Lempäälän Aimalan kadonnut kirkkohan löytyi tismalleen siitä paikasta mistä eräs Sinikiven palstalainen päätteli sen löytyvänkin. Omaksi roolikseni jäi vain kontekstin tarjoaminen mutta muuten itse tein sen virheen että oletin ley-linjan alkupään olevan Hiittisen kirkolta kun se olisi pitänyt olla Hiittisten vanhalta kirkolta. Tämä kuva on siis esiintynyt palstalla jo vuosia mihin ammattiarkeologien lasta sitten pisti ensimmäisen multapistonsa. Oikean paikan absoluuttinen löytyminen olisi tietenkin vaatinut paikallakäyntiä ja asian tarkastamista maisemallisesta muodosta, joka yleensä kertoo paljon.
Herma eli rajajumala Hermes.
Olen muuten melkoisen vissi että löydetty Aimalan kirkko on lajissaan toinen tai peräti kolmas. Siihen on oma logiikkansa. Yksi puukappeli kestää tavallisesti 30 vuotta lahoamatta ja maksimissaan 50 vuotta. Ottaen huomioon vuosisadan jolloin kirkko katosi ja toisaalta tietomme kristinuskon leviämisestä, logiikka edellyttää edeltäneitä puukappeleiden sukupolvia. Aiempia tuskin voi löytää ajalta ennen kuin hautausmaat – tai kirkkolattian alle hautaaminen – otettiin käyttöön jollaisia tuskin oli ensimmäisten puukappeleiden funktioissa. Vasta sitten kun hautausmaat tulivat tavaksi, kirkonpaikatkin ns. lukittiin eivätkä ne enää vaeltaneet pitkin kylänraittia pelkkinä saarnahuoneina.
Kuva joka vilahti Sinikiven sivustolla kauan sitten jonkun keskimääräistä sivistyneemmän lukijan tuottamana. Hän epäili, linjaan vedoten ja sen lähtöpaikkaa tarkistaen, että Aimalan kirkko olisi sinisen ympyrän kohdalla. Olen lisännyt tähän vihreän täplän josta se käsittääkseni löytyi kivenheiton päästä. Tämän perusteella ei kannattaisi kamalasti aliarvioida näiden viivojen ja mittojen tuomaa informaatiota.
Selvästi Aimalan kirkko on kuulunut samaan luotisuoraan linjaan Hiittinen - Kemiö – Vaskio – Koski TL – Ypäjä – Humppila – Aimala – Aitolahti. Mainitaan sekin että tämän kirkkosuoran etäisyyksistä Hiittinen/Kemiö on 33.3 km, KoskiTL/Humppila 33.3 km ja Ypäjä/Urjala 33.3km. Nämä ovat rajakirkkoja.
Ei tarvitse kuin katsoa karttoja Satakunnan historiallisesta maakunnasta ja ymmärtää että tässä kohtaa on kulkenut Satakunnan ja Hämeen ikiaikainen raja.
Hämeen – silloisen Tavastian – voi määrittää tämän länsirajan kautta ja sen itäraja vastaavasti kuuluu lauhanvuoren linjoihin Lauhanvuori/Porvoo joka säätelee, että Tavastia on ollut kolmiomainen jonkun ammoisen pääkuninkaan näin säätäessä ja jakaessa maakuntia lohkoihin tiettyjen pääpisteiden avulla.
On myös aika selvän tuntuista että kun Tavastia on sitten onnistunut lopulta levittäytymään pohjoisemmas ts pirkanmaan alueelle, on kaikki ns. satakuntalaiset kirkot hävitetty. Näin kävi myös Aimalalle kuten muillekin muinaisille kirkonpaikoille ja nykyiset kirkot, kuten nyt ainakin lempäälä, vesilahti tai messukylä, muutamia mainiten, rakennettiin mitattomiksi. Historiankirjat eivät tälläisestä uudistuksesta tiedä mitään, mutta sellaisen voi päätellä tapahtuneen.
Rajapirut
Lähes kaikilla näillä isoilla suorilla vilahtelee poikkeuksetta myös linnavuoria – niin tälläkin. Aiemmin on tullut jo vähän mainittua linnavuorien roolista nk hermeettisen maailmankuvan mukaisena pyhänä. etten sanoisi rajavuorena. Tämä vaatii vielä oman erillisen kirjoituksensa että sen hermeettinen maailmankuva avautuisi, mutta käytännössä tuon ajan maailmassa raja ei ollut kahden maa-alan erottama linja.Se oli ei-kenenkään-maa joka ei kuulu kummallekaan puolelle ja sen vuoksi hahmoton ja muodoton joka toimi rajana myös tämän- ja tuonpuoleisen välillä. Myönnän että nyt astutaan siihen shamanistiseen/panteistiseen/hermeettiseen tai animistiseen maailmaan, josta nykypäivän urbaani asukki ei voi olla perillä edes etäisesti. Raja on raja henkimaailman ja tämän maailman välillä ja sen vuoksi kavahdettava, vältettävä ja peljottava paikka liminaalisen luonteensa vuoksi. Rajoja on kaikkialla, ei ainoastaan valtakunnan- tai maakuntainrajoilla. Niitä on myös kotiportin kohdalla, kellotaulussa (keskiyöllä), murrosiässä lapsuuden ja aikuisuuden välillä, tienristeyksissä, huoneiden kynnyksissä jne jne jne. Ihminen ei ole ainoastaan halunnut kavahtaa näitä voimia vaan saada ne myös käyttöönsä tai ainakin hallita niitä. Se on tarvinnut tähän oman jumaluutensa, rajajumalan, jonka esim kreikkalaiset tunsivat Hermeksenä. Kaikille rajoille, kotiportille, tienristeyksiin ja teiden varrelle pystytettiin kivipylväitä joita ruvettiin hermeksen vuoksi kutsumaan Hermaksi. Lukija googlatkoon itse lisää. Roomalaiset sittemmin kopioivat tästä mailipylväät unohtamatta että ne olivat samalla myös liminaalipisteitä. Ne toimivat portteina tuonpuoleisille voimille. Meillä ne on tunnettu kansanperinteessä rajapirujen nimellä mutta vastaavia on ollut lähes kaikilla kulttuureilla. Ei ole sattumaa että paholainen iskee tienristeyksessä tai että manaaja –elokuvan demoni iskee varhaisteineihin tai mieluiten lapsiin jotka ovat liminaali-iässä.
