Netflixiä on syystäkin arvosteltu että se on vajonnut TrueCrime -dokkarien tasolle, jota on kautta historian pidetty bulkkina ja populistisena lajityyppinä. Sellaiset kuuluu telkkarin puolelle. Eilen kuitenkin vahingossa etsin ja löysin minisarjan joka käsittelee kaikkien aikojen tuotteliainta sarjamurhaajaa Henry Lucasia, ja voin sanoa että ahmaisin sen samoin tein. Tahdon jopa kertoakin siitä, sillä saattaa olla että Henry oikeasti oli kaikkea muuta kuin sarjamurhaaja.


Toden totta, että olen itsekin syyllistynyt murhadokkareihin ja ihmetellyt ettei Henry Lucasista ole dokkaria Netflix tehnyt, onhan hän melkein sarjamurhaajien kuningas. Muistan kuulleeni jo kauan kauan sitten että hän oli tunnustanut yli 600 murhaa. Reissasi pitkin amerikkaa hullun kaverinsa ja 14-vuotiaan nuorikkonsa kanssa listimässä ihmisiä, kunnes taisi listiä matkakumppaninsakin. Näin hänestä sittemmin tehdyn elokuvankin, silloin kun vielä videovuokraamoita oli, mutta en sitä sitten koskaan vuokrannut. Kaveri vain tuli mieleeni kun tätä lajityyppiä katselin silloin tällöin. Lopulta löytyi nimellä Confession Killer eli tunnustaja -tappaja. Se olikin rautaa sillä se ei enää ollut TrueCrime vaan kunnon dokumenttielokuva.

Lucas oli aiemmin tuomittu väkivaltaisen äitinsä tappamisesta, istunut vankilassa ja ulospäästyään puukottanut mummon, jonka tunsi hyvin ja jonka kanssa oli riidellyt. Hänet pidätettiin siitä ja yhteistyökykyisenä vei tutkijat ruumiin kätköpaikallekin. Siinä ei ollut mitään epäselvää. Samalla epäiltiin että olisi tappanut silloin jo 15 -vuotta täyttäneen morsiamensa, vaikka tämän kohtalosta ei koskaan konkreettista selvyyttä saatukaan. Juttu olisi voinut olla tässä ellei vangitsemisoikeudenkäynnissä Lucas olisi kuin ohimennen sanonut, että entä ne sata muuta jotka hän tappoi? Siitä alkoikin sitten melkoinen show.

Henry Lee Lucas

Texas Rangersin sheriffi näytteli valokuvia ja jotkut Lucas muisti ja toisia ei. Lopulta perustettiin työryhmä tutkimaan Leen tunnustuksia. Juttu paisui kuin pullataikina ja uhrimäärä kohosi kohoamistaan. Lopulta päästiin jo lukuun 600 ja selvää, että hänestä alkoi kasvamaan mediatähti. Sellaisena häntä pidettiinkin. Sheriffi halusi pitää hänet hyvällä tuulella jotta tunnustusten sarja jatkuisi. Hän sai kulkea poliisilaitoksella käsiraudatta, vedellä kahvia, tupakkaa ja pirtelöä ja naureskeltiin vitseille. Tutkijat suhtautuivat kuin virkaveljeensä, uutisyhtiöt kävivät väläyttämässä kameran salamavaloja ja tuo ressukka nautti tietenkin tilanteesta. Olihan hän megatähti. Välillä käytiin muistelemassa rikospaikoilla ja annettiin haastatteluja niin kotimaisille kuin ulkomaisille uutiskanaville. Sen sijaan hänen - muista syistä - vankilassa istuva rikoskumppaninsa ei ollut avuksi silkan vähäjärkisyytensä vuoksi. Ottis ei edes ymmärtänyt kysymyksiä eikä osannut vastata niistä mihinkään. Prosessin seurauksena ilmeni satoja ja taas satoja sarjamurhia. Ymmärrettävästi eri osavaltioista lähetettiin tutkijoita kysymään kinkkisestä murhasta ja kalenteri oli niin tiukka, että kukin tutkijaryhmä sai enää 20 min audienssin. Mutta ei se turha reissu ollut, kyllä Henry avoimesti aina tunnusti jos oli asian takana.

