Piti kirjoittaa siitä katolisuudesta ja kirjoitetaan. Tämä on tarkoituksella kärjistetty artikkeli jotta sanoma menee perille. Nämä ovat asioita joita normiluterilainen ei tiedä ja myönnän että olen tätä halunnut kirjoittaa jo kauan. Puhtaasti sivistysmielessä. Kun puhutaan katolisuudesta nousee esiin se yksi kysymys ylitse muiden; onko kirkko erkaantunut Raamatun opeista? Vaikka sitä ei ymmärräkään yksikään suomalainen, on kysymys niin luterilaista laatua, ettei siihen voi eikä osaa katolinen edes vastata - koska ei ymmärrä koko kysymystä.


Katoliset kirkot

Katolinen kirkko käsittää meille tutun roomalaiskatolisen kirkon paaveineen mutta samaa kastia ovat myös ortodoksit. Kirkothan erkaantuivat toisistaan silloin 1000-luvulla jolloin Rooma ja Bysantti alkoivat kilpailla keskenään. Niiden apostoliset opit ovat edelleen identtisiä ja erimielisyyttä on vain Paavin asemasta jonka ortodoksit näkevät vain Rooman piispana. Tosin ortodokseillakin on oma paavinsa, oliko muistaakseni Aleksandrian piispa mutta siitä ei nyt enempää. Sittemmin on itäinen haara hajaantunut vielä Konsantinopolin ja Moskovan patriarkaattteihin. Katolisia kirkkoja on siis käytännössä kolme, joskin Moskovan "kolmas Rooma" patrirakka Kirilleineen on jo pitkään ollut harhaoppisen maineessa, koska valtiovalta on ujuttanut sinne jalkansa sisään ja sitä kautta se ajaa myös poliittisia päämääriä. Jos ette tienneet niin aikaa sitten on Suomenkin 50 000 ortodoksia julistaneet Venäjän 300 miljonaa ortodoksia kirkonkiroukseen. Ei pidä olla vaatimaton.

Periaatteessa on ollut neljäskin katolinen kirkko eli Ukrainan ortodoksikirkko. Sehän on aikaa sitten irtaantunut Moskovan kirkosta ja kun ei muutakaan ole ollut, se oli pitkään ns villi kirkko kunnes Porosenko sen sai puhuttua Konstaninopolin yhteyteen. Hänen tiettävästi ainoa säällinen tekonsa presidenttinä.

Kirkon oppi - maallinen ja pyhä ja niiden erottaminen

Kun puhutaan kirkon opeista niin se on tiivistettävissä hyvin yksinkertaisesti. Kirkko ylläpitää alkukirkon opetuksia. Alkukirkko lienee muodostunut vuoden 180 jKr tietämillä ja sitä on yritetty ylläpitää kaikki nämä vuosituhannet muuttumattomana. Tämä on se syy miksi naispappeus tai homoliitot ovat mahdottomia katolisessa kirkossa, ne teemat ovat puuttuneet alkukirkon meiningistä joten tulevat puuttumaan vastakin. Mikäli joku kirkko, vaikka nyt Suomen ortodoksinen kirkko alkaisi siunaamaan homopareja, sen julistaisi Konstantinopol harhaoppiseksi koska on irtaantunut alkukirkon opista ja julistettaisiin pannaan kunnes palaa uomaansa.

On tietenkin mahdotonta ylläpitää antiikin ajan maailmankuvaa nykyisessä postmodernissa maailmassa jossa kehitys kehittyy ja ajanhenki muuttuu. Sen vuoksi onkin tehty jyrkkä ero maallisen ja pyhän välillä. Pyhää on kaikki mikä on kirkon sisäpuolella ja maallista kaikki sen ulkopuolinen. Se saa mennä omia kulkujaan. Koska poliittinen valta voi olla vain maallista on yhteiskunta pidetty ulkopuolella. Tätä arjen ja pyhän erottamista on suomalaisen vaikea ymmärtää. Protestanttisuus kun on ns. absoluuttinen uskonto eli sitä ollaan joko uskossa 24/7 tai ei ollenkaan. Katolisessa ajattelussa uskossa ollaan tietyn aikaa tietyssä paikassa. Messussa. Muuten ollaan kuin ellunkanat.