Nyt joku sanoo että ahaa…kirkko siis rakennettiin näiden voimien päälle jotta kirkkoisät voivat kontrolloida näitä voimia (tai ainakin rahvasta joka niihin uskoi) mutta olisi vähättelyä sanoa vaikkapa Aimalan kirkko rajakirkoksi tämän takia. Se on raja itsessään.
Satakunnan historiallisen maakunnan ja myyttisen Tavastian välinen raja on ollut tutkijoille aina summittainen ja epämääräinen mutta jopa oletettu rajalinja rimmaa 100% Hiittinen - Aitolahti -linjan kanssa. Vetäkää siitä epäilevät tuomaat...
Nykypäivän modernille ihmiselle tämä maailmankuva ei tietenkään enää aukea. Ehkä jokin etäinen vertailukohta voisi olla vaikkapa suhteellisuusteorian tarjoama musta aukko,josta tieteistarinoiden mukaan pääsee outoon ja tuntemattomaan ulottuvuuteen, ja josta voi kulkea suuntaansa ja saada itselleen hallitsemattomia muutoksia. Näin muinaiset satakuntalaiset näkivät nämä kivipylväiden dominoivat ulottuvuusaukot ja vastaavasti hämäläiset suosivat linnavuoria. Nehän olivat rajamäkiä johon tehtiin pieni symbolinen porttiaukko. Tässä mielessä hiittinen-aimala –suorassa on molempien osapuolien rakennelmia –sekä toistuvin välimatkoin toistuvia kirkkoja kuin hämäläisten linnavuoriakin. Tästä linjasta muuten erkanee Vesilahden tienoilla pienempiä mutta yhtä suoria viivoja linnavuoria pitkin, ja lopputulos on kuin kalanruoto.
Hämmästyttävää kyllä, kuriositeettina mainiten, tätä linjaa jos jatkaa surutta, se tuntuisi menevän silloiseen suomen maantieteelliseen keskipisteeseen. Kylään jonka nimi on Tavastkenkä ja joka kuulemma tarkoittaa hämäläisten käytävää eli rajaa. Historiallisesti hämäläiset/satakuntalaiset pirkkamiehet muuten kävivät täällä 900-1000 -luvuilla viimeistään. Elleivät edenneet siikajokea pitkin Tavastkenkään jo silloin kun satakuntalaiset alkoivat asuttamaan pohjanmaata 700-luvulla?
Ovatko maaperän suorat linjat siis täyttä humpuukia, kuten ammattiarkeologit ovat sanoneet jo vuosikymmeniä? Teknisesti ne ovat todistettavissa mutta niiden ympärillä useinkin, tai itse asiassa aina, velloo joitakin NewAge –teorioita, joita on vakavassa mielessä mahdoton hyväksyä. Konkretia on totta mutta tulkinta usein väärä. Tässä tapauksessa kun nämä linjat kulkevat paitsi maakuntia pitkin, niiden eri puolilla on erotettavissa myös murrerajat, kulttuurinen eroavaisuus sekä jopa geneettinen eroavaisuus, on niitä pidettävä perusteltuna.
Sen hyväksyminen tietenkin pakottaa kysymään kysymyksen sen takana. Kuka tai ketkä olivat ne jotka nämä maakuntalinjat määräsivät ja millä valtuuksilla? Kuka oli tämän lauhanvuorenHerra jolla oli valtaa niin paljon, että kukin heimokunta alistui tämän tahtoon? Kaikki me tiedämme pitäjäkuninkaat ja ehkä jopa maakunnan kokoiset ruhtinaatkin ovat saattaneet olla mahdollisia. Mutta näiden linjojen perusteella on aikanaan sijainnut jokin ylikuningas joka on hallinnut sekä satakuntaa, pohjanmaata että hämettä, emmekä tiedä hänestä yhtikäs mitään ja aikakaudenkin vain todella hatarasti. Mutta sen tiedon esiinkaivaminen on vielä näiden linjojen ja mittojen takana, ja toistaiseksi hyvin piilotettuna.
Jukkis