Ajattelinpa, kun tälläinen historiaan hurahtanut olen, kertoilla oman televisiohistoriani ja nimeän kultakin vuosikymmeneltä sen parhaan sarjan. Muutenhan olen kanavapäälliköille kirous; kuulun siihen katsojaryhmään joka katsoo uutiset ja a-studion ja joskus jonkun elokuvan. Varsinkin jos se on kriitikoiden ylistämä eli älykäs. Toisaalta olen seurannut yhtä tai kahta sarjaakin eri vuosikymmenillä ja se olkoon nyt teemana.


Minun televisiohistoriani alkaa sieltä 1970-luvulta. Alkupuolelta. Lapsena ei vielä omaa kriittistä silmää ja sitä tölläsi käytännössä ne kaikki. Sarjojakin oli sen kymmenen; oli Cannonia, Kojakia, Myrskylintuja, Avaruusasema Alfaa, Kuuden miljoonan dollarin miestä ja ehdottomasti myös Näkymätön mies. Ei sitä missä se kundi teki itsensä näkymättömäksi rannekellollaan vaan sitä originaalia brittiläistä minisarjaa. Jäipä mieleen myös varsin mystinen sarja Safiiri & Teräs. Osasin sitten kyllä vältelläkin tiettyjä, ainakin sitä mikä kertoi kahdesta amerikkalaisesta rekkakuskista ja ehdottomasti Merilinja sai katoamaan ruudun äärestä. Siihen aikaan pyöri myös televisio-elokuvia kuten sheriffi McCloud ja varmaan Columbo on niistä kestänyt ajan hammasta parhaiten.

cannoni

Kaikki katsoi 70-luvulla yksityisetsivä Frank Cannonia. Tämä ylivanha ja sairaalloisen lihava etsivä näytti närhen munat. Kävi muuten Suomessakin jossa hänelle esiteltiin rikosmuseossa tunnetuinta murha-asetta mora-puukkoa. Joka sarja aina alkoi sillä että Cannon kokkaili keittiössä kun puhelin soi uuteen tehtävään. Kuvassa tuttu teema sarjasta. Ammattimainen palkkamurhaaja ei osu Cannoniin kiikarikiväärillä 50m päästä mutta kun Cannon vetäisee lyhytpiippuisella revolverillaan heittolaukauksen, se on laaki ja vainaa.

Kaikkiruokaisuuteen varmaan vaikutti että siihen aikaan oli kanavia kaksi ja ne aloittivat ohjelmansa joskus puoli kuuden maissa. Ekat kaksi tuntia tuli yleensä klassisia konsertteja. Ohjelmat loppui viimeistään puoli yhdentoista maissa, lauantaisin tuli länkkäri jolloin ohjelmaa saattoi olla puolelleöinkin. Kansa meni nukkumaan yhdeksältä illalla, elettiin teollista aikaa. Se vähä mitä oli, sitä katsottiin. Elettiin vielä aikaa jolloin oli syrjäkyliä jossa oli yksi töllö ja jonne koko kylänväki kokoontui katsomaan lauantaitansseja. Olohuoneen täytti tuolirivistöt jotta asukkaat mahtuu kaikki istumaan. Eliitillä jo ensimmäiset väritelevisiot joissa kuva värisi ja meni taukoamatta ylös ja alas ja jota piti pamauttaa nyrkillä jotta kuva pysyi vakaana. Meni ne mustavalkoisissa Asoissakin. Vaarivainaani piti kirjaa seinän ja telkkarin välissä jotta kuva ei karkaisi. Piti olla juuri tietynpaksuinen ja se lainasi Härmälän kirjastosta sitä tiettyä kirjaa jossa oli oikea sivumäärä.

En minä tiedä mitä siltä ajalta jäi mieleen mutta jos jotain pitää nimetä se on ehdottomasti Maanalainen armeija. Tämä belgialaisesta vastarintaliikkeestä kertova sarja oli taattua brittituotantoa ja sen ikimuistoinen pääpahis Gestapon Kessler sai sen vuosikymmenen inhokin maineen. Silloin luki lehdessä että Kessleriä esittänyt näyttelijä Clifford Rose oli saanut turpaansakin kadulla. Joku siitä kerran jälkeenpäin sanoi että se sarja joka jatkui vuositolkulla? Kun sen ostin muorille deeveedeenä, ilmeni että siinä on vain kolme tuotantokautta ja kukin kausi kesti n. 6-8 jaksoa eli se oli hyvinkin suppea. Se vain taisi pyöriä niin moneen kertaan. Kun sen itse katsoin kahteen kertaan videolta, alkoi se vasta avautua syvyysuunnassa. Kessler siinä pehmeni rakastajattarensa myötä ja kapakoitsija Albert Foirot ei tuntunut olevan kiinnostunut kuin ravintolastaan ja kaikki muu, ihmisiä myöten, oli sivuseikka. Hän salakuljetti alasammuttuja RAFn lentäjiäkin vain saamaansa rahapalkkiota vastaan. Ei näitä asioita silloin hoksannut kun sitä seurasi enemmän sitä itse toimintaa.

Maanalaisen armeijan ehdoton vahvuus oli sen tunnari, alkumusiikki ja tunneliajo. Liitän sen tähän, ei se kauan kestä mutta myöntäkää että on vaikutuksen tekevä.



