Ainakin se on avannut miksi jotkut majapaikat ovat jumalattoman isoja kuin niihin olisi tunkenut koko klaani ja toiset pienen pieniä yksilömajoja. En avaa tätä tässä sen enempiä. Löytämäni jackpot eli kivityökaluvarasto sen sijaan kutkuttaa koska se vie asian taas pidemmälle ja odottelen tässä vaan parempia sääoloja mutta ensi viikolla käyn ne tutkimassa ja kuvaamassa.

Siihen toiseen korkeakulttuuriin eli rautakautiseen 33-verkostoon ei nyt paneuduttu ja se vähän epäilyttää. Vahva tunne että siitä on vielä jotakin oleellista oivaltamatta ja jos tälläiset puskee kirjaksi, niin ymmärtää ison lohkon yleensä siinä vaiheessa kun painokone jo laulaa ja sehän kaduttaa sitten lopunikää. Varsinkin kun siinä aiheessa on näytön paikka. Onhan siitä kuullut ammattitutkijoilta hyvän- ja pahantahtoista vittuilua ja paras vastaiskuhan on tehdä kerralla työ joka ei jätä vastaväitteille mitään sijaa. Jo kirjoitusvaiheessa on mietittävä mitä kaikkea kritiikkiä kutakin ajatusta kohtaan voidaan esittää ja todistaa asia kuin asia sen verran perustellusti että se on vakavasti otettava koska siinä on mukana myös tieteellisempi substanssi. Mitä se kertoo sitten ammattitutkijoista jotka teilas koko asian edes paneutumatta siihen, eikö se kerro silloin enemmän näistä tutkijoista kuin aiheesta?

Jukkis
Gravatar
Geethoven
Harmi ku en oo tuolla "Suomen salattu historia" ryhmässä,
eikä fröökynä edes päästäis mua sinne, vaan pitäis saada kutsu sinne joltain, niin kuin viime talvenakin.
Olis kiva juttu virityksistä. Nykyään normivire on 440.
Repesin täysin, kun mua pyydettiin virittämään piano 420 vireeseen.
Ok, tsointti huuleen, ja piano 420 vireeseen, onnistuu kyllä.

Sanotaan vaikka, että joku biisi menis G-duurista 440 virityksellä.
Sama asia, jos sen soittaa Gis-duurissa 420 vireellä.
Maallikon kielellä siis yhden äänen ylempää, koska vire on yhden äänen alempana.
430 olis kova, koska se on siinä välissä, niin se ei olis G eikä Gis eikä Fis.
En muuten ymmärrä musiikin teoriasta hölkäsen pöläystä, vaikka aito musiikko oonkin.

Mutta on siinä jotain perää. Pianot ei tykkää olla 440 vireessä. Liian kiree.
Ja onhan se eri juttu soittaa sama G kireillä tai löysemmillä kielillä, vaikka se sama ääni onkin, niin se soi eri tavalla.


Piilota kommentointilomake