Oikeaoppisesti en blogannut mitään pääsiäispyhinä sillä kunnon ortodoksi ei sellaiseen syyllistyisi. Jopa Putin katoaa julkisuudesta pitkäperjantaina paastoamaan ja koko Venäjän armeijakin pysähtyy kuulemaan sotapapin messua. Suurhyökkäys pääsiäisenä olisi tyystin jumalatonta. Itse asiassa vietin kyllä eilisen hautajaisissa ja siitä sain kipinän blogata nämä pyhät vähän toisenlaisella teemalla. Opettaa vähän katolista ajattelua sillä myös ortodoksit ovat katolisia, joskin sen itäistä haaraumaa. Aloitetaan helpolla teemalla eli hautajaisilla ja miten ne eroavat toisistaan. Mennään sitten seuraavassa kirjoituksessa vähän korkealentoisempaan.


Nämä oli luterilaiset hautajaiset ja hävisin jo alkuun ehdotukseni hautajaisvirsistä. Minähän olisin valinnut lauluksi Sua kohti herrani. Kaunis kuolonvirsi Yhdysvaltain itärannikolta josta tuli äkkiä merenkävijöiden hautavirsi. Kun joku kuoli 1800-luvun valaanpyyntialuksella, kapteeni luki värssyn, laulettiin Sua kohti herrani, ruumis pudotettiin mereen purjekangassäkissä ja sitten vaan romminaukku joka miehelle. Tämä merimiesteema oli myös syynä miksi laivabändi soitti sen viimeisenä Titanicilla. Toinen ehdotukseni oli kansallinen wanhankansan virsi Matkamies maan. Se oli suosiossaan silloin kun vainajia säilytettiin aitassa ja arkut olivat mustia. Aikansa hittivirsi.

Molemmissa oli ilmaisuna se vanhanajan totinen protestanttisuus. Synkkäsävyisiä, pelottavia ja jotakin sellaista josta nykykirkko on pyrkinyt pääsemään irti. Sitä jossa ei korosteta taivaan iloa vaan matkaa viimeiselle tuomiolle kuin sanomattamana uhkauksena. Juuh, minä olen vähän heikko tälläiselle ja edelleen diggaan synkkiä virsiä jossa on poljentoa. Meillä ortodokseillahan musiikissa on vain melodia johtuen siitä että ne on pysyneet muuttumattomina sieltä ajanlaskun taitteen tuolta puolen. Käytännössä ortodoksilaulut on yleensä 200 ennen ajanlaskua.

tuoni

Kyllä te tiedätte hautajaiset kun olette olleet. Harva on ollut ortodoksissa hautajaisissa ja itse asiassa minäkin vain kerran. Niissähän, jos ne oikeaoppisesti pystytään pitämään, vainaja kiikutetaan kirkkoon eikä siunauskappeliin. Arkku on auki ja koko idea on, että vainaja osallistuu vielä kerran jumalanpalvelukseen. Vasta loppupuolella arkku kierretään hyvästeiksi ja pappi on asettanut rinnalle pienen matkaikonin. Taustalla laulaa suntion sijasta kokonainen kuoro kuolonhymnejä jotka on oivaa musaa myös mihin tahansa kauhuelokuvaan. Sitten kannetaan kirkosta ulos kohti hautaa. Tosin jos kantajia ei ole, voidaan sama pitää suoraan haudallakin. Avonainen arkku on varmaan se silmiinpistävin eroavaisuus tässä hommassa.

Sanomattakin selvää että ortodoksivainaja on puettu pukuun. Ei niihin hautaustoimiston kertakäyttöpukuihin jotka teipataan selästä. Jokaisella ortodoksilla on kaapissa sellainen valmiina odottamassa. Sillä pelin nimi on ruumishautaus. Polttohautausta pidetään näissä piireissä vähän häpeähautaamisena sillä Rooman marttyyrikirkon aikana kristittyjä poltettiin ja sillä on edelleen ikävä kaiku katolisissa piireissä. Kun keskiajalla kerettiläisiä poltettiin sitä ei valittu tuskallisuutensa vuoksi vaan koska polttohautaus oli tyypillistä pakanoille. Kristitty joka poltetaan, siinä on selvä viesti että se on pakana. Tätä ei yleensä kerrota luterilaisille, kun nykyisin joka toinen menee krematorion kautta, ne vaan pahastuu kun niille vihjaa että tavallaan se on häpeähautaus.

