Prioni II ei olisi voinut tietenkään syntyä ilman Prionin ykkösosaa. Tieteiskauhuelokuvaa jossa kasvit ovat muuttuneet myrkyllisiksi ja aiheuttaneet mittavan sukupuuttoaallon ja viimeiset ihmiset käyttävät toisiaan ravintona. Kunnon postapokalyptista visiota siis ja erotuksena vastaavista, halusinkin siitä draaman, ja vieläpä realistisen draaman, eli miten ihmiset oikeasti käyttäyisivät moisessa tilanteessa. Lopputulos oli omaperäinen elokuva jolla ei paljoa esikuvia ole, eikä se jäljittele ketään.
Prioni II lavaste.Miltä näyttää tyyppi joka on hypännyt/pudonnut/pudotettu lentokoneesta viidestä kilometristä ilman laskuvarjoa? Voi olla ettei lopputulos ole onnistunein mutta silti se maksoi yhden neuvostoliittolaisen talvihaalarin, pullollisen naudanverta, kaksi kiloa raakaa jauhelihaa, pilailukaupan tekokäden ja pätkän ohutsuolta (sukkahousuista ja vehnäjauhoista).
Omaperäisyys ei aina ole valttia. En saanut siitä koskaan yhtäkään elokuvaostajaa kiinnostumaan. Ilmeisesti he eivät tunne muutenkaan mielenkiintoa parin tonnin omakustanne-elokuvia kohtaan, ja kaikkein vähiten elokuviin, joille on omalaatuisuutensa puolesta vaikea keksiä kohderyhmää. Pitäis vaan tehdä selkeitä Marvel-kopioita jos haluaa vihreälle oksalle. Vaan turhahan tätä nyt on itkeä koska se myös avaa portin tehdä juuri sellaista rainaa kun sattuu huvittamaan välittämättä kenestäkään mitään.
Itse olen juuri sellaisen elokuvan tarpeessa. Myönnän että olen kranttu katselija ja lukija. Töllöä en juurikaan katso, valtaosa elokuvista on mielestäni huonoja, typeriä ja lajityyppinä kuluneita ja lapsellisia. Sama pätee aikas pitkälle kirjallisuuteen. Lyhyesti sanoen, kulttuuri joka on ympärilläni on bulkkia; siitä puuttuu omaperäisyys, syvällisyys ja tehty vain kertakäyttöviihteeksi. Missä on kunnianhimo? Se ei kylläkään myy, koska maksavan yleisön maku on tunnetusti huono ja tekijätkin tietävät sen. Niinpä viihdeteollisuus tuntuu noudattavan Roger Gormanin elämänviisautta: Maksavaa yleisöä ei voi koskaan aliarvioida liikaa. Niinpä!
Aattelin hirttää leffassa itteni. Kiistatta jälkeenpäin kaduttaa etten ostanut valjaita. Aattelin et vetää vaan lasson kainalon alta ja ottaa parit mustelmat mut kun sitä testattiin, niin tuli kyllä selväksi että siinä leikissä menee kylkiluut poikki joten homma tehtiin perinteisellä kuvaustavalla - eli sillä missä vaan aita on matalin.
Joten Prioni oli kai tehty enemmän itselleni kuin millekään yleisölle. Edes yksi elokuva jota viitsisi katsoa ja koska sellaisia on harvassa, pitää itse tehdä. Myönnän kyllä että elokuva on fyysinen taidelaji ja siinä olisi pitänyt olla enemmän toimintaa. Niinpä otin vaarin itsekritiikistä ja aloin suunnittelemaan seuraavaa elokuvaa; sotaelokuvaa.
Sotaelokuvan idea olisi ollut, että lauma neuvostodesantteja hyppää vuonna 1943 keväällä terrorisoimaan keskisuomea. Vastassa olisi ollut vain läpilapsellinen vänrikki jolla apunaan sarja kommunismiin päin kallellaan olevia lottia ja työvelvollisia. Sivuapua olisi antanut desanttien mukana hypännyt suomalainen sotavankina ollut sissikersantti joka olisi heti kääntynyt venäläisiä vastaan, ja ollut oikein kunnon talvisodan jermu jolla homma hanskassa alusta asti.