Epäilykset alkoivat herätä. Ei kukaan voi tappaa satoja ihmisiä jäämättä kiinni. Ensin oli toimittaja joka haastatteli häntä puolisen vuotta ja ymmärsi että murhapaikat eivät millään voi olla totta. Murhata joku, ajaa 4000 mailia jossa murhata toinen, sitten 6000 mailia seuraavaan murhaan ja siitä 4500 tai 3000 mailia seuraavan päivän murhaan. Uhrien sukulaiset tekivät hekin omaa tutkimustaan. Murhapäivänä Lucas oli kokonaan muualla hankkimassa parkkisakkoa ja paras taisi olla, että hänet vihittiin naimisiin toisella puolen maata, kun oli sanojensa mukaan tappohommissa. Dallasin murharyhmä epäili häntä alkujaankin satusedäksi ja ansana kysyi häneltä tyystin olemattomasta murhasta jossa kaikki todistekuvatkin olivat lavastettuja. Lucas tunnusti senkin, kuten kaiken muunkin. Lopulta eräs syyttäjä alkoi kyseenalaistamaan kaikkia syytteitä. Mainettaan pelännyt Texas Rangers yhdessä FBIn kanssa alkoi välittömästi mustamaalaamaan syyttäjää ja loi hänelle tekaistun lahjussyytteen ja antoi julkisuudessa lausuntoja hänen huumeidenkäytöstään. Syytteet toki kaatuivat sittemmin.

Kuvio alkoi syntyä. Henry Lucas oli tälläinen tunnustaja -tyyppi joka tunnusti mitä tahansa. Osaksi miellyttääkseen sheriffiä ja osaksi nauttien saamastaan huomiosta. Vastaavasti sheriffi tunsi itsensä tärkeäksi kun hänen toimistostaan selvitettiin murha jos toinenkin. Diplomeja ja tunnustuksia sateli sheriffille aina Oikeusministeriötä myöten. Yleensä homma meni niin, että Henrylle näytettiin rikospaikkakuvia, karttoja ja rikospaikkaraportti ja sitten kysyttiin tiesikö hän tästä mitään. Henry tunnusti juuri näkemänsä ja lukemansa perusteella ja osasi 300 murhassa aina muistaa kaikki rannekellotkin joita uhrilla oli ranteessaan. Sitten poliisit ajoivat hänen ruumiin jättöpaikalle ja sanoivat Henryn opastaneen heidät sinne.

Alkoi ilmetä poliisien salaliitto. Jos jossakin oli kinkkinen murha joka ei ottanut ratketakseen, se vietiin vain Henryn tunnustettavaksi ja sillä selvä. Työryhmä vain katsoi aikajanalta oliko kyseinen päivä vielä murhista vapaa jotta se voitiin sälyttää Henry Lucasin kontolle. Tätä metodia Texas Rangers tietenkin koetti varjella epäileviltä toimittajlta. Lopulta Henry alkoi perua tunnustuksiaan ja myönsi valehdelleensa kaiken aikaa. Se oli shokki työryhmälle. Sheriffin sanoen hänen pelaavan vain temppujaan ja että hänen perumisiaan ei kannata ottaa vakavasti. Mikään ei auttanut. Jopa silloinen Texasin kuvernööri George Bush nuorempi alkoi empiä. Hänen olisi pitänyt vahvistaa Lucasin kuolemantuomio ja tunnetusti hän ei armahtanut ketään, mutta Lucasin kohdalla teki poikkeuksen ja muutti sen elinkautiseksi. Sillä kaikesta päätellen Lucas oli kokonaan muualla kun ns. sukkamurha olisi pitänyt tehdä.