Ei saa unohtaa panihidaa. Ensimmäinen pidetään hetikohta kuoleman jälkeen ja toinen 40 vrk päässä kuolemasta. Se on eräänlainen muistotilaisuus kirkossa. Pieni rukoushetki jonka sanoma on että hei Jumala, täältä tulis pian tällänen ja mitä se onkaan tehnyt eläissään, kattele vähän sormien läpi. Oletetaan että vainajahenki on mukana pippalossa. Ihminen kuollessaan vajoaa mustaan tajuttomuuteen kuoltuaan mutta sielu virkoaa kolmen päivän päästä kuolemasta. Se vaeltaa aaveena sen 40 päivää. Sitä pyritään ohjaamaan rukouksin jotta se tietää suuntansa. Herättyään ihminen pelästyy ja koettaa kehoonsa takaisin ja saattaa pysytellä sen läheisyydessä. Valtaosa suuntaa sinne mikä luonnollista on eli kotiinsa. Kaikki ei edes tiedä olevansa kuolleita. Ne istuu ja kuuntelee ja ihmettelee kun niille ei vastata. Vain kissa tuijottaa sillä se on ainoa joka näkee kuolleen. Kohteliasta on kuolintalossa pitää isännän/emännän tuoli vapaana ja vähän irti pöydästä jotta siihen mahtuu. 40 päivän ajan kattaa myös ylimääräinen kahvikuppi ja ruokalautanen. Sanotaan nyt kuitenkin että tämä ei ole ortodoksinen tapa mutta tavallaan nivoutuu tähän ajatteluun. Se on kohteliaisuusele. Juutalaisilla ja buddhalaisilla se on 30 päivää. Juutalaiset jättää pesuvadin ja pyyhkeen koska sielu mielellään kylpee. Tästä se tulee se sanonta ettei pitäis puhua vainajasta mitään pahaa. Sillä se istuu pöydän päässä sen oman aikansa ja pahastuu jos sitä haukkuu.

Vuoden päästä pidetään vielä viimeinen wirallinen panihida. Tämä kaiken varalta jos aave on jäänyt tänne pyörimään eikä osaa tietään ulos. Osittain sielu saattaa myös palata ja ramppaa tämän- ja tuonpuoleisen väliä, viimeisinä kuukausina tosin yhä harvemmin. Rukouksen tarkoitus on ohjata. Sen vuoksi me rukoilemme eläissämme että sitten kuoltuamme emme pelästy emmekä joudu paniikkiin kun tajuamme että olemme enää pelkkä sielu ja kaikki on vielä tuonelasta herättyämme epätietoista.

Tokihan kuoleman jälkeen on elämää, älkää väittäkö muuta. Elämä on ihmeellinen voima joka on edennyt niin jäätikölle kuin kuumimpaan autiomaahan. Väkisin sellainen voima murtautuu myös kuolemanrajan tuolle puolen ja kansoittaa senkin. Mutta kuoltavahan on, muutenhan me hukuttaisiin tänne ihmisiin kun toisesta päästä puskee koko ajan lisää.

Mutta joo, tälläinen oli minun tämänkertainen pääsiäiseni. Sain siitä oivan tekosyyn jättäytyä pääsiäisyön messusta pois josta aloin erkaantua jo korona-aikana. Lintsasin niin sanotusti. Jos kuitenkin pääsiäisyön jälkeen joku teille sanoo Kristus nousi kuolleista, siihen kuuluu sitten vastata Totisesti nousi ettei vaikuta ihan moukalta. Me ortodoksit yleensä pussaamme toisiamme kolme kertaa. Sellainen vieno halaus jossa posket koskettaa toisiaan. Kerran pilailumielessä vetäsin yhdelle venäläismiehelle sellaisen kunnon sänkykamaripusun ja muistan vieläkin sen ilmeen kun se katto mua silmät renkaina. On se pirunkurisuus minussakin.

Jukkis

Piilota kommentointilomake