Mikä vastaa siihen kummalliseen dilemmaan kun ajatellaan tiettyjä maita. Venäjällä häärää mafia ja muutenkin maassa on rikollisuus omassa sarjassaan mutta toisaalta ette hurskaampaa kansaa näe. Jopa se venäläinen linnakundi joka on tatuoinut itsensä täyteen neitsyt Marian ja ristiinnaulitun kuvia, ja luonut näistä nahkaikoneista oman koodinsa, viuhtoo ristinmerkkejä heti törmätessään johonkin pyhään. Yhtä lailla saman ilmiön löytää Meksikon kartelleista tai vaikka Italian Cosa Nostrasta. Kummisedän kädessä pyörii rukousnauha. Tässä on se juju. Al Capone voi olla hyvä ja hurskas kristitty niin kauan kun ei ammu konepistoolilla kirkon seinien sisäpuolella. Koska kristinusko on niin rajattu kirkon seinien sisäpuolelle, on ateismi ja vapaa-ajattelu tyystin tuntematon käsite katolisella alueella. Ihminenhän on muutenkin lomalla kristinuskosta heti astuttuaan kirkosta ulos.

pope
Kirkon pedofiili-skandaalit ovat erittäin raskaita rikoksia puhtaasti teologisessa mielessä koska ne ovat tapahtuneet kirkon seinien sisäpuolella eli ns. pyhän puolella.


Suhde Raamattuun

Sitten se Raamattu. Tätä on ikävä sanoa näin jyrkästi mutta Raamatulla ei ole sellaista roolia kuin mitä protestanteilla. Raamattu on alkujaan kirkon koostama ja haalima ja sen rooli on ollut toimia kirkon sisäisenä opetuskirjana. Lyhyesti sanoen se on alisteinen kirkon opille eikä oma auktoriteettinsa. Tästä syystä ette näe katolista joka alkaisi kinaamaan ison kirjan sisällöstä. Sen merkitys on vain yksi kirkon osanen. Tämän sanominen on melkoinen pommi luterilaiselle joka on ikänsä kuvitellut että Raamattu on se kaiken ydin jonka tulkinnoista ovat sitten eri kirkkokunnat ja -suuntaukset syntyneet. Tulkinta on puhdasverisen luterilainen. Tästä syystä kysymys on katoliselle kummallinen. Hän ei voi ymmärtää mitään ristiriitaa Raamatun kirjoitusten ja kirkonoppien välillä koska ilman kirkkoa ei olisi Raamattuakaan. Sehän sen on koostanutkin.

Joku saattaa tässä kohtaa sanoa sivumennen että Raamatusta on jätetty pois kirjoituksia jotka olivat kirkon vastaisia. Totta tietenkin. Evankeliumeita kirjoitettiin pitkälle 600-luvulle saakka ja niitä on tuhansia ja taas tuhansia. Ei niitä kaikkia voi pakata samojen kansien väliin joten onhan niitä kraakattu. Yleensä kyllä sanotaan että varsinkin gnostilaiset opit ovat olleet kirkolle myrkkyä. Niin ovatkin. Gnostilaiset itse asiassa eivät pohjaa kristittyihin vaan essealaisiin joka oli juutalainen lahko eikä sillä ole oikeastaan mitään tekoa kristinuskon kanssa. Pikemmin messiaanisen juutalaisuuden.

Kirkon mainettaan parempi aatehistoria

Yleensä tässä kohtaa nousevat esiin ne vähemmän mairittelevat huomiot inkvisiosta kuin ristiretkistäkin. Inkvisitio on toki ollut todellinen, joskin pienimuotoisempi kuin mitä historia on arvioinut ja käytännössä sen rooli jäi sisäpoliittiseksi kurinpitäjäksi Maurien ja Espanjalaisten sodissa. Erityisesti inkvisitio jahtasi juutalaisia joita epäiltiin vakoojiksi koska nämä reissasivat ahkeraan Espanjan ja Marokon välillä eli rintamalinjan molemmin puolin. Samasta syystä näihin aikoihin poltettiin niitä kerettiläisiä jotka liikaa messusivat pasifismin puolesta ja huononsivat sotatahtoa. Noitia taas ovat polttaneet yksinomaan protestantit. Ristiretket taas ovat olleet kuningashuoneiden harteilla eli maallistuneen vallan sotaretkiä jossa kirkon rooli on parhaimmillaankin ollut toimia takapiruna.

