Vielä kerran palataan tutkasodan ihmeisiin jotka ei ainakaan minua lakkaa kiehtomasta. Jo yksin sen vuoksi että se osoittaa tieteen rajattomuutta. Ette te tietenkään ole lukeneet vieläkään Valtakunnan kattoa joka on tiettävästi ainoa teos joka suomeksi kertoo näitä juttuja. Mutta ei toki kaupitella kirjaa vaan tehdään sen sisällöstä yksinkertaistettuja tiivistyksiä josko se avaisi teillekin näitä radioaalloilla käytyä sotaa.


Pommikone toki voi lentää öisin turvallisesti sillä vastapuoli ei sitä löydä, mutta ei sekään pilkkopimeässä juuri mitään löydä. Ensimmäiset pommituslennot Englannista Saksaan käytiin puhtaasti porkkanoiden voimalla. Porkkana kun parantaa pimeänäköä ja niiden avulla voi kumota luonnonlain, ettei ihminen näe pilkkopimeässä kuuden kilometrin päähän. Hitaasti allkoi kuitenkin englantilaisille valjeta, että saksalaiset pommittivat, ja varsin menestyksekkäästi, Coventryn kaupungin ihan muulla kuin porkkanoilla. Heillä oli jonkinlainen johtosäde. Saksan rannikolta radiomastosta lähetettiin ns. notkupolvisädettä kohti Coventryn keskustaa. Kun saksalainen pommikonelentäjä lensi tämän johtosäteen mukaisesti, hän kuuli kuulokkeistaan morsetusta; lyhyitä ja pitkiä ääniä. Mikäli hän erehtyi lentämään liiaksi vasemmalle, kuului vain lyhyitä piippauksia ja pitkiä taukoja. Mikäli hän lensi liian oikealle, päinvastoin. Kuului pitkiä ääniä mutta lyhyet äänet puuttuivat.

Radar jamming spectrum
Tutkasota oli loputtoman luovuuden ja innovaation kenttää ja osoitus tieteen loputtomista mahdollisuuksista.

Ongelmahan tässä oli että vaikka kone löytää vääjäämättä Coventryn keskustan, se ei voi millään tietää milloin se on kohdalla. Sitä varten tarvitaan toinen X-säde joka lähetettiin Tanskasta ja leikkasi notkupolvisäteen kanssa. X-säteen ääni oli erilainen ja ilmoitti milloin on aika avata pommikaukalot. Toki tarvittiin varoitusääni jo senkin takia, että pommikone saattoi valmistautua eikä reagoi liian myöhään. Sen vuoksi ensimmäinen X-säde ilmaantui kuulokkeisiin jo kymmenen minuuttia ennen kohdetta, toinen viitisen minuuttia ennen ja kolmas kohdalla. Englantilaiset eivät tätä tienneet. Kun he polttivat kokkoja Coventryn eteläpuolisella nummella jotta se näyttäisi palavalta kaupungilta, eivät pommikoneet menneet lankaan vastoin kaikkea logiikkaa vaan lensivät hämäyksen yli.

Notkupolvisäteestä britit kehittivät vastaavanlaisen versionsa GEE-säteen. Se otettiin käyttöön vasta alkuvuodesta 1942 ja elokuuhun mennessä siitä oli luovuttu koska sitä häirittiin jo liikaa. Kaikenlaiset väärät signaalit ujutettiin oikeiden sekaan ja oikeat äänet peitettiin kohinaan. Tutkasotilaat katsoivat saavuttaneensa voiton mikäli kuolemanlasti putosi taivaalta kymmenen minuuttia ennen kuin mihin piti. Suurin piirtein sama ongelma koski GEEn seuraajaa Oboeta, vaikka ovelat britit lähettivätkin kahta signaalia. Toista jota saksalaiset häiritsivät ja lyhyellä aallonpituudella toista, joista he eivät tienneet mitään.

Se mikä suojeli Saksaa oli rannikolla sijainnut Kammhuberin linja. Se oli valonheitinketju jossa valonheittimet olivat yhdistetty tutkaan ja aina kun tutka sai signaalin pommikoneesta, valonheittimet kääntyivät sinne automaattisesti. Valonheitinten kylpemässä valossa pommikone oli avuton sitä kohti hyökkäävää yöhävittäjää vastaan.

