Kiistatta tunnelma on nyt aavemainen. Tänne Tampereelle odotetaan epidemiaa joka tuntuu juuttuneen tuonne etelän tiesulkuihin. Kadut ovat nyt kunnolla tyhjät, väki pysyttelee kodeissaan tai on karannut kaupungista. Ilmapiirin vaistoaa. On kuin mongolilauma olisi ratsastamassa kaupunkiin. Valmistelevissa toimissa me kaikki ollaan asiantuntijoita ja on kova polemiikki päällä jossa kaikki puhuu toistensa suuhun. Se vaihe on odotettu ja nyt vain odotetaan. Hiljaa mielessä pohditaan kestääkö muurit? Onko keitetty varmasti tarpeeksi kiehuvaa öljyä kun vainolaisen entraushaat iskeytyvät muurinseiniin?
Puheenaiheet loppuu kaikilta. Facebookissa koettaa joku pitää tunnelmaa yllä jollain keinotekoisella ja väkinäisellä hauskuutuksella. Se mikä on arkena ollut tärkeää, ei ole sitä nyt. Koronasta voi puhua mutta siitäkin on näkökulmat loppuneet ja nyt vaan odotellaan. Karanteeni menee korvien väliin ja jopa dilgitaalinen yhteydenpito katkeaa, ja kaikki on vetäytyneet koloihinsa. Odotellaan. Vain iltalehdet koettavat kyseenalaistaa hallituksen saartotoimet luodakseen eripuraa, mutta edes pahimmat öyhöttäjät eivät tartu täkyyn. Kaikki vaistoavat petturimedian.
Sitten se tulee. Lumisade. Ensimmäinen koko talvena. Se tulee aina kun on uhka päällä, ja on tehnyt sitä aina. Ne sanoo että sotatalvet ovat aina kylmiä. Sanonta joka on syntynyt kokemuksesta. Viikingit muistelevat riimukivissään kuinka kävivät suomalaisten kimppuun mutta nämä taikoivat lumimyräkän ja pakenivat sen turvin. Suomen etelärannikkoa ryöstömielessä liikkuneet viikingit saivat piinakseen armottoman puhurin joka pakotti purjehtimaan muualle. Vähän kuin mongolienkin laivasto japanin edustalla tuhoutuivat tyhjästä tulleeseen taifuuniin.
Sitten on ne kovat talvet isompien rytäköiden yhteydessä. Silloin kuin toinen maailmansota syttyi ja ihmisillä oli muistissaan Verdunin mutakentät, kollektiivinen kauhu aiheutti mittavan pakkastalven 1939-1940. Toinen pakkastalvi iski kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon ja joulukuu 1941 Moskovan edustalla on suorastaan legendaarinen kun talvi alkoi etuajassa. Amerikkalaiset muistelevat hyytävää talvea joka iski Bastogneen talvella 1944. Esimerkkejä riittää.
Britit muistelevat niin ikään talvea 1962 juuri kun maailma oli käynyt täysimittaisen ydinsodan partaalla. Kohtalon täyttyminen oli enää tunneista kiinni kun joku olisi painanut nappia. Kun Tsernobyl räjähti 1986, seuraava talvi oli suomessakin sitten oikein pakkastalvien pakkastalvi. Joka siellä oli, muistaa että hengittää ei voinut kuin kankaan läpi. Kun Japanissa räjähti ydinvoimala, ja suru ja pelko täyttivät kaupungin, ilmaantui kuin tyhjästä, lähes pilvettömältä taivaalta räntäsade joka kylmensi ilman.
Niiden takana on jokin luonnontieteellinen ilmiö. Jotenkin kollektiivisessa pelkotilassa olevat ihmismassat vain osaavat vääntää säätä kylmään suuntaan. Kuin olisi isompi tietoisuus joka lähettää ikävät ilmanalat tuolta jostakin atlantin selänteeltä kohti kärsiviä ja uhan alla olevia ihmisiä. Sitä ei voi selittää millään. Ei ole edes luonnontieteellistä teoriaa millä sen selittäisi. Ihminen tietää niin kauhean vähän. Vain intiaanit oppivat sadetanssin merkityksen mutta tuskin hekään miten se toimi, kunhan toimi. Suomalaisnoidat myivät tuulipusseja ja aina kun avasi solmun, heräsi ilman hengettäret puhuroimaan.
Minä tiedän vain että odotin tuota lumisadetta. Tiesin sen tulevan kun mielialat on täällä mitä on. Pelokkaat, uhanalaiset ihmiset muodostavat päälleen magneettikilven joka vetää kylmää ilmaa puoleensa, kuka sen osaa sanoa. Sydämellään. Stressaantuneen ihmisen sydän tuottaa kaksin- tai kolminkertaisen sähkömagneettisen kentän. Kaupungin päälle muodostuu jotakin joka korreloi ilmavirtausten kanssa. Ei sellaista voi todistaa. Ihminen tietää niin vähän planeetan mekanismeista. Eikä siitä kannata kinata kun ei ole kättä pidempää antaa todisteeksi. Kunhan toteen. Paikallissää korreloi aina ihmispolojen mielialojen kanssa.
Jukkis