Olen kerran tavannut. Ylsin kainaloon sillä Matti on pitkä mies. Todella pitkä. Ottaen huomioon asuinmaakuntansa pohjanmaan että pituutensa voi olla varma että hänen suonissaan suhisee HMGA2 -geeniä joka aiheuttaa kilpirauhasen liikatoimintaa joka tuottaa tavanomaista pidempikasvuisia ihmisiä. Tämä geenivirhe tuntuu elävän erityisesti pohjanmaan ja kainuun miesväestössä mutta kun piti tarkastaa asia, en enää sitä internetistä löytänyt. Toisaalta kun ajattelee että tämän maan pisimmät miehet ovat lähes järjestään olleet kotoisin hyvin suppealta maantieteelliseltä alueelta, voi todellakin olettaa taustalla vaikuttaneen jonkin geeniperimän.
Suomeksi tämä tarkoittaa että meidän Masa on todellakin legendaarista jatulien heimoa josta kansanperinne tietää puhua jättiläisinä. Vaikka sitähän se jatuli tarkoittaakin jättiläistä. Senkin me tiedämme toisaalta että jatuleista kun puhutaan, niin puhutaan myös legendaarisista muinaiskuninkaista; fornjoturin suvusta. Tullut kai jo mainittuakin että Fornjotur tarkoittaa vanhaa jättiläistä ja jos "vanha" on arvonimi, se voidaan tulkita jatulien kantaisäksi. Heimonvanhimmaksi tai perustajaksi.

Historia tuntee muitakin jatuleita. Daniel Cajanus (1703-1749) oli aikansa pisin mies. Kehtasi vielä tulla julkisuuteen samaan aikaan kun Turussa Porthan ehti julistaa muinaiset jättiläiset silkaksi saduksi johon kenkään ei pidä uskoa. Sieltä Paltamosta oli kotoisin myös pisin miehemme Väinö Myllyrinteen äiti. Jos vaan sukutauluja pöyhisi niin kyllä se Vanhanenkin siihen sukuun kuuluisi tavalla tai toisella.
Miksei siis Vanhanen voisi tehdä comebackia hallitukseen? Onhan hänen sukunsa perustajaisä sentään hallinnut puolta skandinaviaakin aikanaan. Kuningaskuntaa. Juu-u. Vanhanen on kuningassukua alenevassa polvessa ja varmaan siitä syystä vaikuttaa niin sivistyneeltä vaikka onkin maajussi taustaltaan. Veri vetää politiikkaan.

Kvenlandin kuningas Fornjotur rantatunut tutkimaan valtauksiaan.
Näin on. Näin minä miehestä oikeasti aattelen että on jo kerran ollut kuningas sillä pääministeri jos mikä sitä kai nykyisin vastaa valtansa puolesta. Nyt nousee sitten kakkosvirkaan joten on kuin itse kohtalo istuttaisi jatuliheimon jälkeläiset sille pallille joka heille ikiaikaisen nautintaoikeuden perusteella kuuluu. Te nyt kysytte onko tämä kirjoitus joku pakina tai vitsi? Pahinta ettei ole.
Jukkis