Se vähä mitä tutkasota korostaa on dipolin (Window) voittokulku. Dipolit olivat foliopaperisuikaleita joita pudotettiin koneista kahmalokaupalla. Ne sokaisivat maatutkan täydellisesti ja sen myötä koko automaattinen järjestelmä Kammhuberin linjalla tuli hulluksi. Valonheittimet kääntyilivät sinne tänne mielipuolisesti ja järjestelmään lisätyt ilmatorjuntatykit ammuskelivat omin päin tyhjälle taivaalle tai olivat vain vaiti. Sitä ei voi kuitenkaan kiistää etteikö dipolin avulla tehty kolmivaiheinen polttohyökkäys Hampuriin ollut tällä saralla menestys joka on jäänyt maailmanhistoriaan. Hampurihan kyllästettiin niin polttosauvoilla kuin nestepommeilla että ihmiset paloivat joukottain Hampurinkanavaan joka vesi paloi yhtä iloisesti kuin kaikki muukin.

tutkasota1
Tutkasodan kenties väkevin neronleimaus dipoleita vastaan oli kytkeytyä englantilaisten tutkaverkostoon ja varastaa sieltä kaikki tarvittava informaatio.


Dipoli ei kuitenkaan ratkaissut tutkasotaa eikä sitä tiettävästi kumpikaan osapuoli koskaan voittanutkaan. Satunnaisesti oli toinen osapuoli niskan päällä mutta ratkaisevaa voittoa ei saavutettu. Tässä mielessä dipolilla kehuskeleminen on aiheetonta vaikka sillä hetkellinen voitto saavutettiinkin. Vuoroin vieraissa sillä tiettävästi saksalaisetkin käyttivät sitä kerran Italian rintamalla 2. 12. 1043. Tällöin Barian satamakaupunkiin tehtiin hyökkäys ankkurissa olleiden rahtilaivojen kuin satamalaitteidenkin tuhoamiseksi. Huonoksi onnekseeen yhdessä rahtilaivassa joka syttyi palamaan, oli lastina sinappikaasua jonka säiliöt pian räjähtelivät kovassa kuumuudessa. Kaasu levisi koko sataman alueelle ja 628 liittoutuneiden sotilasta joutui sen myötä sairaalaan joista osa kuolikin.

Dipoli avasi kokonaan uudenlaisen lohkon tai pikemmin oman tutkarintamansa. Kun maasta käsin ei enää voitu tutkan avulla ohjata yöhävittäjää, oli viimeinen toivo hävittäjien ohjaamoissa joissa olivat omat Liechenstein -ohjaamotutkat, jotka näkivät kaiken mikä niiden edessä olevassa pimeydessä lensi. Dipoli vain sokaisi nekin ja pian nekin jahtasivat foliopapereita. Lisäksi englantilaiset hyökkäsivät Liechensteinia vastaan. Serrate oli laite joka luki Liechensteinin lähettämiä aaltoja ja toimi suoranaisena majakkana brittiläisten Mosquitoille. Tasapaino saavutettiin kun saksalaishävittäjät siirtyivät SN2 -ohjaamotutkaan jotka osasivat erottaa dipolit pommikoneista ja joita brittikoneet eivät osanneet lukea. Tähän uuteen ohjaamotutkaan vuorostaan vastapuoli kehitti Mandrelin joka lähetti saksalaisten tutka-aalloille valkoista kohinaa. Siitä alkoi pitkä kissa-hiiri -leikki eri taajuuksilla. Lopulta saksalaiset siirtyivät passiivitutkiin. Kun pommikoneen peräpää skannasi yötaivasta Monica-tutkalla, luki hävittäjä pommikoneen sijasta Monican tutka-aaltoja. Näin vuorostaan pommikone toimi majakkana.

Tietenkin saksalaiset yrittivät korjata isot tutkansa. Sekä pienemmät Freyat että isommat Wurtzburg -tutkat yhdistettiin kaikki yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi, mammutiksi, joka kykeni lähettämään niin leveitä aaltoja että ne eivät reagoineet 30cm foliopaperiin mutta kymmenmetriseen pommikoneeseen kylläkin. Ilo jäi kovin lyhytaikaiseksi.

