Aloitan kertomalla että näin Netflixistä ihan mielenkiintoisen sarjamurhaajadokkarin. Itse asiassa piti puhua katurikollisuudesta joka oikeasti nousee kohisten koska se korona-aikana oli aallonpohjastaan ja nousee nyt koronaa edeltävälle tasolleen. ja sen näkee uutisista jossa tunnutaan harrastavan parikin tappoa ja puukotusta per päivä. Mutten puhu, siitä joskus toiste. Sarjamurhaajista puhutaan ja paljastan että minäkin olen sellaisen tavannut ihan ilmi elävänä.
Juu Netflixistä löytyi tämä Good Nurse eli sarjamurhaaja George Cullen. Oli hoitaja, joka tappoi lääkkeillä ainakin 20-30 ihmistä. Olisikin ollut edes armomurhaaja mutta hänen uhreikseen valikoitui yhtä lailla toipilaita kuin kotiutettaviakin, eli oikeastaan ketä tahansa. Kiinnostavaksi sen teki että sairaaloissa on todella vaikea tappaa ketään koska seuranta on tiukkaa, ja shokkipaljastus oli, että oikeastaan hän jäi kiinni verekseltään toistuvasti. Vaan koska sairaala halusi ylläpitää hyvää julkisivuaan ei se oikeastaan koskaan tehnyt muuta kuin antoi potkut ja kirjoitti hyvän työtodistuksen. Sillä sitten pääsi seuraavaan sairaalaan tekemään pahojaan, jota tämä ehtikin tehdä peräti 16 vuoden ajan. Joku omainen rimpautti poliisillekin mutta kun tämä aina katosi toiseen kaupunkiin ja näytönkin kanssa oli niin ja näin, eivät tapaukset koskaan selvinneet.
Tarinan sankarit olivat poliisit jotka pääsivät jäljille puhtaasti sattumalta ja rakensivat näyttöä hissuksiin. Vastassaan haluton sairaalajohto joka ei millään halunnut antaa dokumentteja ja käytännössä valehteli ja salaili kaiken aikaa. Se että heidän teho-osastollaan hilluu puolihullu sarjamurhaaja tunkemassa tippaan sydänlääkettä ei tuntunut huolestuttavan. Se että saivat tietoonsa edes sen kuka oli käynyt lääkekaapilla, vaati uhkauksen että pian sisään saapastelee FBI pakkaamaan sairaalan kaikki tietokoneet mukaansa. Lopuksi virkavalta vei voiton kun sai avukseen hoitajan joka tulosteli heille papereita potkujen uhalla. Kuin ironian huipentumana Netflix oli antanut viimeisen sanan sairaalan johtajalle joka siinä kehuskeli että oli nimenomaan sairaalan ja sen sisäisen tutkimuksen ansiota että kundi jäi lopulta kiikkiin.
Sarjamurhaaja George Cullen. Minua on ruvennut aihepiiri kiinnostamaan koska Netflix on tuonut näihin asioihin uuden sukupolven näkemykset. Se paljastaa mm sen että Cullen sai toimia tyystin vapaasti koska sairaalan johto oli enemmän huolissaan lisäsiipensä rahoituksesta joka olisi vaarantunut jos olisi ilmennyt että joku hoitajista listii poltilaita.
Oikeastaan minä pidän näistä näkökulmista. Olen aiemminkin maininnut miten monet sarjamurhaajat kuten Yokshiren viiltäjä tai Dahmer selvisivät niin pitkään patalaiskan ja piittaamattoman poliisin ansiosta. tai olivat muuten vaan kykenemättömiä ratkomaan tämänkaltaisia rikoksia. Netflix muutenkin pursuaa näitä syyttömänä vangittu -dokkareita jossa rikostutkimuksen sijasta tyydytään vain pidättämään kulmilta lähin neekeri ja puristamaan siitä tunnustus. Se on hyvä ja kriittinen näkökulma, älyllinen.
Ei sillä, onhan meillä suomessakin näitä hoitaja-murhaajia nähty kuten niitä lienee joka maassa. Tämä naispuolinen sarjamurhaaja joka piikitteli mummoihin ties mitä cocktailia vaikutti oikeastaan siihen, ettei minusta koskaan tullut hoitajaa. Joku ministeri kun aikanaan teki päätöksen että vastaavaa ei toistu, jos hoitaja kuin hoitaja kerran viidessä vuodessa joutuu suorittamaan lääkelaskennan kurssin. Olen sen kerran eläissäni tehnyt ja on sitten vittumainen koska siinä saa virheitä olla tasan 0.0%. Muunna 1000 hehtolitraa lääkettä millilitroiksi. Siinä sitten kirjoittaa 100000.... ja toivoo että nollien määrä on tasan, muuten reputtaa. Ja uusintakoe puolen vuoden päästä. Kun työkkärissä ehdottivat minua miesten lähihoitajakurssille muistin tuon aamun uutisen ja peräydyin. Sitä en sitten tiedä miten estetään sarjamurhaminen lääkelaskennan kursseilla mutta kaipa jotenkin. Ministerit tietää.
Sarjamurhaajista kun puhutaan niin tuossa vastapäätä asusti se homo-tarjoilija joka tapettiin kotiinsa. Kesäisin siinä on näitä muodissa olevia murhaopastuksia ihan meitin talon eessä. Ja viistosi vastapäätä asusti itse Virpi Butt. Sitä ei kesäoppaat tiedäkään. Voin sanoa tavanneeni Buttin kerran pari kaupan ovella kun jompikumpi oli tulossa ja toinen menossa. Se oli jotenkin sellainen uhkaavan ja aggressiivisen oloinen naikkonen, joka oli kooltaan iso ja jäntevät liikkeet. Sellainen jolta saa mieskin turpaansa. Kun se sit pidätettiin murhasta ja ihmissyönnistä ja pään kantelusta muovipussissa, parturi antoi ymmärtää että sitä oli jo aiemmin kavahtanut kulmilla vähän kaikki. Nyt oli uutispommi jossa KRP antoi rivien välistä ymmärtää että se olis tappanu ja syöny Raisa Räisäsenkin. Napuruston sarjamurhaaja-kannibaali onkin jotain jota minäkin voisin aiheena tarjota Netflixille.
Jukkis
Rikostoimitus