Olen tässä jatkanut kaiken muun ohessa sukututkimusta. Uskon ettei ketään kiinnosta toisten suvut mutta voin luvata että harvalla on ollut sellaista sukua kuin mitä niemiset ovat olleet. Elintapansa on kuin kiertomustalaisilla; jos jotain on saatu, se on pämpätty kurkusta alas ja lehtolapsia syntyy tämän tästä milloin mihinkin pitäjään, ettei niitä kaikkia tiedäkään. Nyt selvitetään sitten suvussa olevaa mustalaisverta. Sekin vielä kaiken tämän päälle.


Uskoisin että monella sukututkijalla vastaan tulee staattinen maaseudun kantatalo jossa on eletty vankkaa talonpoikaiselämää. On menty naimisiin ja saatu lapsia ja lapsenlapsia eikä mitään sen kummempaa. Staattista ja hidastempoisen vakaata elämää sukupolvesta toiseen. Niemiset on ihan toista maata. Se on ollut kertomus mitään omistamattomasta suvusta joka ei ole tuntenut maanviljelyyn mitään mielenkiintoa, sitäkin enemmän ryyppäämiseen ja naisissa juoksemisiin. Maatonta köyhää porukkaa joka on ollut tietenkin saakutin punaista porukkaa. Asuneet ties missä luolissa ja hajaantuneet kukin tahoilleen ja yhteyttä pidetty vähän jos ollenkaan.

Yli 20v etsin tätä valokuvaa jonka tosin olen aina tiennyt olevan olemassa. Kuvassa niemisten kanta-äiti ja kanta-isä Olga ja Fabian. Isovanhempani vanhemmat. Oikeat alkuniemiset. Olgan äidintaitoja kehutaan suvussa ja niille oli käyttöä hänen leskenelämänsä loppupuolelle saakka. Kun tyttäret palailivat lapsuudenkotiin lehtolapsi kainalossa, sai Olga nekin kasvattaa. Puhumattakaan siitä että miespuoliset lähettivät sinne perheensä evakkoon kun itsellä meni tavanomaista heikommin kun ei ollut kortteeria pään päällä. Huomaa Olgan vaaleat silmät joka on olennainen todiste kun puhutaan hänen mustalaisverestään.


Niemisten alku on selvitettävissä. Siinä missä Aabraham oli Israelin kantaisä on se meillä Fabian joka ensimmäisenä otti Niemisen nimen käyttöön. Hän on kantanieminen. Oli Finlaysonilla työnjohtajana kun sinne tuli töihin Paimiosta Olga, menivät naimisiin ja muuttivat Karunaan Kemiönsaarelle. Saivat kahdeksan lasta eikä Fabian halunnut koskaan viljellä maata. Työmies ikänsä. Köyhiä ihmisiä jotka panivat lapsensa maailmalle heti kun mahdollista oli, olipahan yksi ruokittava suu vähemmän. Koettivat niitä kaupata pikku-rengeiksi lähitaloihin ja mielellään sinne vielä kasvatiksikin. Eikä yhdestäkään tullut koskaan maanviljelijää. Kaupunginvalot kutsuivat ja niiden sekatyöt.

Se että varsinkin poikapuoliset jälkeläiset tuntuivat tehtailevan lapsia sinne sun tänne selittyy suvun silmiinpistävällä mustatukkaisuudella joka tunnetusti vetoaa naisiin. Ne jotka olivat säällisesti naimisissa, tuntuivat omaavan syrjähyppyjä tämän tästä ja osalla pysyvä rakastajatar kylillä. DNA-testit tänä päivänä paljastavat tuntemattomia serkkuja ja sisarpuolia.

Mustatukkaisuutta on selitetty sillä että Olga olisi ollut vähintään puolimustalainen. Äitinsä Fredrika tapasi tavannut leskenä salaperäisen Anton-mustalaisen ja ottanut tämän rengikseen ja iltatähtenä syntynyt tämä Olga. Ei tarinassa mitään totta ole, se on fiktiivinen.

Frerdika. Isovanhempieni isoäiti eli nyt aletaan olla suvun alkuvaiheessa mutta jo käytännössä valokuvauksen itsensä alkuhistoriassa. Hän on huomattavasti mustalaiseksi väitettyä tytärtään tummempi.

