Monia on asioita ns. arjen historiassa jota kukaan ei varsinaisesti kirjaa ylös, ja se mikä meille on itsestäänselvää arkikäyttöä, saattaa olla jo sukupolven päästä silkkaa utopiaa jota kukaan ei ota uskoakseen. Niinpä pelastaaksemme tietouden on syytä katsastaa millainen oli kahvihetki vielä minun lapsuudessani 70-luvun alussa.
Nykyisin on vielä tapana sanoa että ottaa kahvin kanssa kastettavaa. Harva kyllä nisuaan kahvissa uittaa, itse asiassa en ole sitä nähnyt kenenkään tekevän sitten vuoden 1972. Siihen aikaan oli ihan tavallista että otettiin kilopullasta kiinni, uitettiin se kahvikupissa pehmeäksi ja syötiin vasta sitten. Siihen on ihan käytännön syynsä miksi ennen aikaan näin tehtiin. Kenelläkään ei ollut hampaita jolla purra pullaa. Se oli järkisyistä pehmennettävä sellaisenaan nieltäväksi.
Mummu kastaa kastettavaa kahviin. Vielä minun lapsuudessani tapa oli mitä yleisin. Juontui siitä ettei mummulla ole hampaita jolla oheista järsiä. Eikä köyhällä kansalla eli vanhuksilla ollut varaa tekareihinkaan.
Kun tähän asiaan paneutuu niin raaka totuus on että valtaosa - ainakin vanhemmasta väestä - oli hampaattomia. Suut mäti yhdellä jos toisella ja hampaat oli risat ja reikäiset. Hammaslääkäriin ei kenelläkään ollut varaa ja ne olikin varattu vain paremmalle väelle. Köyhemmät kävi hampaiden vetäjillä. Se oli ihan oma ammattikuntansa jolla ei muuta työkalua ollut kun pihdit ja säästösyistä kannatti vetää koko kalusto suusta yhdellä kertaa. Vielä mun lapsuudessa tätä ammattikuntaa oli jossain kainuun takamaastoissa ja lapin selkosilla. Meillä etelän asukeilla tuli kansanterveyslaki väliin ja se että nimenomaan vuodesta 1972 alettiin koululaisten hampaita hoitamaan muullakin kun pihdeillä, on ainoa syy miksi omassa suussani vielä jotain omaa purukalustoa löytyy.
Tapana ei ollut ainoastaan kastaa pulla kahvissa vaan itse kahvikin kuului juoda tassilta. Ryystää niin sanotusti. Tämän perinteen syntyhistoria kuin moiivikin on minultakin pimennossa. Ainakin tulikuuma kahvi jäähtyy kun sen kaataa asetille. Siihen aikaanhan ei vielä kahvinkeittimiä termostaatteineen ollut, vaan se keitettiin pannussa ja oli kirjaimellisesti tulikuumaa. Ei se ainoa syy ollut. Kahvi oli varsinkin vanhemmalle väelle ns. eliittituote eli se haluttiin hitaasti nautiskella. Kahvin nauttiminen vähän kerrassaan ja arvokkaasti maistellen tassista oli niinku hienompaa. Rahvas oli sen saattanut nähdä ja oppia sen kartanonväeltä joka halusi noudattaa jotain parempaakin etikettiä.
Se miksi mummo ryystää kahvia tassilta eikä mukista, tulee olemaan vielä suuri kysymys tulevaisuudessa.
Arjen historia on juurikin tälläistä. Se yhdistää kaksi eri asiaa jotka nykypäivästä käsin saattavat olla niin kaukana toisistaan, ettei niitä osaa enää yhdistääkään. Hampaattomuus on se konteksti, kastettava kahvin kanssa on laajemman ilmiön väistämätön seuraus. Milläs sitä ikenillä purisikaan? Pullan kastaminen on ikään kuin olosuhteiden luoma pakko eikä yksinomaan aikansa tapa. On hyvät syynsä miksi tavasta on nykyisin luovuttu.
Ainoa oikea sen aikainen tapa oli pitää sokeripalaa huulien välissä ja ryystää kahvi sen lävitse.
Olemme siis kokonaan katoavan kansanperinteen parissa. Ei niin tärkeän että sitä kukaan koskaan kirjaisi mihinkään.
Jukkis