Otsikko on tietenkin paradoksi - tai pikemmin vitsi. Jokainen tietää että liikkuu pispalassa sitten miten tahansa, autohan se ei kannata olla. Pahinta omassa elämässäni on, että suostuin jakamaan aamulehtiä pispalanmäellä, ja voin sanoa että nyt ollaan Suomen rankimmassa paikassa mitä autoiluun tulee. Olkoon tämä kirjoitus varoituksen sana.

 

En minä mikään pispalan veteraani ole. Oikeastaan aloitin vasta viime yönä ja kuten arvata saattaa, se oli silkkaa selviytymistaistelua. Alkumatka rakentui näihin uudisrakennuksiin, korttelin kokoisiin asuntoyhtiöihin, joissa saa aikansa haahuilla etsiessään milloin B-taloa, milloin E-taloa ja milloin jossain puskassa olevaa ryhmälaatikkoa joka ei tunnu löytyvän niin millään.

Vasta sitten päästään siihen pispalan vahempaan osaan, jos sellaista nyt voi enää kuvitella löytävänsä. Vielä on näitä wanhoja puutaloja joissa laatikot ovat ties missä autotallin seinässä piikkupuskan takana ja kaikkea koristaa pilkkopimeys jossa ei nää omaa kättäänkään. On tietenkin selvää että talojen seiniin ei kannnata kiinnitellä mitään numeroita ja sadattelen sen tuhannen kertaa vellatessani samaa kujaa eestaas etsiessäni oikeaa taloa. Kaikkien nimikin tuntuu olevan "ei mainoksia" joten ei siinä voi kun heittää aviisin summamutikassa ja katsoa tuleeko valitus.

Pispala on autolle yllättävän ahdas. Ei se sitä ennenvanhaan ollut. Silloin 60-70 -luvuilla nuo samaiset tiet olivat sorapohjaisia ja jos joku tuli vastaan, vähän lainasi eturenkaille tilaa jonkun talonpuolen pihanurmelta. Sitten sinne muutti rikkaat. Nehän teki sinne sellasia palatseja että tontin joka neliö on pelkkää taloa ja sen ympärille puuaita. Kujista ja kaduista rupes tuleen sellasia kuiluja. Sekin oma tarinansa. 70-luvulla ei taatusti pispalassa asunut yhtäkään rikasta ja jos omasi kokoomuksen jäsenkirjan, oli hyvä pysyä poissa ellei halunnut nenäänsä auki. 80-luvulla kun minä siellä asustelin, se oli sellanen boheemien vasemmistotaitelijoiden tyyssija. 90-luvulla siellä asusti suht tiivis underground -porukka ja niin ne sanoo, että pispalanmäki oli ja on suomen suurin cannabiskasvattamo. Helvetisti hippejä ja rastapäitä siellä ainakin asustaa. Tontti tontilta ja kortteli korttelilta on tätä vaihtoehtoporukkaa grynderit ajaneet yhä ahtaamalle jyräten vanhat mörskät tehden jonkun jättikokoisen elementtitönön tilalle. Sen takia se pispala on yhä ahtaampi autoille. Eikä asiaa ainakaan auta että autot levenee joka vuosi.

portaanpaa

Portaanpää! Nyt ollaan maamme haastavimman tieverkon ytimessä.

Pispalaa ei voi autolla kun kurkistaa. Harjulle voi ajaa vielä ihan oikeaa maantietä mutta alapispala on mentävä joko kannaksenkatua tai tahmelan viertotietä. Muu seikkailu on vaikeuksien etsimistä. Mäkiä on joka paikassa eikä niiden kanssa leikitä. Jos kulkee jalan vaikka mooseksenmäkeä, tuntee sen pohkeissaan vielä pitkään. Siellä on mäkiä joiden kulmat on helpolla 30-50 astetta, varsinkin suoraan harjun alapuolella. Ihan tässä kauhulla odottaa kun talvi tulee ja lämpötilat sahaa nollan molemmin puolin jolloin pääkallokelit on jokaöisiä. Silloin ei voi kun jättää biili johonkin tasaiseen kohtaan ja ottaa lehdet kainaloon mutta luunmurtumien uhalla sitä saa silloinkin kulkea. Näiden mäkien ikävä puoli on sekin, että niille käännytään 90 asteen kulmassa jolloin ei saa otettua edes vauhtia. Siinä sitten sutii puolivälissä eikä auta kun liukua takaisin. Autoilla on se ikävä ominaisuus että liukuessaan ne tapaavat mennä sivuittain ja siinä sit ollaan auto poikittain jonkun aidan ja seinän välissä 20cm pelivaralla. Vaikka asenteeni työnantajan tarjoamiin sähköskoottereihin onkin ollut äijämäisen juntti, ei se sitten niin huonolta kuulostakaan. Sen saa ainakin hinausköydellä vedettyä mihin sit jääkään jumiin.