Näin se kerrottiin Tellervo Niemisen kirjassa Rakkaudesta kaikki alkoi mutta on sepitettä. Olen saanut tietooni että siinä on paljon otettu taiteellisia vapauksia. Kuulin että kirjaan on olemassa jatko-osakin jota olen hankkimassa. Se kertoo vain yhdestä Fabianin pojasta Vieno Valdemarista joka vaikutti Turun suunnalla eikä sano minulle mitään. Sen verran tiedän etukäteen miehestä ettei katsonut aiheelliseksi käydä päivääkään edes kiertokoulua eikä ikinä osannut lukea tai kirjoittaa. Mummonsa pakotti oppimaan nimensä kirjoittamaan mutta ei sitäkään tehnyt, vaan allekirjoitti kaiken puumerkillään. Niemismäiseen tapaan ajelehti nuoruutensa tuuliajolla; toimi renkinä ja säännönmukaisesti oli herkkä pahastumaan ja riitaantui isäntien kanssa vielä silloinkin kun omasi perheen. Perhe pakattiinkin varsin usein evakkoon Karunaan kun työn ohella meni kortteerikin. Pullautti Turussa jonkun toisenkin neitokaisen paksuksi, oli kaupunginvankilassa leipävarkaudesta, karkasi merille ja aitona merimiehenä oli syytteessä kapakkatappelusta. Hyvin tyypillinen Nieminen siis. Sodasta selvisi tuberkuloosinsa ansiosta. Miestä väkevämpi maistui aina elämänsä ehtoopuolelle asti.

Tarinassa on outouksia. Ensinnäkin suku on teettänyt DNA-testin eikä ole jälkeäkään romaniväestölle ominaisesta harvinaisesta haplotyypistä. Tätä täytyy selvittää. Sain käsiini harvinaisia valokuvia. Ensimmäinen niistä esittää Olgan äitiä Fredrikaa joka vielä vanhoilla päivillään oli tummasilmäinen ja -tukkainen. Enemmän näyttää siltä että tummuus periytyy jo aiemmalta sukupolvelta.

Sitten on hyvin hyvin hyvin harvinainen valokuva, todellinen sukuaarre. Naisen hiusmallista jo yksin näkee että hän on Fredrika joten vieressä istuva mies hämeenkyröläinen Nikodemus. Silmienväristä näkee että Olga olisi lapsista keskimmäinen. Tämä kuva rikkoo paljon myyttejä

Toinen todellinen pommi on sitten hyvin hyvin harvinaislaatuinen valokuva joka on ilmeisemmin Olgan lapsuudenkuva. Sukupotretti joka kaiken järjen mukaan täytyy olla napattu jo niinkin aikaisin kuin 1890 -luvun alkupuolella. Siinä istuu Fredrika vieressään miehensä Nikodemus. Kun vertasin Olgan vanhuudenkuvia, joita on tuossa alempana, näkee silmienväristä että Olga on keskimmäinen lapsista. Kuvassa ehkä kymmenvuotias ja koska oli syntynyt 1879, on kuva siis 1889 tietämiltä. Tuollaisen valokuvan ottaminen ei ollut ihan tavanomaista niihin aikoihin. Se oli kallis ja juhlava tilaisuus ja kiistatta valokuvaaja on heidät hyvin asetellut ja pannut kukkiakin sommittelumielessä. Rahvaalle ei näihin aikoihin tullut edes mieleen mennä tuhlaamaan rahojaan valokuvaan. Kuvasta ilmenee sekin että kun katsoo keskimmäisenä olevan Olgan silmiä, ne ovat vedenväriset ja haaleahkot, mahdollisesti vaaleansiniset. Ne eivät kyllä ole mustalaisen silmät. Kun niitä vuorostaan vertaa Nikodemuksen silmiin, ne ovat identtiset. Olga on selvästi Nikodemuksen tytär.

Sen sijaan takarivissä seisova tyttö, Olgan sisar tai sisarpuoli on vähän tattarin näköinen. Mustasilmäinen ja -tukkainen ja ihonvärikin kellervämpi kuin toisilla. Mutta tämä on sitten tulkintaa onko mustalaisen vai äitinsä näköinen.