1980-luku ei ollut televisiossa hyvää aikaa. Mieleeni ei ole oikein jäänyt mitään mutta jos pakolla pitää jotain nimetä niin ehkä Hill Street Blues joka toi kokonaan uudenlaisen formaatin. Sekaisen ja kaoottisen poliisiaseman jossa hääri useitakin hahmoja. Muille varmaan Miami Vice tai Ritari Ässä? Nihkeä vuosikymmen ehkä selittyy sillä että elettiin sitä aikaa jossa YLE hankki ohjelmansa lähinnä itäblokin maista ja kukaan ei tietenkään töllännyt mitään neuvostosarjoja, olkoonkin että 1970-luvulla pyörinyt "Kuinka teräs karaistui" oli neuvostotuotannoksi yllättävän laadukas. Se kertoi suoraryhtisestä puna-armeijan nuoresta upseerista joka oli jonkinlainen nimismies muuten niin paatuneessa roikaleiden täyttämässä kylässä. En tiedä miltä sekin näyttäisi jos sitä nyt katsoisi?

Jotta ei tarvinnut katsoa intialaisia, puolalaisia tai vietnamilaisia elokuvia, kansa rynnisti videovuokraamoon. Elettiin VHS-kasettien ehdotonta kulta-aikaa. Se varmaan vaikutti juurikin myös televisioon. Lahjakkaimmat käsikirjoittajat katosivat elokuvien puolelle.

cannoni 1
Kuuden miljoonan dollarin mies oli kaveri jolla oli bioniset jalat, toinen käsi ja silmä jolla nähdä väijytykset. Hänet oli rakennettu kuudella miljoonalla eli todella tähtitieteellisellä summalla ja sarjan nimi jo ilmaisi, että nyt ei pikkurahalla pelata kun tehdään jotain jolla konnat lakoo.

1990-luku oli sitten taas television renessanssia. Silloin tultiin peliin takaisin isolla rahalla. Ehdottomana ykkösenä Salaiset Kansiot joka dominoi sitä vuosikymmentä. Sen sisarsarja Millennium tuntui kyllä olevan parempi mutta salaiset kansiot oli kiistatta ilmiö. Salaisuus oli siinä että jonkun sarjan yksi jakso maksoi jo tekovaiheessa saman verran kuin keskiverto elokuva. Tämä näkyi siinä että 90-luvulla vuorostaan elokuvat huononivat ja teeveesarjat kukoistivat. Jos oli hittielokuva, siitä tehtiin teeveesarja ja sehän oli sitten jo 24-tuntinen elokuva. Osaksi varmasti vaikutti että silloin alkoi editoinnissa digitoinnin aikakausi ja trikkitekniikka alkoi mahdollistamaan vaikka mitä.

2000-luku toi kaapelikanavat josta HBO mainitsemisen arvoinen koska YLE osti sitä mukaa sen tuotantoa. Muistamme lännensarja Deadwoodin, Sopranoksen ja mitä niitä olikaan. Niksi oli vahvassa käsikirjoituksessa. Siinä missä telkkari oli saanut kahleen jalkaansa mainostajista joilla oli valtaa päättää mitä telkkarissa sai esittää ja mitä ei, ei tämä kahle koskenut kaapeliyhtiöitä. Yksi sarja nousi silloin itselleni yli muiden eli Langalla. Ylistän sitä vieläkin kaikkien aikojen parhaana poliisisarjana sen realistisen otteensa vuoksi. Se esitteli poliisilaitoksen joka lähinnä kaunisteli pormestarin iloksi rikostilastoja eikä halunnut tietää murhista mitään. Jos joku halusi selvittää jotakin, hän sai taistella byrokratiaa vastaan ja sai lopulta poliisijohdon niskaansa.

2010-luvusta en ole paras puhumaan koska en enää seurannut muuta kuin Walking Deadia. Pidän sitä loistavana eeppisenä kertomuksena ja omalla tavallaan suurena amerikkalaisena kertomuksena joka ammentaa parhaista lännenperinteistä. Rick Grimesin katoaminen sarjasta lässäytti sen pahasti, sen myönnän. Pahin isku oli se että viimeistä tuotantokautta ei näe televisiosta sillä suoratoistopalvelu osti sen katsojakunnan nenän edestä. Sellaista temppua on mahdoton edes kommentoida, niin pöyristynyt olen. Varsinkin kun uhrasin sarjalle koko vuosikymmenen. Se oli FOX-kanavalta härski temppu jota monet muutkaan eivät sulata. Ehkä sen joskus vielä näen videolta miten sarja päättyi, sikäli jos ja kun se edes videolle tulee.

2020-luku on kenties ollut pahin pohjanoteeraus television historiassa. Se on hävinnyt taistonsa suoratoistopalveluille jotka tekevät saman paremmin. Minäkin olen lähtenyt sille tielle enkä töllöstä katso enää mitään, en edes uutisia. Muija niitä kyllä kattoo, niitä kaikkia ihme deittaus, kokkaus ja sisustus -ohjelmia jossa itse en näe päätä enkä häntää. Varmaan korona vaikuttanut. Kun elokuvateatterit suljettiin, jäi tuotantoyhtiöille pitkät jonot esittämättömiä elokuvia ja sen vuoksi telkkarista ei ole tullut ensi-iltoja enää aikaan. Uusintoja uusintojen päälle. Eikä televisio muutenkaan tunnu panostavan kuin formaatteihin jotka ovat mainostajille mieleen. Aika näyttää, nouseeko televisio vielä kerran kukoistukseensa vai oliko se kaikki nyt tässä?

Jukkis