Pian tuli kylläkin selväksi ettei sen ajan vaatteita, aseita ja lavasteita saa ilman selkeää rahatukkoa.
Omakustanne-elokuvien hyvä puoli on, ettei tartte kursailla väkivallan käytössä jossei huvita koska eihän nää ikinä päädy julkisiin levityksiin. ja minuahan ei huvittanut sitten kainostella yhtään. Tässä vedetään roheesti kirveillä päitä sankoon. Leffassa vilahtaa myös paljon alastomien naisten niskalaukauksia ym mut jääköön ne still-kuvista näkemättä.
Eräänä yönä se sitten välähti. Siitähän voi tehdä tieteiskauhuversion joten Prioni II oli syntynyt. Loppujen lopuksi tämä vuoden 1943 versio siinä välissä omaperäisti Prionin maailmaa entisestään ja nyt aloin pääsemaan tasolle joka ei muistuta enää mitään olemassaolevaa. Edes pahisgalleriaa ei tarvinnut paljoa muuttaa. Vittumainen ja sadistinen politrukki siirtyi sellaisenaan suomen kuninkaaksi. Solovetskin vanginvartijana toiminut fanaattinen ja murhanhimoinen Nadja - lempinimeltään muniinampuja - ei vaatinut mitään muokkausta ja moladavialainen ihmissyöjä hyppäsi luontevasti Prionin kannibalistiseen ideaan. Itse asiassa sosiopaattisesta Pyövelistä tuli jopa parempikin hahmo.
Raakalaiset alkavat saada tarpeekseen mimmien osumatarkkuudesta ja yksi jos toinen alkaa livetä linjasta taaksepäin. Tälläiset tapahtumat luovat sotaelokuviin sen tarvitseman koreografian
Tapani mukaan päätin hyppiä lajityypistä toiseen. Alku on pesunkestävää post-apokalyptiikkaa, josta hypätään itselleni tuttuun draamaan joka ottaa komedian alkusoittoja kunnes muuttuu kauhuksi ja viimeisenä tehdään kunnon sotaelokuvaa rintamataisteluineen kaikkineen. Myönnän että rintamataistelun tekeminen oli luovaa puuhaa, sen pitää rakentua sarjasta erilaisia tapahtumia ja omata oman koreografiansa. Sotaelokuvan – tai edes kohtauksen - pitää omata koko ajan tietynlainen rytmi tai muuten siitä tulee puisevaa seurattavaa. Aika näyttää, toimiiko linjani.
Pang! Nadja kyllä tietää miten pakenijat taltutetaan; "Pelkurit! Hyökätkää tai ammun teidät kaikki".
Se on kumminkin nyt purkissa. Mukana seurasi ne tavanomaiset vaikeudet kuten yleensäkin. Hyvä kumminkin että on tehtynä. Jostain syystä aina kun teen tälläisiä isoja juttuja, alkaa korvissa soimaan jumputus joka kielii stressin takia kohonneesta verenpaineesta, mutta onneksi sitä ei koe muuten. Nyt maailma toivottavasti kokee toisenkin elokuvan jota jaksan kattella alusta loppuun. Sitä en sit uskalla yhtään luvata koska se olis esityskunnossa mutta tällä kertaa olen enemmän panostanut jälkityöhön jottei se viipyisi vuositolkulla. Mutta näillä näkymin ei tule vähään aikaan tehtyä kolmatta elokuvaa vaikka sellainen pitäisi vielä tehdä ennen kun jää eläkkeelle näistä kuvioista.
Se tietenkin masentaa että tulee tehtyä tosiaan eräs parhaista ja kiinnostavimmista elokuvista mitä tässä maassa on tehty ja siitä saa tietää vain pieni kultivoituneiden ihmisten joukko, sillä ymmärrettävästi tällläset tuotannot liikkuvat vain tuolla alakulttuurissa.
Jukkis