Olgan mustalaisuus on sitkeä myytti johon törmää kaikissa sukuhaaroissa joilla kaikilla on asiasta omat perinnetietonsa vaikka eivät olisi tietojaan keskenään vaihtaneet. Silti kun löytää Olgan ja Fabianin yhteiskuvan, otettu joskus 1900-luvun alkupuolella, Olgalla on edelleen haaleat vedenväriset silmät. On täysin tietämätöntä mistä tämä mustalaisjuttu on saanut alkunsa kun sen puolesta ei puhu mikään. Ja kun Olgan sukuakin menee taaksepäin, ei siellä sanottavasti aukkokohtia ole. Mistä tämä mustatukkaisuus siis periytyy - se on edelleen niemisten sisäinen mysteeri jolle ei ole selitystä. Itsehän tykästyin tähän italialaisteoriaan joka sekin on varsin omintakeinen huhu mutta mitä enemmän selvittää, sen kapeammaksi sekin käy.

Viimeisin kuva Olgasta omaa synkkiä sävyjä. Kuvassa keskellä vanhana mummona. Yhtä pojista tuodaan sodasta arkussa. Sotasankari menehtyi Summan taistelussa epäonnisen vastahyökkäyksen seurauksena. Ylpeä suku tilasi hänen kantakorttinsa puolustusvoimilta kunnioittaakseen sankarivainajaa. Kantakortin terveystiedoissa tosin luki ytimekkäästi tippuri. Hyvin niemismäistä siis. Ei ehtinyt ainoastaan hankkimaan veneeristä tautia jonkun kanssa vaan myös teki jonkun toisenkin kanssa lehtolapsen. Kaksi naista siis sodan alla. Eipä nyt ainakaan kaatunut ettei ehtinyt elämästä myös iloita.

Elämäntyyli on kyllä ollut hyvinkin mustalaismaista. Mäkitupalaisten huoletonta elämää jossa matkataan sinne sun tänne hanttihommien perässä. Eivätkä Fabianin tyttäret poikkeusta muodosta. Tuskin on yksi mies poistunut etuovesta kun toinen jo änkeää keittiönovesta sisään kukkapuska käsissään ja viinapullo povessa. Lapsia syntyy ja joskus onnekkaasti isä tiedetään mutta ei aina. Silti ei voi mitään että olemassaolevat valokuvat riitelevät sukutarinoiden kanssa. Jos tässä mustalaisuutta pitäisi etsiä niin kenties tosiaan jo Fredrikan vanhemmista ja isovanhemmista mutta kuten sanottua, niissä ei ole aukkoja ja toisekseen sellaisen geenin luulisi jo laimenevan. Isoisäni kuten isänikin oli mustatukkainen. Sitä oli myös isosetäni joka mustatukkaisuuden lisäksi oli myös kiharatukkainen. Oma setänikin kuin serkkunikin oli tumma, kuten veljeni ja hänen lapsensa. Myös pikkuserkkuni, kuuluisa näyttelijä joka lehtihaastattelussa sanoi että tapaa saada aina kaikki mustalaisroolit. Geeni tuntuu olevan vahva edelleen eikä sitä selitä mikään järjellinen.

Yhtä kaikki. En ole tuntenut kuin hajamielistä akateemista mielenkiintoa toisten isovanhempien sukuihin. Niissä ei ole mitään mielenkiintoista. Ei niissä päädytä vankiloihin, kapakkatappeluihin tai mustanpörssinkauppiaaksi. Niistä ei löydä lehtolapsia jotka muodostavat salaperäisiä verilinjoja eikä kukaan edes tiedä vielä kaikkia pikkuserkkujaan. Silti alan hissuksiin ymmärtää edesmennyttä Tellervoa kun katsoi asiakseen tutkia nimenomaisesti tätä sukuhaaraa ja tehdä siitä kaksikin kirjaa. Ryminää ja ryskettä kun piisaa. Jotenkin itselläkin alkaa hautumaan että tämä tarttisi kanssa tehdä itsekin kirjaksi kun tarina alkaa olla koossa. Visio alkaa muodostumaan mutta sitä ennen pitää kaivaa puuttuvat palaset. Fabianin lasten jälkipolvia ei ole kaikkia vielä löydetty eikä tiedetä heidän sukutarinoitaan. varmaa on vain että pettymystä eivät tuota nekään jutut kaikessa räiskyvyydessään. Tästä suvusta kun on turha etsiä aateliseksi lyömisiä tai muuta tärkeää porukkaa.

Jukkis