Kuinka moni muuten tiesi mitä on biorytmit? Ne oli kova juttu mun lapsuudessani 1970 –luvulla kun aikuisväestö niihin usko tosissaan. Ne oli vähän sellainen astrologiasta kehitetty muunnelma jossa syntymäaika määritti elämänrytmin, jossa on vuoroon hirvee tarmo päällä, ja toisaalta taas mikään ei sitten onnistu. Aikansa urbaanilegenda tiesi että japanilaiset taksikuskit jää kotiin kun biorytmi on matalalla.
Salaperäiset biorytmit antavat osviittaa päiville jolloin kaikki menee ns pieleen.
Mutta ollaan sitten biorytmeistä mitä mieltä tahansa, niin kyllähän sellaiset oikeasti on olemassa ja ne vaikuttaa, mutta tuskin niistä noin simppeliä rautalankamallia saa. Jokainen meistä tietää että iltapäivän siestatunteina ei oikein kulje, eri vuodenajat vaikuttaa eri tavalla ja varmaan noilla kuun liikkeilläkin on oma vaikutuksensa. Elämä on rytmiä. Niitä on suuria ja pieniä.
Tässä tämä etusivukin aina syyllistävänä silmänä odottaa uutta kirjoitusta. Tietenkin takaraivossa kummittelee että kävijälaskurin mukaan niitä luetaankin ja kyllähän se mairittelee että joku näitä kattoo muuksikin kun ajantuhlaamiseksi, joten pitäis kunnioittaa lukijakuntaansa. Alkuperäinen ajatus oli, ja on vieläkin, että kun ehtisi ja saisi aikaan jotain joka päivä, mutta tahti on ollut joka toinen tai kolmas päivä joka rehellisesti sanoen on hyvä tahti yhdelle ihmiselle. Myönnän että koetin tuossa kosiskella noita hajonneen Vastavalkean kirjoittajakaartia, mutta ei ne oikeen syttyneet tälle alustalle.
Mitä luonto edellä, sitä ihmiset perässä.
Talvi on vaan niin viheliäistä aikaa. Ei vaan kulje. Aivot on nollavyöhykkeellä ja jotenkin kaikki tuntuu niin rasittavalta. Tuntuu sitä olevan muillakin. Mitä olen seurannut FB-kavereitani, niin niidenkin julkaisutahti on hiipunut. Osaks varmaan siksi ettei talvella juurikaan satu mitään kertomisen arvoista mutta myös siksi että ihminen vajoaa talvihorrokseen. Aineenvaihdunta hidastuu, alkaa lihomaankin, ja sellainen pirtsakkuus joka on ominaista esim syyskuun loppupuolella, puuttuu ihan tyystin. Alitajuisesti vieläpä alkaa syömään näitä nopeaenergisiä roskaruokia jotka tekee nuutuneen olon. Ihmekös tuo että näin käy muillekin kun mulle, vuosisadasta toiseen esi-isämme vaan kipusivat leivinuunin päälle nukkumaan talvikuukaudet.
Tässä nyt tuli vähän seliteltyä miksi tahti on ollut mitä on, ja se vähäkin mitä saa aikaan, siinä on paha väkinäisyyden leima.
Jukkis