Olisi vähättelyä todeta että pispalanmäet on Tampereen haastavimpia paikkoja - varsinkin talvisaikaan. Kyllä se on rankinta seutua jopa koko maan mittakaavassa. Sitä ei tiedä ennen kuin näkee. Takavuosina oli juttua lehdessä kun paikalliset kyllästy kun kunnanäijät ei tulleet sinne hiekottaan ollenkaan. Ilmeisesti eivät uskaltaneet edes traktorilla. nehän soitti poliisiin ja pyysi tarkastaan tien turvallisuuden. Ne ajo sitten lehtitietojen mukaan punkkerinkadun pohjalle ja jäi sinne nakeliin. Yksikään hinausfirma ei suostunu tuleen pispalaan ja kaupungin järeinkin traktori meinas ittekin liukua samaan sumppuun. Se siinä heilui vetäen kettingillä kunnes tömähti talon seinään ja luopui leikistä. Pääsi ne pollarit sieltä lopulta. Asukit rupes hiekottaan ja naiset keitti kuumaa vettä kattiloissa ja sulatti koko tien. Nyrkkisääntö onkin että kun niihin kujiin laskeutuu, sieltä ei ennen kevättä takaisin tulla.

Oikeasti tuo juttu ei muuten sattunut punkkerinkadulla vaan portaanpäässä. Se laskeutuu jyrkästi ja vaikka pohjalla onkin hyvä kääntöpaikka, edessä odottaa 100-150m jyrkkää nousua ja sitten kesken kaiken 90 asteen käännös Päivölänkadulle jossa vielä 30-50 metriä yhtä jyrkkää. Varsinainen punkkerinkatu on siinä Lauri Viita -museon takana ja sinne ei ole kesälläkään asiaa. Kun sinne valuu alas, näkee vaan mutkan ja heti sen jälkeen portaat eli se on umpikuja. Takana ehkä suomen jyrkin ajotie. On siinä joku kävelytie jossa autonsa kääntää ja voi yrittää takas ylös. Tiedän kun olen asian testannut. Itse asiassa viime yönä. Pakko oli tämä kokemus saada. Vaan ei noussut edes mun 1.6 litran moottorilla varustettu Avensis ennen kun vasta toisella kertaa. Joku siellä alhaalla kyllä asuu. Kundilla tuntu olevan nelivetoinen audi mikä ymmärrettävää onkin. Tuskin sekään sitä talvella siellä pitää, eihän edes sillä nouse. Paikalliset pitääkin autokantaansa voimantalon viereisellä parkkipaikalla.

punkkerinkatu

Punkkerinkatu onkin sitten sitä maine lupaa. Sinne voi nousta alhaaltapäin kannaksenkadulta josta lähtee portaat tämän alapäähän. Todellisille kuntohulluille suositan tämän sijasta mooseksenmäkeä. Ja jos se ei ole tarpeeksi, pispalanportaat - yhdet niistä - nousevat tahmelasta pispankadulle. Kyllä siinä nortti vaan keuhkossa rohisee. Autot sen sijaan päättävät katkaisevatko ne käsijarruvaijerinsa vai eivät.

 

Tästä tulee rankka talvi. Itse asiassa jo rankka ensi yökin sillä se tulee olemaan samaa selviytymistä kun viime yökin. Tilanne helpottuu vasta sitten kun ajan kanssa alkaa reitti painumaan mieleen, ja hitaasti sekin mihin laatikoille pysähdytään ja mihin ei. Vaan se vie tietenkin aikaa. Vaan otin pestin koska yksi aluevaltaus on vielä tekemäti eli valokuvaaminen. Muutama vuosi sitten aloin jo hahmotteleen "sata kuvaa pispalasta" -projektia enkä saanut edes yhtä kuvaa pispalasta koska alkoi laiskottamaan. Vaan nyt kun opin katuja ja kujia joista en mitään tiennyt, kaikkia ihme loukkoja ja ällistyttäviä pihamaita, niistä voi alkaa rakentamaan jotain.

 

Jukkis