Oli oleellista tietää mikä oli koneiden määränpää. Ainoa tapa estää kaupunkia muuttumasta jättirovioksi oli verottaa konekantaa jo niiden lähestyessä jotta hyökkäysvoima pommilasteineen jäisi pienemmäksi ja se avasi palokunnalle mahdollisuuden. Koska torjuntahävittäjiä ei koskaan ollut rittävästi, oli etukäteen tiedettävä minne päin ne lensivät ja lennätettävä niiden reitillä oleville kentille torjuntahävittäjät hyvissä ajoin, ehdittävä ne tankkaamaan ja täyttämään konekiväärien panosvyöt. Mammutin tehokkuutta häiritsi Carpet. Se lähetettiin hitaista koneista wurtzburg -tutkiiin ja täytti ne kohinalla. Hyvin pian, ellei lähes välittömästi, saksalaiset oppivat kampaamaan mistä päin taivasta kohina lähti ja sen vuoksi seuraava kehitysaskel oli Carpet II. Se lähetti häirintää vain 30 sekunnin ajan ennen vaikenemistaan, vaihtoi paikkaa ja lähetti häiriöaallon uudelleen.

Vastakkain tutkasodassa olivat R.V.Jones ja kokeiluviestirykmentin komentaja Wolgang Martini. R.V. Jones oli RAFn ainoa tiedeupseeri, koulutukseltaan fyysikko ja Martinin komennossa oli likemmäs 20 000 tutkasotilasta. Molempia yhdisti että heidän alaisuuteensa ei typeryksiä otettu. Innovaatiot seurasivat toistaan. Tässä esitetty on vain pieni pala isommasta kokonaisuudesta, sillä siihen linkittyi oleellisesti tutka-aalloilla käytävän sodan lisäksi radioaalloilla käytävä. Koneet alkoivat pursuta ohjaamotutkia, niiden häirintälaitteita, tutka-aaltojen lukijoita, joita kaikkia muutettiin tehokkaammiksi vastapuolen harhauttamiseksi. Radioviestintää häirittiin sitäkin ja osaltaan myös maanpinnalla koetettiin kehittää uusia torjunta-aseita joista Wasserfall -ohjus mainitsemisen arvoinen.

tutkasota2
Englantilainen tutkajärjestelmä osasi myös singota vastaanottamansa tutka-aallot uudestaan ja singota ne eri paikkaan. Näin syntyi kaksi tutkaimpulssia vastapuolen tutkajärjestelmään joista toinen oli valeaalto

Mutta se mitä englantilaiset eivät saaneet tietää ennen kuin sodan päätyttyä, oli harviaisen nerokas keksintö Klein-Heidelberg joka ohitti tuon kaiken kilpajuoksun. Englannin rannikolla oli oma tutkajärjestelmänsä HomeChain joka luonnollisesti navigoi taivaalta myös omat pommikoneet Saksan rannikolla kun ne olivat matkalla kohteeseensa. Saksalaiset kehittivät tutkanlukijan joka luki HomeChainin majakka-aaltoja. Kun sen säde palasi majakkaan, myös saksalaiset lukivat sen. Se antoi vastauksena englantilaisten pommikonelaivueen ja millä etäisyydellä ja suunnassa se lensi. Eikä tälläistä vastaan olisi voitukaan kehittää mitään väkevää torjuntalaitetta kuin sammuttaa tutkaverkosto.

Tietämättään englantilaiset kylläkin silloin tällöin sitä torjuivat. Hämäysmielessä, kun HomeChain oli saanut kaiun omista koneista, keksittiin singota tämä tutka-aalto uudelleen kaikuna taivaalle mutta eri kohtaan taivasta. Saksalainen tutkavalvoja näki ruudullaan kaksi pommikonelauttaa joista toinen oli aito ja toinen ei. Joten kun saksalaiset olivat kytkeytyneet tutkaverkon aaltoihin, he oppivat pian erottamaan viiveen joka lähti radiomajakasta ja tiesivät että se joka lähtee sekunnin kymmennyksen myöhemmin, on valekaiku. Aikaa myöten englantilaiset luopuivat valekaiuista koska siitä ei selvästikään ollut hyötyä, vaikkeivat tienneetkään miksi.

Kun tutkasotaan perehtyy, havaitsee pian miten suurimittaista se on. Suurjaksorintama oli se jonka myötä onnistuttiin tai epäonnistuttiin ja välillä vastapuoli sai muhkeita voittoja. Joko pommikoneet harhautettiin pudottamaan lastinsa ennen kohdettaan autioille metsäpätkille tai ne joutuivat väijytykseen. Toisaalta taas Hampurin tai Kasselin suurpommitukset onnistuivat yli odotusten koska onnistuttiin yllättämään vastapuoli uudenlaisella keksinnöllä. Nykyisin ei voi kai kuvitellakaan miten tehokasta tutkasota voi olla, kun sitä on kehitetty maailmansodan jälkeen kylmänsodan aikana ja sen jälkeen on elektroniikka laajemmin tullut peliin.

Jukkis
Piilota kommentointilomake