Henryä pidetään edelleen kovan luokan sarjamurhaajana. Todistettavasti hän tappoi kaksi ihmistä, ja mahdollisesti kolme, mutta nykyisin kaikkeen muuhun suhtaudutaan epäillen. Murhista joita hän tunnusti, reilut parikymmentä on sittemmin kyetty selvittämään DNA-tekniikan yleistyessä ja tekijäkaarti ollut kokonaan muu. Vaikka Lucas kuolikin vankilassa luonnollisen kuoleman, suurempi oli hänen aiheuttamansa skandaali ja aivan taatusti Texas Rangersin maine sai ankaran kolauksen. Yhdysvaltain lainkäytön nurja puoli tuli hyvin ilmi. FBIn jahtaama syyttäjä oma lukunsa, joskin silloin elettiin vielä Edgar Hooverin jälkimainingeissa jossa likaista peliä vielä harrastettiin. Kuin jonkinlaisena sosiaalisena kompromissina ja poliisin maineenkohotuksena on päädytty Lucasin uhrilukuun joka olisi 11 ihmistä. Näihin ei tietenkään mikään muu kytkeydy kuin Lucasin itsensä tekemä tunnustus.

Rikosdokkarina tämä erottui selvästi laatunsa puolesta. Eihän tälläistä skandaalitarinaa osaa aavistaa kun hyväntahtoisen viattomana sitä alkaa katsomaan. Sitä odottaa sitä samaa formaattia; pelottavaa tappajaa ja poliisihaastatteluja joissa esitellään johtolankoja. Tätä voi ehdottomasti suositella. Muutenkin olen haistavinani että amerikassa tehdään rikosdokkareita toisenkinlaisella formaatilla jossa on kriitikin sävy poliisiviranomaisia kohtaan. Valtaosa tietenkin poliisin suorittamiin neekerimurhiin. Nyt tiedän ainakin itse jonkinlaisen totuuden amerikan pahimmasta sarjamurhaajasta; kundi oli patologinen valehtelija ja huijari alusta loppuun eikä mitään sarjamurhaajaa ikinä ollutkaan.

Jukkis
Gravatar
juppe
Toi meni silleen, että Lucas ja sen kaveri Toole oli matalan älykkyystason miehiä, mutta Toole pantiin samaan selliin Gerard Schaeferin kanssa. Se oli oikee sarjamurhaaja ja maailman luokan kusipää. Ollu apulaisheriffinäkin.

Tälleen nää vajaat pysty esiintyyn sarjamurhaajina ja kikkailla kuulusteluissa silleen, että niille kerrottiin tarpeeks yksityiskohtia tunnustamista varten ennen kun ne tunnusti, koska poliisit ei uskonu, että ne osais huijata. Se oli kanssa tärkeetä, ettei tunnustanu mitään sellasta, että olis saanu kuolemantuomion, kun täähän oli muuten elinkautisvangeille vaan ajanvietettä. Pääsi matkusteleen ja näkeen oman naamansa telkkarissa.

Schaefer ei pystyny tekeen tällasta itte kun se tunnettiin niin hyvin, ettei ees sensaatiolehet koskenu sen juttuihin. Se tykkäs ripustaa teinityttöjä puihin ja teurastaa ne eikä yks riittäny kun piti olla yleisöö ainakin osan ajasta.

Gravatar
juppe
Tää oli vielä Toolen kanssa samassa vankilassa kun Bundy ja se oli vissiin ollu sen sellikaverikin. Se oli taitava kertoon tarinoita. Vilpitöntä tarinaa tuli täsmälleen niin paljon kun sitä jaksettiin kuunnella ja se oli aina just sellasta kun yleisö halus kuulla.

Schaeferin oma tyyli oli sellanen, että sillä oli kiinni jäämisen varalta kaikki valmiina toimittajia varten, eli niitä voitonmerkkejä ja se oli kirjotellukin tappamisesta jotain niin raflaavaa, ettei sitä haluta näköjään levitellä vieläkään. Myöhemmin julkastu kirja kyllä näkyy löytyvän jos sen viittii tilata.

Piilota kommentointilomake