Sen sijaan alkukirkon oppeihin on kuulunut lasten näkeminen erityisen viattomina ja suojelemisen arvoisena. Melkoinen temppu alkukirkolta aikana jolloin lapsia viskottiin tuliseen moolokin kitaan kerralla sadoittain. Monilla roomalaisilla sotapäälliköilläkin oli kokonaisia lapsihaaremeita ja kun sotapäällikkö menehtyi sotakentällä, mukulat viskattiin kalliolta alas kun ei muutakaan tiedetty mitä niille tehtäisiin. Nykyisin pöyristymme kun kuulemme lapsiin kohdistuneista rikoksista ja aina sitä ei ajattele, että se pöyristyminen on kristinuskon ansiota, tarkemmin vieläpä roomalaiskatolisen kirkon. Toki nämä ovat asioita joista joku on aina kunniaa viemässä, valistusfilosofit nyt viimeksi.

Toinen liittyy orjuuden vastustamiseen joka lienee perua marttyyrikirkon ajoilta kun kristityiksi kääntyneet orjat tapasivat toisiaan katakombeissa. Orjuutta on kirkko vastustanut niin uutterasti ja toisaalta ihmiskunta pyrkinyt aina lähimmäistään riistämään ja hyväksikäyttämään, että työ on kaikkea muuta kuin lopussa. Orjuuden vastustamisessa on toki ollut mustat hetkensäkin myös kirkolla, erityisesti autonomisen aseman saavuttaneilla ritarikunnilla jotka sen varjolla loivat feodaalisen maaorjuuden. Konkistadorien orjainpito etelä-Amerikassa olisi oma lukunsa, olihan se kaukana Paavin nuhtelevasta paheksunnasta. Neekeriorjuus pääsikin kunnolla irti vasta uskonpuhdistuksen myötä jolloin roomankirkon asennetta ei sanottavasti kyselty. Mustin hetki koettiin ns. ateismin aikakaudella kun hiilikaivoksiin työnnettiin lapsiorjia menehtymään kivipölyyn sukupolvi toisena jälkeen. Jonkinlainen valo katolinen kirkko on kuitenkin tällä saralla ollut kaikki nämä vuosituhannet ja viimein on päädytty YKn yleiskirjaan, jossa maallinenkin valta tuomitsee nämä puuhat.

Toki on Kiinassa edelleen orjuutta, islamilaisissa maissa ehdottomasti ja Intiassakin oma kastijärjestelmä josta ei tunnuta pääsevän eroon. Opimme että orjuuttaminen tuntuu kuuluvan ihmiskunnan piirteisiin ja sitä kautta ymmärrämme myös miten radikaalilla tiellä kristinusko on tässä kohtaa toiminut.

Loppusanoja

Toivon että tässä oli monelle pureksittavaa ja että ilmeni asioita joista ette ennen olleet tietoisia. Muistetaan että elämme luterilaisessa kulttuurissa ja mielikuvamme kristinuskosta on hyvin suppea. Onhan luterilaisia maailman kristityistä vain 1% ja loput ihmettelevät mitä ihmettä tuo luulee puhuvansa? Toivotaan siis että edes vähän sivisti.

Enkä ala kinaan mistään. Meillä ortodokseilla ainakin on sääntö numero yksi että älä koskaan kinaa luterilaisen kanssa, siitä tulee kinan päätteeksi vain entistä luterilaisempi. Jos taas olet joku vapaa-ajattelija niin se on sitten sääntö numero kaksi; kinaamisen seurauksena siitä tulee vaan entistä ateisisempi. Jos taas olet teosofi, satanisti, newageri jne jne niin niihin pätee sitten säännöt numero kolme neljä ja viisi jne.

Muslimien kanssa ei väitellä. Ne ajetaan tiehensä kepiniskuin. Kun ollaan kreikkalaiskatolisia on suhde muslimeihin lämmin kuten se kreikkalaisilla ja turkkilaisilla on muutenkin. Mitään ymmärtämystä tai sovinnonhenkeä ei osoiteta.

Jukkis