Tätä kirjoittaessa tuolla jossain suunnitellaan elokuvaa myyttisistä Pudasjärven ufoista. Ei paha idea ja menestystä tekijöille. Sinänsähän Pudasjärven ufot olivat poikkeuksellinen tapahtuma maamme historiassa, ja sellaisenaan vaalimisen arvoinen. Kerrataan nyt tapahtumia vielä.


Sinänsähän tietoisuus koko Pudasjärven ufoista, niistä on kiittäminen lähes yksinomaan paikallista taksiautoilijaa Atte Särkelää, josta tuli episodin aikana suoranainen ufo-bongari, joka on ottanut aiheesta sen tuhannen valokuvaa todisteeksi. Nämä mystiset valoilmiöt piinasivat toki paikallisia pudasjärveläisiä laajemminkin, ja tarinoita seutukunnalla  riittää vieläkin kerrottavaksi jälkipolville. Ilmiö sinänsä oli todellinen ja se on hyvä pitää mielessä.


xlarge royanvaara
Tässähän sitä. Yksi Atte Särkelän kuuluisimmista kuvista.


Pääosin kyse oli oudoista kirkkaista valoista joita syttyili itsekseen autioilla vaaroilla ja joskus sitä tuli kuusimetsien sisuksista. Tiedetään myös tapauksia joissa outo pallosalama leijui ja pyöri pitkin pihamaata, jahtaili autiolla tienpätkällä kulkumiestä, ja kerran ihmiskunta kävi vastaiskuunkin maan ulkopuolista invaasiota vastaan. Veljekset asustivat kaksin mökissä  kun toinen sanoi pihamaalle hyökänneen jonkun valoaluksen. Sängyllä  makaillut Seppo ei kauaa aikaillut, hyppäsi  saappaisiinsa, nappasi seinustalta haulikon ja kävi taistoon. Ehti ampuakin kerran pari kunnes alienit katosivat äkkiä liiterin taa.

Itse otan tämän asian vakavasti mutta kehitellen sille toki maltillisempia näkökulmia. Tapaus saattaa antaa viitteitä mm. pallosalaman synnylle, jonka jotkut tutkijat ovat epäilleet syntyvän, ei suinkaan ilmakehässä, vaan maaperässä. Kun salama lyö johonkin, se plasmoittaa maaperän piioksidin – ja mahdollisesti hiilenkin – jotka muodostavat pallomaisen plasmakentän, joka  ilmaa  kevyempänä nousee maaperästä.  Yleensä se elää vain muutaman sekunnin ja me ihmiset sitten pohditaan onko se todellinen ilmiö vai yksinomaan optinen harha. Pallosalama, jos on pitkäikäinen, tietenkin liikkuu sähkömagneettisen periaatteen mukaan suurinta potentiaalieroa etsien, ja vaikuttaa ihmisten silmin tietenkin pelottavalta ennustamattoman liikeratansa vuoksi. Jos sellaista pitää avaruusaluksena, ei voi epäillä, etteikö liikerata olisi kaoottinen kuin joku tai jokin sitä  ohjailisi.


Ball lightning
Pallosalama hyökkää


On tietenkin selvää että Pudasjärvellä ei voinut olla kyse tyylipuhtaista pallosalamoista koska niitä esiintyy yksinomaan ukonilmalla, ja salamanisku on siinä käynnistäjänä.  On olemassa toinen, vielä parempi teoria sillä ufojen ja ydinmateriaalin välinen korrelaatio on hätkähdyttävä. Syntyihän ensimmäiset ufotkin vuoden 1945 ydinkokeiden seurauksena.

Itselläni on vahva kutina että kyse oli Neuvostoliiton atomi-ja vetypommikokeista joita suoritettiin näinä vuosina ahkeraan Novaja Zemljalla, mahdollisesti Kuolan niemimaalla ja kyseenalaisesti Karjalan tasavallassa. Siitä  ei ole pitkä matka Suomen puolelle. Maanalainen atomipommikoe varmasti aktivoi maaperän mineraalit, joita pitkin kulkee äkillinen neutronivirtaus. Varsinkin maaperän raskasmetalleissa, kuten ainakin uraanihiukkasissa, se synnyttää plasmailmiön, eli juuri kuvatunkaltaisen pallosalaman. Tai jopa maaperästä ponnistavan salaman joka leijuu puurajan yläpuolelle huojuen siinä minuutin tai kaksi.

Tämä kylläkin oivallettiin jo silloin. Itseoppineita kaivosvaltauksista kiinnostuneita alkoi liikuskella seutuvilla etsien uraanikaivokselle  hyvää paikkaa. Geologianlaitos Oulun yliopistossa suoritetussa ufo-panelissa kiisti jyrkästi asian, ja antoi ymmärtää  että kyse on jostain epämääräisestä huuhaasta. Kunnes joku yleisön seasta paljasti että geologianlaitos itsekin oli tutkijoineen päristellyt seudulla mopoilla koko kesän tutkien maaperän mineraalikenttiä – ja ilmeisenä  karttananaan juuri ne kohdat, joissa ufo-ilmiöt olivat tiuhimmillaan. Naamaltaan punainen ammattigeologi ei voinut kuin istua paikalleen ja vaieta.

Sinänsähän Pudasjärven ufot olivat aikansa ilmiö, joka liittyi kylmänsodan ydinkokeisiin. Niitä voi toki nähdä vieläkin. Niitä syntyy tämän tästä Skotlannin ydinvoimaloiden liepeillä josta niiden sanotaan leijuvan aina Norjan rannikolle asti. Norjassa on jopa oma vuoristolaaksonsa jossa valoilmiöitä nähdään tämän tästä  ja panee pohtimaan, missä määrin Norja mahtaa olla osa `ydinaseetonta pohjolaa´ ?

Lähes ainoa paikka suomessa on niitä nähdä Eurajoen ydinvoimalan tietämillä, jossa korkean antennin kärjessä toisinaan tanssii valoilmiöitä. Kuolan niemimaalle on haudattuna ydinjätteitä sellaiset määrät, ettei olisi tavatonta vaikka se synnyttäisi vielä joskus Pudasjärven ufot uudelleen, olkoonkin että eroa tuntuu olevan fuusiolla ja fissiolla. Yksi vuotava plutoniumtynnyri ei välttämättä vielä aktivoi maaperässä mitään.

Joka tapauksessa aihe on ehdottomasti dokkarin arvoinen vaikka pahaa pelkään että  aiheen käsittely saattaa jäädä torsoksi ja jättää vastauksen ns. ilmaan.

Jukkis