Paljon on tehty vanhuksien suojelemiseksi. Itse asiassa yllättävän paljon. Rajanylityspaikat ovat kiinni, lentokentät suljettuja, koulut ja ruokalat panneet lapun ovelle, ja tulevaa konkurssiaaltoa odotellessa. On otettu toimivuuden vuoksi muhkea ulkomaanlaina ja revitty eläkerahastostakin muhkeat summat. Mitäpä sitä ei tekisi tietyn väestöryhmän suojelemiseksi?
Sillä onhan se vissiin totta, että haurain kansanosa on jonkinsortin vaarassa, vaikka niinhän ne on kiistatta joka vuosi niille, joiden yleiskunto alkaa olla hataraa laatua.
Pääministeri Sanna Marin on ohjeistanut että eläkeläisten on pysyttävä kotonaan ja kaupassa saa käydä vain ja ainoastaan, jos muuta vaihtoehtoa ei ole. Eli jos ei saa sukulaistaan tai naapuriaan käymään puolestaan. Kerrostalojen seiniin onkin tullut lappuja, jossa joku tarjoutuu hoitamaan apteekki- ja kauppa-asiat.
Entä sitten tämä suojeltava kansanosa itse? Kyllähän niille sukulaiset soittaa ja tarjoutuu kauppakuskeiksi. Sanovat tietenkin että itse saavat vielä käytyä. Ovat vähän huvittuneitakin tarjouksesta ja ehkä salaa imarreltujakin. Siellähän niitä sitten näkyy marketeissa. Kun oikein keskittyy asiakaskunnan keski-ikään, näkee että sellaiset 80-90% ovat eläkeläisiä. Muita ikäluokkia ei pahemmin näy, he ovat eristäneet itsensä etteivät vain tartuta tätä väestöryhmää.
"Pakolliset kauppa-asiat" on suhteellisen väljä käsite. Se voi tarkoittaa sitä tärkeintä, eli lottokupongin viemistä tavaratalon neuvontaan, jossa on veikkauspiste. Samalla voi jäädä niille tuoleille turisemaan muiden huru-ukkojen kanssa ja vaihtaa kuulumisia ja päivitellä maailmanmenoa. Tietenkin pitää myös vaihtaa kolikkoja josko onni potkisi hedelmäpelin äärellä. Eikä sitä ostoskeskusta jossa ei olisi lounasbuffaa kympillä. Vetreimmät voivat vielä kotimatkalla piipahtaa kolpakollisellekin. Kyllähän sitä omatunto voi vähän pistellä että pitäisi kai ostaa ruokaakin, mutta kun kaappi on täynnä ja korkeintaan tarttee vähän maitoa aamukahviin ja ehkä jonkun sämpylän iltapalaksi. Niiden takia viitti jonottaa marketin puolella koska mummojono on pitkä, joten näppärästi ne voi hoitaa sitten kodin vieressä olevassa kulmakaupassakin.
Kuka sitä jaksaa kotona olla ellei välillä pääse humppaamaan...?
Aika huoletonta porukkaa, pakko sanoa. Velikultia, sanoisi Väinö Linna. Koko yhteiskunta on suljettu ihmisten takia jotka itse viis veisaavat. En ihmettele että Sanna Marin vihjaisi jo kunnon ulkonaliikkumiskiellosta ja poliisin myöntämästä sakosta, jos vaan hengailee. Vaikka pelkkää lorvimista on tietty vaikea näyttää toteen, koska kysyttäessä kaikkihan vaan on apteekkireissulla.
Jopa minäkin, jonka on vaikea ottaa influenssaa kovin vakavasti, olen sentään vähän rajoittanut elämänmenoani. Olkoonkin että taudissa ensimmäinen erä on voitettu. Taudinkantajia on tunnistettu kolmisensataa, arvioitu todellinen määrä huitelee jossain 10 000-30 000 välillä ja vaan yks heebo tähän mennessä teholla. Pakko sanoa että ensimmäinen maali on tullut suomalaisille ihmiskunnan edustajille, ja nyt kun homma tehostuu vielä tästäkin, ja saartopolitiikka tiivistyy, ei mitään syytä, etteikö tulisi toinenkin maali. Tosin on sanottava, että nämä ovat vasta alku-eriä, ja varsinainen aalto ei ole vielä täällä asti. Vielä täällä uskaltaa liikkua.
Mutta oli oma asenteeni sitten mitä tahansa, ei kai sitä kukaan ehdoin tahdoin itselleen influenssaa halua. Koronaviruksia on kiertänyt maapalloa ennenkin, ja terveillekin ihmisille voi tulla ikäviä jälkitauteja. Vielä vähemmän kukaan haluaa kontolleen, että käy sairastuttamassa jonkun vanhuksen, joka kohta on letkuissa ja palkitaan kappelissa. Mutta soisi kyllä, että kun tässä näkee itsekin vaivaa asian eteen, että ne suojeltavatkin tekisivät jotain itsensä eteen. Nehän on riski itselleen.
Maailma ei varmaan palaa enää ennalleen. Talouden mekanismit sanoo, että jotkut menee nyt konkkaan ja toiset sen sijaan nettoaa, riippuen omaako matkatoimiston vai vessapaperitehtaan. Poikkeusjärjestelyillä on tapana jäädä pysyviksi ilmiöiksi ja niiden purkaminen voi sitten olla vaikeaa, kun sen aika on. Koko talousjärjestelmä muuttuu johonkin suuntaan ja tuskin on enää samannäköinen kuin aloittaessa.
Jukkis