Sillon kattokaas kun pää leikkaa tyhjää ja tää blogialusta tässä tuijottaa tyhjänä syyllistävästi, on aika kaivaa joku artikkeli esiin edesmenneestä Suomen Mysteerit -teoksesta. Niin tälläkin kertaa.
Punapäällikön kummitus... Hugo Salmela johti punakaarteja vuoden 1918 sodassa. Hän, kuten useimmat muutkin punajohtajat olivat taustaltaan näyttelijöitä, ja sanomattakin selvää että sotahommista he eivät aina niin ymmärtäneet, mutta osasivat oikealla tavalla nostattaa hengen paloa isoissa väkijoukoissa. Tämä taito nousikin tarpeellisemmaksi taidoksi, kun keväällä 1918 punaisten rintamat romahtivat, ja kaupunkiin valui taisteluun haluttomia, loppuunajettuja punakaartilaisia. Sitä sakkia joka avoimesti kapinoi uusia käskyjä vastaan, vaati lomaa ja kävi juopottelemaan.

Tälläsen kuvan varmaan sais infrapunakameralla tampereen vanhan Tekun yhdestä huoneesta.
Salmela kävi palopuhumassa jokaisen komppanian kerrallaan, ja siinä hommassa puhujalahjaa tarvittiin. Hän saikin kaartilaiset sen verran ryhtiin, että kaupungin puolustamista voitiin tosissaan ajatella. Kuten historiankirjoista olemme lukeneet, siitä tulikin sitten pitkä ja verinen kamppailu. Hugo Salmela itse ei nähnyt romahdusta, sillä hän kuoli kesken taistelujen typerään onnettomuuteen, rakennuksessa joka silloin toimi punaisten esikuntana. Tunnetuimman version mukaan Porin punakaartin johtaja masennuksensa syövereissä irrotti käsikranaatin sokan, ja pelästyneenä heitti sen kädestään. Kuinka ollakaan, että se osui kranaattilaatikon päälle, ja punapäälliköt tietenkin sukelsivat turvaan kuka minkäkin huonekalun taakse. Samalla hetkellä Salmela astui huoneeseen kun koko laatikko räjähti.
Sieltä savun keskeltä sitten löydettiin Hugo Salmelan verinen ruumis. Erkki Lepokorpi, kirjassaan Käy ruusutkin kukkimaan, on vielä lisännyt verilammikossa makaavan Salmelan suuhun kauniisti viimeiset sanat: ”Kotkaan…viekää ruumis Kotkaan”.
Salmelasta tuli legenda. Jopa valkoisten kirjoittama ns. vapaussotakirjallisuus arvostaa hänen sotataitojaan. Varmaan siitäkin syystä, että hänen kuolemallaan ei ollut valkoisten kanssa tekoa, häntä ei vangittu, viety vankileirille, hakattu ja teloitettu, joten ei tarvinnut demonisoidakaan. Oli varaa olla jaloja ja antaa vähän vihollisellekin tunnustusta.
Kummittelua
Salmelaa ei haudattu Kotkaan vaan valkoiset viskasivat sen jonnekin Kalevankankaan joukkohautaan. Tarina ei kuitenkaan lopu tähän, sillä nähtävästi vastuuntuntoinen Salmela ei katsonut asiakseen makailla haudassaan, vaan palasi esikuntaansa puolustusta johtamaan. Tarinat kenties alkoivat jostakusta iltaisin työskentelevästä siivoojasta, mutta pian saman huomasivat muutkin. Talossa alkoi kummitella, ja jopa päiväsaikaan, kuten silloiset insinööriopiskelijat asiaa muistelivat. Rakennuksen käytävillä kuului selittämättömiä kolinoita ja vielä kummallisempia askelten ääniä. Pian huomattiin että ovet aukeilivat itsestään, aivan kuin joku henkiolento niistä kulkisi. Tunnetaan sellainenkin tarina, että yövartijan susikoira alkoi ulista tietyssä kohtaa, ja oli karvat pystyssä kuin vaistoten oven takana jotakin joka ei ole tästä maailmasta. Tarina ei päättynyt tähän sillä pian rakennus alkoi vetämään uteliaita puoleensa, jotka iltalenkillä huomasivat outoja ilmiöitä. Pyynikintie 2:n ohi kulkevat ovat jo kymmenien vuosien ajan voineet nähdä miten vanhan viisikerroksisen koulurakennuksen ikkunaruuduista loistaa hetken valo - ja sammuu taas. Sitten valot taas syttyvät itsekseen salaperäisesti. Öiseen aikaan talossa ei pitäisi olla ketään. Valojen salaperäinen sammuminen ja syttyminen alkoi tulla kaupungissa yleiseksi puheenaiheeksi, ja entistä useammat alkoivat tehdä iltalenkkiään talon kohdalta, ja sitten vannoivat nähneensä kuinka sisällä joku – tai jokin – valoja räpsyttelee. Luonnollisesti katse kohdistui ensimmäisenä vanhan rakennuksen sähkötöihin, mutta mikään ei ilmentänyt että vika olisi vanhoissa kytkennöissä. Kummitteleeko talossa oikeasti? Ainakin se on synnyttänyt opiskelijapiireissä oman Hugo-päivänsä, mutta tunteepa ilmiö monenlaisia sankaritoimittajiakin, jotka ovat jääneet taloon yöksi nähdäkseen vilauksen punaisten legendaarisesta punapäälliköstä. Eipä tuo ole kameran silmään vain osunut.

Paikallisperinteeksi on muodostunut että aina Halloween -öinä Tekun kummitushuoneeseen jätetään valot päälle jotta Salmela saa valossa lukea sotatilannekarttaa.
Vaan kyllähän me tiedämme että siellä se Salmela edelleen kummittelee. Odottelee että lentokoneella Helsinkiin lähtenyt Eino Rahja toisi luvattuja apujoukkoja murtamaan Tampereen piiritys. Sillä lahtarit kolistelee jo kaupunginportteja ja tuskastunut Salmela velvollisuudentunnosta edelleen siellä itsekseen kysyy; missä hemmetissä se Rahja kuppaa?